Filosofia:intentionaalisuus
suuntautuneisuus | intentionaalisuus
| suuntautuneisuus | |||
| intentionaalisuus |
Määritelmä
1. fenomenologiassa tietoisuuden olemuksellinen suuntautuminen mielen ulkopuoliseen objektiin
2. analyyttisessä kielifilosofiassa ulkopuolisiin objekteihin kohdistuvien aikomusten kielellisten ilmaisujen analyysi
3. mielenfilosofiassa kriteeri mentaalisen erottamiseksi fyysisestä
1. fenomenologiassa tietoisuuden olemuksellinen suuntautuminen mielen ulkopuoliseen objektiin
2. analyyttisessä kielifilosofiassa ulkopuolisiin objekteihin kohdistuvien aikomusten kielellisten ilmaisujen analyysi
3. mielenfilosofiassa kriteeri mentaalisen erottamiseksi fyysisestä
Selite
Intentionaalisuus merkitsee kykyä osoittaa itsensä ulkopuolelle tai representoida itsensä ulkopuolista, koskea jotakin muuta - olla suuntautunut johonkin muuhun. Esimerkiksi kielen sanoilla ja mielen tiloilla (kuten uskomuksilla tai tunteilla kuten pelko ja toivo) voi olla kyky osoittaa johonkin muuhun. Kyseessä voivat olla myös intentionaaliset mielentilat kuten toivo, uskomus, pelko jne.
Termi löytyy jo Aristoteleen (384-322 eaa.) Metafysiikka-teoksesta ja sitä kehitettiin edelleen keskiajan filosofiassa. Avicennan (980-1037) mukaan järki ei voinut toimia ellei sillä ollut käytettävissään aistimuksissa hankittuja vaikutelmia, jotka olivat sisäisten aistien tuottamia representaatioita todellisuudesta. Yksi näistä aisteista oli aikomusten arviointikyky (esimerkiksi lammas voi aavistaa suden pahat aikomukset). Averroes (1126-1198) laajensi Avicennan käsitettä siten, että aikomuksellisuuden eli kohteeseen suuntautuneen merkityksen katsottiin sisältyvän kaikkiin sisäisten aistien käsittelemiin vaikutelmiin. Näin intentionaalisuudesta tuli osa representaatioiden olemusta. Intentionaalisuus oli keskeinen myös Tuomas Akvinolaisella (1225-1274) ja René Descartesilla (1596-1650), jonka mukaan olemme aina tietoisia mielemme ulkopuolisista objekteista. 1800-luvulla termin herätti uudelleen henkiin Franz Brentano (1838-1917), joka piti intentionaalisuutta merkittävänä aineellisen ja henkisen erottavana tekijänä - vain henkisiä ilmiöitä leimaa intentionaalisuus. Tämän vuoksi henkiset ilmiöt eivät ole palautettavissa aineellisiin entiteetteihin kuten aivoihin.
Fenomenologissa intentionaalisuus on keskeinen käsite - Edmund Husserl (1859-1938) peri käsitteen Brentanolta ja piti fenomenologian tarkoituksena tutkia tietoisuuden intentionaalista luonnetta. Husserlin mukaan mielen ja sen objektin välillä ei ole välittävää representaatiota, vaan mieli suuntautuu suoraan kohti sen objektia. Intentionaalinen akti on läpieläminen (Erlebnis) pikemmin kuin psyykkinen teko. Se on itsensä ulkopuolelle meneminen, vaikka itseys pysyy samana. Intentionaalisuus on kokemisen (esim. havainto, muistaminen, kuvittelu, reflektiivinen ajattelu) aspekti, jonka manifestoituu selvänä intuitiona, annettuna. Malliesimerkkinä Husserl esittää havainnon. Kun havaitaan jotakin, se mitä havaitaan ilmenee eri tavoin riippuen valaistuksesta, näkökulmasta, etäisyydestä objektiin jne. Lisäksi jokainen havainto on sidottu tiettyyn hetkeen - eri hetkinä tapahtuva havainto tavoittaa havaitusta kappaleesta vain jonkin piirteen. Kun esimerkiksi katsoo puuta, sitä ei voi kokonaisuudessaan tavoittaa yhdellä havainnolla vaan sitä on kierrettävä jotta se nähtäisiin eri puolilta. Lisäksi kaikkia objektin piirteitä ei voida välttämättä havaita välittömästi (esim. sohvan pehmeys). Tietoisuus kuitenkin konstituoi kohteen ja tuo siihen mukaan piirteitä, joita ei voida välittömästi havaita. Esimerkiksi kun havaitsen sohvan, tietoisuus tuo siihen piirteen "pehmeys", jota en voi välittömästi havaita. Husserlin mukaan kaikilla intentionaalisilla akteilla ei ole olemassaolevaa kohdetta, mutta silti niillä on tarkoite tai noema, jota kautta aktin intentionaalisuus muodostuu.
