Filosofia:idealismi

    Tieteen termipankista

    idealismi

    Tämä sivu on vielä tarkistamatta
    idealismi
    Määritelmä
    1. metafyysinen käsitys, jonka mukaan todellisuus on luonteeltaan henkinen tai mentaalinen
    2. tietoteoreettinen tai kognitionfilosofinen käsitys, jonka mukaan kaikki todellisuutta koskevat käsitteet ja käsitykset ovat mielestä riippuvia tai sisältävät mielellistä alkuperää olevia elementtejä
    3. arkikielessä ihanteellisen persoonan ihanteelliset tavoitteet tai käsitykset
    Selite

    Idealismilla voidaan tarkoittaa joko metafyysistä tai tietoteoreettista idealismia. Metafyysinen eli ontologinen idealismi kieltää hengestä tai mielestä riippumattoman olevan olemassaolon. Tietoteoreettisen eli epistemologisen idealismin mukaan taas meillä voi olla tietoa vain sellaisesta todellisuudesta, jonka olemme jollakin tavalla mielen, kielen tai käsitteiden avulla ”luoneet” tai ”rakentaneet”. Argumentit kummankin tyyppisen idealismin puolesta voivat olla metafyysisiä, loogisia, tietoteoreettisia, kielifilosofisia tai kognitionfilosofisia. Usein metafyysistä idealismia perustellaan tietoteoreettisilla tai muilla ei-metafyysisillä argumenteilla.

    Rationalistifilosofi Christian Wolff (1679-1754) otti ensimmäisenä käyttöön termin "idealismi" metafyysisiä järjestelmiä luokittelevana käsitteenä, mutta vasta Immanuel Kant (1724-1804) lienee ensimmäinen merkittävä filosofi, joka nimesi itse oman filosofiansa idealismiksi. Varhaismodernissa eurooppalaisessa filosofiassa idealismin vastakohdiksi käsitettiin materialismi ja dualismi. Kantin jälkeen ja erityisesti 1900-luvulla idealismia alettiin pitää enemmän materialistiseen tai dualistiseen ontologiaan liitetyn tietoteoreettisen realismin vastakohtana. Metafyysisenä oppina idealismi on silti usein realistinen: todellisuus koostuu henkisestä substanssista, ideoista, aistinsisällöistä tai muusta mentaalisesta aineksesta, mutta näistä riippumattoman materiaalisen tms. todellisuuden olemassaolo tai tavoitettavuus kielletään. 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa erityyppiset idealistiset käsitykset ja argumentit olivat eurooppalaisen filosofian valtavirtaa, mutta myöhemmin 1900-luvulla termiä "idealismi" on käytetty lähinnä pejoratiivisesti. Jo kauan ennen itse termin käyttöönottoa on esitetty käsityksiä ja argumentteja, joita on myöhemmin pidetty idealistina tai luokiteltu idealistisiksi:

