Oikeustiede:erityisprosessi

    Tieteen termipankista

    erityisprosessi

    erityisprosessi
    Määritelmä tiettyjen asioiden käsittelyssä tuomioistuimissa noudatettava erityinen menettelymuoto, joka olennaisesti poikkeaa tavallisessa eli säännönmukaisessa prosessissa noudatettavasta menettelystä
    Selite

    Aivan vähäinen poikkeama yleisestä prosessista ei vielä oikeuta menettelyn lukemiseen erityisprosessiin kuuluvaksi, vaan poikkeaman tulee olla olennainen. Prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa erityisiä prosessimuotoja kutsutaan myös prosessin erityisiksi lajeiksi.

    Nykyisin lainkäyttö on eriytynyt kaikilla kolmella pääalueellaan: siviiliprosessissa, rikosprosessissa ja hallintolainkäytössä. Lainkäytön eriytyminen liittyy nykyään aina käsiteltävinä olevien asioiden laatuun. Aikaisemmin käytössä olleet henkilöperusteiset erityismenettelyt on Suomessa lakkautettu. Esimerkiksi aatelisten erioikeus tulla tuomituksi hovioikeudessa lakkautettiin jo vuonna 1867. Samoin aikaisemmin sotilashenkilöitä tuominneet erilliset sotaoikeudet on nyttemmin lakkautettu rauhan ajan oloissa.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Antti Jokela

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    EIF-IV, JokelaA2005, s. 49-52, HeumanL1991, LagerI1988

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 15.10.2024: Oikeustiede:erityisprosessi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:erityisprosessi.)