Määritelmä
Immanuel Kantin filosofinen oppi, jonka mukaan tiedostuksen ennakkoehdot ovat subjektin maailmaan asettamia eivätkä olioiden itsensä ominaisuuksia
Selite
Transsendentaalinen idealismi on Immanuel Kantin (1724–1804) Puhtaan järjen kritiikissä (Kritik der reinen Vernunft, 1781/1787) esittelemä termi. Sitä voidaan pitää ennen kaikkea realismin ja idealismin sekä empirismin ja rationalismin synteesinä. Sen mukaan kokemuksemme muodostuu kahden osan yhteenliittymästä: 1) olioiden tuottamien vaikutusten ja 2) tajuntamme niitä organisoivan toiminnan tuloksena. Näin ollen kokemuksemme objektit ovat sellaisinaan niitä havainnoivasta tajunnasta riippumattomia, mutta se tapa, jolla ne kokemuksessa mielletään, on tajuntamme tuotosta. Toisin sanoen, kokemuksen informaatio on meistä riippumattoman todellisuuden antamaa, mutta tämän informaation mieltäminen tajunnassa riippuu niistä tavoista, joilla tajunta ylipäänsä organisoi kokemuksiaan. Näitä ”objekteja sellaisinaan” nimitetään yleensä olioiksi sinänsä (Ding an sich) erotuksena niistä ilmiöinä (Erscheinung), sellaisina kuin ne mielletään kokemuksessa. Transsendentaalinen idealismi on näin ollen kanta, joka on idealismia tiedostuksen ennakkoehtojen suhteen. Sen mukaan nämä ennakkoehdot ovat subjektin maailmaan asettamia eivätkä olioiden sinänsä ominaisuuksia. Käsitteet ”transsendentaalinen” ja ”transsendentti” ovat esiintyneet myös aiemmin filosofian historiassa. ”Transsendentaalinen” esiintyy ilmeisesti ensimmäisenä Platonin filosofiassa, jossa se kuvaa kuvailun tuolla puolen olevaa absoluuttista hyvyyttä. Myöhemmin termi liitettiin Kristinuskon vaikutuksesta myös Jumalaan. Skolastisessa filosofiassa termeillä ”transsendentaalinen” ja ”transsendentti” tarkoitettiin eräänlaisia kaikkeen soveltuvia tai kaikessa esiintyviä käsitteitä, joita tunnettiin kuusi: olemus (ens), ykseys (unum), hyvyys (bonum), totuus (verum), olio (res) ja jokin (aliquod). Kant oli kuitenkin ensimmäinen, joka erotteli transsendentaalisen ja transsendentin tiukasti toisistaan: siinä missä edellinen merkitsee jonkin rajaa tai jotakin rajalla olevaa, jälkimmäinen tarkoittaa tämän rajan ylittävää tai sitä rikkovaa. Samalla hän liitti nämä käsitteet nimenomaan tiedostuksen ja kokemuksen ennakkoehtoihin eli rajoihin. Kantin "koperkaaninen kumous" muutti filosofian painopisteen metafysiikasta tietoteoriaan, sillä tosiolevan maailman sijaan ryhdyttiin tutkimaan subjektin tapaa tiedostaa maailma. Termi esiintyy Kantin jälkeen laajalti nk. saksalaisten idealistien filosofiassa sekä esimerkiksi Edmund Husserlilla (1859-1938), Ludwig Wittgensteinilla (1889-1951) ja Martin Heideggerilla (1889-1976). Tätäkin suurempaa joukkoa filosofeja on historian saatossa luonnehdittu transsendentaalifilosofeiksi, eikä kukaan kiistäne transsendentaalisen ja ylipäänsä Kantin filosofian keskeistä vaikutusta myöhemmän filosofian kehittymiseen.
