Oikeustiede:prosessioikeus/laajempi kuvaus

Prosessioikeuden perusta ja tehtävä

Prosessioikeuden asema itsenäisenä oikeudenalana selkiintyi vasta 1800-luvulla. Nykyaikaisen prosessioikeustieteen varsinaisina perustajina pidetään saksalaisia tiedemiehiä Bülowia (k. 1907) ja Wachia (1843–1926).

Modernin prosessioikeuden systemaattinen perusta on siinä, että tehdään ero muodollisen eli formaalisen ja aineellisen eli materiaalisen oikeuden välillä. Tämän jaottelun mukaan prosessioikeuden piiriin kuuluvat ne säännökset, jotka määräävät oikeussuojan antamisen muodot eli menettelylliset pelisäännöt, kun taas aineellisessa oikeudessa eli siviili-, rikos- ja hallinto-oikeudessa käsitellään itse oikeussuhteiden sisältöä.

Prosessilakien funktio eli tehtävä on säännellä aineellisten lakien soveltamista tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa. Prosessitoimet eivät ole tarpeellisia oman itsensä vuoksi, vaan aineellisen oikeuden toteuttamiseksi ristiriitatilanteissa. Prosessissa sovelletaan eli käytetään aineellista lakia, minkä vuoksi prosessia kutsutaan myös lainkäytöksi.

Prosessioikeuden tehtävästä seuraa, että prosessioikeudelliset säännökset ovat yleensä kiinteässä yhteydessä aineellisoikeudellisiin kysymyksiin. Angloamerikkalaisessa oikeustieteessä prosessuaalisia kysymyksiä käsitelläänkin usein aineellista oikeutta koskevan esityksen yhteydessä. Myös Suomessa esimerkiksi perheoikeuden, työoikeuden ja ympäristöoikeuden yhteydessä käsitellään yleensä näiden oikeudenalojen prosessuaalisia erityissäännöksiä, vaikka niiden toisaalta katsotaan kuuluvan myös prosessioikeuteen. Hallintoprosessi katsotaan suomalaisessa juridiikassa kuitenkin kuuluvaksi hallinto-oikeuden tehtäväkenttään.

Prosessioikeuden keskeiset osa-alueet

Prosessioikeus voidaan jaotella menettelyn kohteena olevan asian oikeudellisen luonteen perusteella kolmeen osaan: 1) menettelyyn siviiliasioissa (siviiliprosessi), 2) menettelyyn rikosasioissa (rikosprosessi) ja 3) lainkäyttömenettelyyn hallintoasioissa (hallintolainkäyttö). Näistä hallintolainkäyttö luetaan meillä hallinto-oikeuden tehtäväkenttään kuuluvaksi.

Aikajärjestyksessä prosessi voidaan jakaa kolmeen osaan: 1) tutkintavaiheeseen, 2) tuomitsemisvaiheeseen ja 3) täytäntöönpanovaiheeseen. Rikosprosessissa sijoittuu esitutkinnan ja tuomitsemisen väliin vielä syyttäjän syyteharkinta.

Prosessi voidaan jakaa myös yleiseen prosessiin ja erityisiin prosessimuotoihin (erityisprosessiin). Yleisellä prosessilla tarkoitetaan säännönmukaista oikeudenkäymiskaaren mukaista menettelyä, joka tulee kysymykseen kaikissa niissä tapauksissa, joita varten ei ole määrätty muunlaista järjestystä. Erityisiin prosessimuotoihin kuuluvat taas sellaiset poikkeukselliset menettelyt, jotka on säädetty noudatettaviksi ainoastaan tietyissä tapauksissa niiden asioiden erityisen laadun vuoksi.

Tuomioistuinorganisaation perusteet on Suomessa säädetty jo perustuslaissa. Tuomiovaltaa maassamme käyttävät riippumattomat ja vakinaiset tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Yksityiskohtaisemmat säännökset tuomioistuimista ovat oikeudenkäymiskaaressa ja asianomaisissa erityislaeissa.

Välimiesmenettelyssä riita saatetaan tuomioistuinten sijasta asianosaisten valitsemien yksityisten henkilöiden (välimiesten) ratkaistavaksi. Vaihtoehtoisiin riidanratkaisutapoihin luetaan välimiesmenettelyn lisäksi ainakin tuomioistuinten ulkopuoliset sovittelujärjestelmät, tuomioistuinsovittelu, ryhmäkanne, lainkäyttöä harjoittavat lautakunnat, erilaiset valtuutetut ja asiamiehet sekä oikeudellinen neuvontapalvelu.

Asianajajaoikeuteen luetaan asianajoa ja oikeusapua koskevat määräykset ja ohjeet. Oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa pääsääntöisesti toimia asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja (lupalakimies). Asianosaisilla tietyissä rikosasioissa ja vähävaraisilla henkilöillä on oikeus julkiseen (maksuttomaan) oikeusapuun.

Todistusoikeus on tärkeä prosessioikeuden osa-alue, johon viime vuosina on kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota. Todistajaa ja todistelua koskevat säännökset uudistettiin kokonaisuudessaan vuoden 2016 alusta lukien.

Täytäntöönpanoa riita-asioissa sanotaan ulosotoksi. Varsinaisena täytäntöönpanijana on ulosottomies. Täytäntöönpanotoimeen tai ulosottomiehen päätökseen haetaan muutosta käräjäoikeudelta. Rikosasioissa täytäntöönpano koskee ensi sijassa rangaistusten täytäntöönpanoa, joka nykyisessä oppiainejaotuksessa kuuluu rikosoikeuden yhteyteen.

Konkurssi on lailla järjestetty menettely, jossa henkilön koko omaisuus luovutetaan hänen kaikkien velkojiensa tyydyttämiseksi. Konkurssi on siten yleistäytäntöönpanoa. Lisäksi konkurssi Suomen oikeuden mukaan on monilta osin oikeudenkäyntiä tuomioistuimessa.

Nyttemmin ulosotto ja konkurssi luetaan osaksi laajempaa velallisen maksukyvyttömyyttä koskevaa sääntelyä eli insolvenssioikeutta, johon kuuluvat myös yksityishenkilön velkajärjestely ja yrityssaneeraus.

Kansainväliseksi prosessioikeudeksi kutsutaan valtiolliset rajat ylittävissä oikeudenkäynneissä sovellettavien säännösten tulkintaan ja systematisointiin erikoistunutta oikeudenalaa. Kansainvälinen prosessioikeus on valtion sisäistä oikeutta, sen oikeusjärjestyksen osa, ja siinä säännellään yksityisiä oikeussubjekteja. Kansainvälinen prosessioikeus on siten eri asia kuin kansainvälinen oikeus, jossa puolestaan käsitellään valtioiden välisiä suhteita ja kansainvälisiä järjestöjä.

Prosessioikeuden kehitysnäkymiä

Vanhan oikeudenkäyntimenettelyn perusteellinen uudistaminen on lisännyt uuden prosessioikeudellisen tiedon ja tutkimuksen tarvetta. Yksityiskohtaisen tulkintatiedon tuottamisen lisäksi prosessioikeudelliselta tutkimukselliselta odotetaan ennen kaikkea yleisten prosessiperiaatteiden, prosessuaalisten perusoikeuksien ja oikeusturvakysymysten selvittämistä. Tätä korostavat kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja maamme perustuslaissa jokaiselle taattu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Viime aikoina erityisesti Euroopan yhdentymiskehitys (eurooppalainen prosessioikeus) on vaikuttanut voimakkaasti myös kansalliseen prosessioikeuteemme.