    1. Jo Protagoraan (n. 490-420 eaa) esittämää teesiä ”ihminen on kaiken mitta” (homo mensura) voidaan pitää idealistisena argumentina. Protagoras on tunnettu ennen kaikkea Platonin (427-347 eaa) samannimisestä dialogista. Platoniseksi idealismiksi (joskus myös objektiiviseksi idealismiksi) onkin usein kutsuttu Platonin ja hänen seuraajiensa esittämää metafyysistä käsitystä, että havaittava materiaalinen todellisuus on vain heijastuksia tai "varjoja" puhtaiden ja täydellisten abstraktien ideoiden todellisesta maailmasta. Geometrian säännölliset kuviot ja kappaleet ovat tyyppiesimerkki näistä täydellisistä ideoista. Platonin varsinainen ideaoppi on realistinen, joten platonista idealismia kutsutaan usein myös platoniseksi realismiksi.
    2. Uuden ajan empiristisen filosofian havaintoteoriaan liittyy nk. subjektiiviseen idealismiin johtava ajatuslinja. John Locken (1632-1704) havaintoteorian mukaan mieli on syntyessään "tyhjä taulu" (tabula rasa) ja voi saada sisältöä vain aistien välityksellä. George Berkeley (1685-1753) piti käsitystä siitä, että materiaaliset substanssit aiheuttavat kausaalisesti aistien mieleen välittämät ideat epäjohdonmukaisena, koska ideat ovat mielen sisäisiä ja kaikki tietomme voi siis koskea vain niitä. Berkeleyn mukaan oleminen ei voi olla muuta kuin havaituksi tulemista (esse est principi). Berkeley vältti ajautumasta solipsistiseen johtopäätökseen, jonka mukaan vain havaitseva subjekti on olemassa turvaamalla Jumalaan, joka havaitsee luonnollisen maailman olioita jatkuvasti. Berkeleyn idealismia kutsutaankin joskus teistiseksi idealismiksi ja myös empiiriseksi idealismiksi. Empiristisen filosofian taipumus tietoteoreettiseen idealismiin ja metafyysiseen agnostisismiin jatkui 1800-luvun positivistisessa filosofiassa sekä 1920-luvun loogisessa positivismissa. Myös niissä pyrittiin välttämään metafyysisiä spekulaatioita ja kannatettiin tyypillisesti John Stuart Millin (1806-1873) muotoilemaa fenomenalismia: (materiaaliset) objektit ovat havaituksi tulemisen pysyviä mahdollisuuksia.
    3. Immanuel Kant nimesi oman kriittisen filosofiansa transsendentaaliseksi idealismiksi kontrastina varhaismodernien rationalistien metafyysisille argumenteille ja Berkeleyn empiiriselle idealismille. Kant piti transsendentaalista idealismiaan samalla empiirisenä realismina. Kantin mukaan empiiristen käsitteiden lisäksi arvostelmat edellyttävät välttämättä erityisiä apriorisia transsendentaalisia käsitteitä (mm. kausaliteetti) ja aistimuksen muotoja (avaruus ja aika), jotka eivät voi olla alkuperältään empiirisiä (a posteriori). Juuri siksi ne eivät voi representoida maailman olioita sinänsä (toisin kuin empiiriset käsitteet), vaan vain maailman representoimisen tapaa ja ovat siinä mielessä ideaalisia. (Lue tarkemmin Logos-verkkoensyklopediasta).
    4. Kantin filosofisista lähtökohdista nousi saksalaisen idealismin monitahoinen suuntaus, jonka keskeisimpiä kehittäjiä olivat J.G. Fichte (1762-1814), F.W.J. Schelling (1775-1854) ja G.W.F. Hegel (1770–1831)). Fichte, Schelling ja Hegel käyttivät vaihtelevin merkityksin termejä transsendentaalinen, objektiivinen tai absoluuttinen idealismi, mutta kritisoivat Kantin empiiristä realismia, käsitystä olioista sinänsä ja erottelua olevan ja ilmenevän välillä. Fichten mukaan itsensä kanssa identtinen tiedostaja (Minä) on kokemuksen välttämätön transsendentaalinen ehto, mutta Hegelin mukaan todellisuutta ei voida samastaa yksityisen subjektin ajatteluun tai kokemuksiin vaan se on yksilöllisistä minuuksista riippumattoman hengen (Geist) historiallista kehittymistä kohti absoluuttisen hengen tilaa. Oleva on olemassa sen tiedostavassa tietoisuudessa, joka muodostaa koko kehittyvän todellisuuden. Vaikutusvaltaisin näistä saksalaisen idealismin muodoista olikin Hegelin absoluuttinen idealismi, jonka perillisinä syntyi niin Karl Marxin (1818-1883) materialistinen historianfilosofia, kuin englantilais-amerikkalainen uushegeliläisyyskin (mm. F. H. Bradley, 1846-1924, John McTaggart, 1866-1925 ja Josiah Royce, 1855-1916). 1800-luvun loppupuolen uushegeliläisyys yhdisti Hegelin absoluuttisen idealismin panteistiseen uskonnollisuuteen, jonka monistisessa hengenfilosofiassa todellisuus näyttäytyy henkisenä tai mielellisenä prosessina kohti absoluutin vääjäämätöntä täydellistymistä.

