1. asioiden tai tapahtumien tarkasteleminen sellaisena kuin ne ilmenevät tietoisuudelle 2. 1900-luvulla Edmund Husserlin perustama filosofian tutkimussuuntaus, joka tutkii maailman ilmenemistä meille
Selite Fenomenologia-käsitettä on käytetty filosofian historiassa ainakin kolmella eri tavalla.
1. Käsite esiintyi ensi kertaa Wolffilaisen Johann Heinrich Lambertin (1728-1777) Neues Organonissa (1764), jossa se merkitsi oppia ilmenevästä (Schein), jonka avulla voidaan edetä ilmiöistä totuuteen samaan tapaan kuin optiikassa edetään perspektiiviopista deduktioihin havaittujen objektien todellisista ominaisuuksista. 1700-luvulla käsite yleistyi ja mm. Immanuel Kant (1724-1804) käytti termiä tiettynä tapana tarkastella fenomenaalista todellisuutta. Kantille fenomenologia on tieteenhaara, joka käsittelee olioita sellaisena kuin ne ilmenevät meille, esimerkkeinä suhteellinen liike tai väri. Kyse on siis tieteestä, joka tarkastelee olioiden niitä ominaisuuksia, jotka ovat riippuvaisia inhimillisestä havaitsijasta. Myös Johann Gottlieb Fichte (1762-1814) käytti termiä fenomenologia merkitsemään tapaa, jolla maailma saadaan illmiöistä. 2. G. W. F. Hegelin teoksessa Phänomenologie des Geistes (Hengen fenomenologia) (1807) fenomenologia merkitsee systemaattista tutkimusta niistä eri tasoista, joilla henki voi ilmetä itselleen matkallaan yksinkertaisesta aistivarmuudesta itsetietoisuuteen ja absoluuttiseen tietoon. Fenomenologia merkitsee Hegelille tiedettä tietoisuuden kokemisesta. Lisätietoa Hegelin Hengen fenomenologiasta, ks. JauhiainenI2007 3. 1900-luvun alussa Edmund Husserlin (1859-1938) perustamassa filosofian tutkimussuuntauksessa, fenomenologiassa, tietoisuuden määrittäväksi piirteeksi nähtiin Franz Brentanon (1838-1917) filosofian innoittamana intentionaalisuus (suuntautuneisuus), jonka ansiosta havaitut objektit ilmenevät merkityksellisinä (lue Husserlista lisää Logos-verkkoensyklopediasta!). Siten ajatteleminen on aina jonkin ajattelemista, vihaaminen jonkin vihaamista jne. Näin ollen tietoisuus eroaa rakenteeltaan esimerkiksi luonnonilmiöistä - esimerkiksi vuorovesi tai ukkosmyrsky eivät ole suuntautuneita johonkin itsensä ulkopuoliseen kohteeseen toisin kuin inhimillisen tietoisuuden toiminnot. Husserl näki fenomenologian tieteenä tieteestä, ankarana selvennyksenä siitä, mikä olemuksellisesti kuuluu systemaattiseen tietoon. Se on luonteeltaan puhtaan kuvailevaa. Projektin kasvaessa Husserl piti lopulta fenomenologiaa perimmäisenä perustuksena filosofialle. Fenomenologiassa tarkastellaan sitä, miten todellisuus rakentuu tai konstituoituu tietoisuuden intentionaalisena korrelaattina, so. kokemuksellisesti mielekkäänä. Fenomenologia on kiinnostunut vain siitä havaintokokemuksen aspektista, joka on tietoisuudesta peräisin. Reaalisen objektin olemassaoloa ei kiistetä, mutta se sulkeistetaan (fenomenologinen reduktio). Siten fenomenologia on enemmänkin filosofinen käytäntö kuin järjestelmä: se pyrkii totuuteen kuvaamalla ilmiötä laajimmassa mahdollisessa mielessä jolla se ilmenee tietoisuudelle tai kokijalle intuition kautta pikemmin kuin analyyttiselle filosofialle tyypillisellä pyrkimyksellä mitata ilmiöitä tai selittää tai analysoida niitä kausaaliselityksillä. Kokemuksen ulkopuoliset tekijät (ns. luonnollinen asenne), kuten esimerkiksi uskonnolliset, kulttuurilliset tai tieteelliset traditiot tai näkemykset (esimerkiksi näkemys, jonka mukaan tietoisuuden tilat ovat aivotiloja) pyritään sulkeistamaan pois itse kokemuksesta, jolloin se näyttäytyy kokijalle