Teoksessaan Sein und Zeit (1927) Martin Heidegger (1889-1976) erottaa kolme eri intentionaalisuuden muotoa. Hänelle intentionaalisuus on merkittävä sen vuoksi, että intentionaalinen ymmärrys tietoisuudesta mahdollistaa uudenlaisen suhteen antiikin ontologiseen olevaa koskevaan kysymyksenasetteluun. Siten se avaa uudestaan jo unohtuneen Platonin ja Aristoteleen olevaan koskevan problematiikan. Eksistentialismissa kysymys on enemmänkin tietoisuuden yleisestä olemistavasta kuin tietoisuuden toiminnan merkitysulottuvuuksista - Sartrelle oppi intentionaalisuudesta merkitsee sitä, että maailma on annettu eli on olemassa objektikokonaisuus johon suuntautua. Intentionaalisuus nähdään siten sidoksena maailmaan.
Analyyttiseen filosofiaan käsite tuli G. E. M. Anscomben (1919-2001) teoksen Intention (1957) vaikutuksesta. Anscombe pyrki analysoimaan käsitettä kielianalyysin kautta ja herätti kiinnostuksen aiheeseen analyyttisen filosofian piirissä. 1960- ja 1970-luvuilla R. M. Chisholm (1916-1999), Wilfrid Sellars (1912-1989) ja W. V. Quine (1908-2000) yrittivät selventää käsitettä intentionaalisten idiomien, vakiintuneiden ilmauksien pikemmin kuin mentaalisten tilojen ja tapahtumien avulla. Tyypillisiä intentionaalisia idiomeja ovat "x uskoo, että p" ja "x haluaa, että q". Quinen mukaan intentionaalisuutta voidaan myös tarkastella fysikalismin näkökulmasta: jos voidaan osoittaa intentionaalisten idiomien perusteettomuus ja intentionaalisen tieteen tyhjyys, saadaan evidenssiä fysikalistiselle tieteelle. Myöhemmin lähestymistapaa kehittivät Jerry Fodor (1935-), Fred Dretske (1932-2013) ja John Searle (1932-). Keskustelua on käyty erityisesti siitä onko Brentanon teesi totta: siis ovatko kaikki mentaaliset tilat intentionaalisia ja onko intentionaalisuus luonteenomaista vain mentaalisille tiloille? Esimerkiksi ahdistus, masennus tai kivun tuntemus eivät ole välttämättä intentionaalisia mentaalisia tiloja. Voiko sitten olla intentionaalisia tiloja ilman mentaalista? Dretsken mukaan savu tulen ilmaisuna voi olla tälläinen intentionaalinen tila. Kysymys intentionaalisuudesta on edelleen kiistelty, vaikka on suhteellisen suuri yksimielisyys siitä, että intentionaalisuus on keskeinen mentaalisille ilmiöille ja siten mielenfilosofian keskeinen ongelma.
Termi löytyy jo Aristoteleen (384-322 eaa.) Metafysiikka-teoksesta ja sitä kehitettiin edelleen keskiajan filosofiassa. Avicennan (980-1037) mukaan järki ei voinut toimia ellei sillä ollut käytettävissään aistimuksissa hankittuja vaikutelmia, jotka olivat sisäisten aistien tuottamia representaatioita todellisuudesta. Yksi näistä aisteista oli aikomusten arviointikyky (esimerkiksi lammas voi aavistaa suden pahat aikomukset). Averroes (1126-1198) laajensi Avicennan käsitettä siten, että aikomuksellisuuden eli kohteeseen suuntautuneen merkityksen katsottiin sisältyvän kaikkiin sisäisten aistien käsittelemiin vaikutelmiin. Näin intentionaalisuudesta tuli osa representaatioiden olemusta. Intentionaalisuus oli keskeinen myös Tuomas Akvinolaisella (1225-1274) ja René Descartesilla (1596-1650), jonka mukaan olemme aina tietoisia mielemme ulkopuolisista objekteista. 1800-luvulla termin herätti uudelleen henkiin Franz Brentano (1838-1917), joka piti intentionaalisuutta merkittävänä aineellisen ja henkisen erottavana tekijänä - vain henkisiä ilmiöitä leimaa intentionaalisuus. Tämän vuoksi henkiset ilmiöt eivät ole palautettavissa aineellisiin entiteetteihin kuten aivoihin.