    Useimpia 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun teoreettisen filosofian suuntauksia voidaan pitää idealistisina jossain suhteessa. Uuskantilaisuus (mm. Friedrich Albert Lange, 1828-1875, Hermann Cohen, 1842-1918, Wilhelm Windelband, 1848-1915 ja Heinrich Rickert, 1863-1936) päivitti Kantin transsendentaalista idealismia, positivismi (mm. Auguste Comte, 1798-1857, J.S. Mill, Herbert Spencer, 1820-1903, Ernst Mach, 1838-1916, Pierre Duhem, 1861-1916, ja Henri Poincaré, 1854-1912) Berkeleyn ja Millin empirististä fenomenalismia ja uushegeliläisyys Hegelin ja Schellingin absoluuttista monistista idealismia. Platoninen idealismi (tai realismi) oli yksi keskeinen suuntaus erityisesti matematiikan ja logiikan filosofiassa. Vaikka eri idealismeille kriittisissä vuosisadan taitteessa syntyneissä filosofisissa koulukunnissa kuten pragmatismissa, fenomenologiassa, strukturalismissa ja analyyttisessä filosofiassa, esiintyy myös idealistisiksi luokiteltavia argumentteja ja käsityksiä, niiden edustajat eivät itse yleensä enää nimenneet niitä idealistisiksi. Termin "idealismi" käyttö muuntui pitkälti pejoratiiviksi tai syytökseksi, joka kohdistettiin kilpaileviin suuntauksiin erityisesti analyyttisen ja myös marxilaisen filosofian nk. tieteellisessä realismissa, joka yleistyi 1930-luvulta alkaen. Erityisesti analyyttinen tieteellinen realismi, joka on realismia tai "anti-idealismia" sekä epistemologisessa että metafyysisessä mielessä, ylläpiti 1900-luvulla realismikeskustelua, joka pohjautui vastakkainasettelulle idealismin ja realismin välillä.

    Idealismin muodoista erityisesti uushegeliläinen spiritualistinen monismi (absoluuttinen idealismi) sekä positivistinen fenomenalismi väistyivät filosofian valtavirrasta, mutta kantilaisen transsendentaalisen idealismin joidenkin piirteiden voi katsoa säilyneen muuntuneissa muodoissa 1900-luvun keskeisissä filosofisissa suuntauksissa, erityisesti pragmatismissa, analyyttisessä filosofiassa ja Edmund Husserlin (1859-1938) fenomenologiassa. Pragmatistit (C.S. Peirce, 1839-1914, William James, 1841-1911 ja John Dewey, 1859-1952) kritisoivat sekä positivismin että uushegeliläisyyden determinististä edistysuskoa, mutta argumentoivat toisaalta varsin radikaalin empirismin ja pluralistisen metafysiikan puolesta, jonka mukaan kaikki maailmaa kategorisoivat käsitteet ovat ihmisen tekoa ja inhimillisten tarpeiden ja päämäärien mukaan valikoituneuta. Myös analyyttisen filosofian yksi lähtökohta oli yhtäältä uushegeliläisen absoluuttisen idealismin ja toisaalta subjektiivisen idealismin kritiikki (mm. G. E. Mooren, 1873-1958, v.1903 julkaistu "Refutation of Idealism"), mutta sen toinen juuri on loogisessa positivismissa, joka alkuvaiheessaan peri fenomenalistisen idealismin 1800-luvun positivismilta. Analyyttisessä filosofiassa Kantin transsendentaalisen logiikan aseman peri Gottlob Fregeltä (1848-1925) ja Bertrand Russellilta (1872-1970) omaksuttu modernin logiikan järjestelmä tai sen rinnalle kehittynyt kielifilosofinen ajattelu, johon erityisesti Ludvig Wittgensteinin (1889-1951) myöhäisfilosofia toi jälleen idealistisina pidettyjä piirteitä.
    Lisätiedot
    Lue lisää Logos-ensyklopediasta!

    Erikieliset vastineet

    idealismenglanti (English)
    idealismoespanja (español)
    idealismoitalia (italiano)
    idealismoportugali (português)
    idéalismeranska (français)
    idealismruotsi (svenska)
    Idealismussaksa (Deutsch)
    idealismviro (eesti)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    BunninNYuJ2004, CraigE1998, Guyer, HonderichT1995, JauhiainenI2007, JauhiainenI2009, KannistoT2007, MäättänenP1995, PihlströmS2014, RitterJGründerK1971

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 21.11.2024: Filosofia:idealismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:idealismi.)

    Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →






    Noudettu kohteesta ”https://tieteentermipankki.fi/w/index.php?title=Filosofia:idealismi&oldid=523390”