annettuna, mahdollisimman alkuperäisenä ja rikkaana ilman akateemista kuivakkuutta. Toisaalta Husserlin fenomenologiassa on tiettyjä kantilaisia piirteitä - noema järjestelee havaintomateriaalia yhdistäen eri ajankohtien havainnot yhdeksi kokonaisuudeksi. Mm. Moran puhuu Husserlin filosofian "transsendentaalisesta käänteestä", joka on ilmeinen teoksessa Ideen I (1913). Fenomenologiassa hylättiin monet perinteiset filosofian tutkimusongelmat, kuten kysymys ulkoisen maailman olemassaolosta. Samoin sekä Husserl että Heidegger hylkäsivät perinteisen representationalistisen tietoteorian, ja katsoivat että tietomme maailmasta on suoraa ja välitöntä - tietoisuuden on kohdattava maailma sellaisenaan ilman välittäviä tekijöitä tai ennakko-oletuksia ja fenomenologian on kuvattava oliot tai asiat sellaisena kuin ne ilmenevät tietoisuudelle vailla idealisaatiota tai rationalistista pyrkimystä. Tällä tavoin fenemenologit katsoivat ylittäneensä perinteisen erottelun empirismin ja rationalismin välillä ja ylipäätään hylkäsivät erottelun subjektin ja objektin välillä tähdäten holistiseen lähestymistapaan tietoisuuden ja maailman välillä. Fenomenologia vastustaa myös psykologismia ja naturalismia kaikissa muodoissaan. Tutkimussuuntauksena fenomenologia on hyvin monimuotoinen ja myös Husserl itse kehitti ja jalosti näkemyksiään fenomenologian tutkimussmenetelmästä moneen otteeseen. Fenomenologista ajattelua ovat kehittäneet eri suuntiin Husserlin ohella ja jälkeen mm. Martin Heidegger (1889-1976), jonka mukaan kuvailu vaatii aina tulkintaa. Hän määritteli fenomenologian seuraavasti: "fenomenologia on näyttyvän asian näkemisen sallimista sellaisena, kuin se lähtökohtaisesti itsenään näyttäytyy, lyhyesti sanottuna ilmenevän ilmi tuomista omassa ilmenemisessään".[1] Siten Heideggerilla fenomenologia kiinnittyy ontologiaan: se tutkii miten erilaiset olevat ovat todellisia. Heidegger myös hylkäsi Husserlin terminologiasta tietoisuuden ja intentionaalisuuden kokonaan ja katsoi, että ihmiset on heitetty maailmaan, joka ilmaisee itsensä sen asukkaille (ks. Logos-verkkoensyklopedian artikkeli). Heideggerille ilmenevän ilmi tuominen suhteessa omaan ilmenemiseensä edellyttää suhteuttamista johonkin ei-ilmenevään - hän kutsuikin omaa fenomenologiaansa "ilmenemättömän fenomenologiaksi". Hans-Georg Gadamer (1900-2012), joka kehitti hermeneutiikan (eksistenssifilosofia, hermeneutiikka) sekä eksistentialismin perustajat Jean-Paul Sartre (1905-1980), Simone de Beauvoir (1908-1986) ja Maurice Merleau-Ponty (1908-1961) (eksistentialismi). Fenomenologia on inspiroinut myös monia muita tieteenalueita. Tutkimusmenetelmänä se on ollut perustuva ns. mannermaiselle filosofialle, joka on analyyttisen filosofian ohella toinen keskeinen 1900-luvun filosofinen tutkimussuuntaus. Fenomenologisen liikkeen perusteoksena voi pitää Husserlin teosta Logische Untersuchungen (1900-1901) ja toisena merkkiteoksena Heideggerin Sein und Zeitia (1927). Toisen maaailmansodan jälkeen fenomenologian painopiste siirtyi Ranskaan, mutta se levisi pian myös muualle manner-Eurooppaan, Englantiin,Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Husserlin vaikutus jatkuu vahvasti hyvin monilla filosofian, estetiikan, taideteorian, kirjallisuustieteen ym. humanististen tieteiden aloilla. Analyyttisessä filosofiassa hänen vaikutuksensa rajoittuu lähinnä varhaiskauden loogisiin tutkimuksiin.
Lähdeviittaus tähän sivuun: Tieteen termipankki 22.12.2024: Filosofia:fenomenologia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:fenomenologia.)