Fenomenologissa intentionaalisuus on keskeinen käsite - Edmund Husserl (1859-1938) peri käsitteen Brentanolta ja piti fenomenologian tarkoituksena tutkia tietoisuuden intentionaalista luonnetta. Husserlin mukaan mielen ja sen objektin välillä ei ole välittävää representaatiota, vaan mieli suuntautuu suoraan kohti sen objektia. Intentionaalinen akti on läpieläminen (Erlebnis) pikemmin kuin psyykkinen teko. Se on itsensä ulkopuolelle meneminen, vaikka itseys pysyy samana. Intentionaalisuus on kokemisen (esim. havainto, muistaminen, kuvittelu, reflektiivinen ajattelu) aspekti, jonka manifestoituu selvänä intuitiona, annettuna. Malliesimerkkinä Husserl esittää havainnon. Kun havaitaan jotakin, se mitä havaitaan ilmenee eri tavoin riippuen valaistuksesta, näkökulmasta, etäisyydestä objektiin jne. Lisäksi jokainen havainto on sidottu tiettyyn hetkeen - eri hetkinä tapahtuva havainto tavoittaa havaitusta kappaleesta vain jonkin piirteen. Kun esimerkiksi katsoo puuta, sitä ei voi kokonaisuudessaan tavoittaa yhdellä havainnolla vaan sitä on kierrettävä jotta se nähtäisiin eri puolilta. Lisäksi kaikkia objektin piirteitä ei voida välttämättä havaita välittömästi (esim. sohvan pehmeys). Tietoisuus kuitenkin konstituoi kohteen ja tuo siihen mukaan piirteitä, joita ei voida välittömästi havaita. Esimerkiksi kun havaitsen sohvan, tietoisuus tuo siihen piirteen "pehmeys", jota en voi välittömästi havaita. Husserlin mukaan kaikilla intentionaalisilla akteilla ei ole olemassaolevaa kohdetta, mutta silti niillä on tarkoite tai noema, jota kautta aktin intentionaalisuus muodostuu.
Teoksessaan Sein und Zeit (1927) Martin Heidegger (1889-1976) erottaa kolme eri intentionaalisuuden muotoa. Hänelle intentionaalisuus on merkittävä sen vuoksi, että intentionaalinen ymmärrys tietoisuudesta mahdollistaa uudenlaisen suhteen antiikin ontologiseen olevaa koskevaan kysymyksenasetteluun. Siten se avaa uudestaan jo unohtuneen Platonin ja Aristoteleen olevaan koskevan problematiikan. Eksistentialismissa kysymys on enemmänkin tietoisuuden yleisestä olemistavasta kuin tietoisuuden toiminnan merkitysulottuvuuksista - Sartrelle oppi intentionaalisuudesta merkitsee sitä, että maailma on annettu eli on olemassa objektikokonaisuus johon suuntautua. Intentionaalisuus nähdään siten sidoksena maailmaan.
Analyyttiseen filosofiaan käsite tuli G. E. M. Anscomben (1919-2001) teoksen Intention (1957) vaikutuksesta. Anscombe pyrki analysoimaan käsitettä kielianalyysin kautta ja herätti kiinnostuksen aiheeseen analyyttisen filosofian piirissä. 1960- ja 1970-luvuilla R. M. Chisholm (1916-1999), Wilfrid Sellars (1912-1989) ja W. V. Quine (1908-2000) yrittivät selventää käsitettä intentionaalisten idiomien, vakiintuneiden ilmauksien pikemmin kuin mentaalisten tilojen ja tapahtumien avulla. Tyypillisiä intentionaalisia idiomeja ovat "x uskoo, että p" ja "x haluaa, että q". Quinen mukaan intentionaalisuutta voidaan myös tarkastella fysikalismin näkökulmasta: jos voidaan osoittaa intentionaalisten idiomien perusteettomuus ja intentionaalisen tieteen tyhjyys, saadaan evidenssiä fysikalistiselle tieteelle. Myöhemmin lähestymistapaa kehittivät Jerry Fodor (1935-), Fred Dretske (1932-2013) ja John Searle (1932-). Keskustelua on käyty erityisesti siitä onko Brentanon teesi totta: siis ovatko kaikki mentaaliset tilat intentionaalisia ja onko intentionaalisuus luonteenomaista vain mentaalisille tiloille? Esimerkiksi ahdistus, masennus tai kivun tuntemus eivät ole välttämättä intentionaalisia mentaalisia tiloja. Voiko sitten olla intentionaalisia tiloja ilman mentaalista? Dretsken mukaan savu tulen ilmaisuna voi olla tälläinen intentionaalinen tila. Kysymys intentionaalisuudesta on edelleen kiistelty, vaikka on suhteellisen suuri yksimielisyys siitä, että intentionaalisuus on keskeinen mentaalisille ilmiöille ja siten mielenfilosofian keskeinen ongelma.
Lisätiedot
lat. intendo=osoittaa, tähdätä johonkin
ks. myös intentionaalisuus kielitieteessä.
ks. myös intentionaalisuus kielitieteessä.
Erikieliset vastineet
| aboutness | englanti (English) | |
| directedness | englanti (English) | |
| intentionality | englanti (English) | |
| Intentionalität | saksa (Deutsch) |
Lähikäsitteet
- annettuus
- fenomenologia (yläkäsite)
- hermeneutiikka (yläkäsite)
- intentionaalinen akti
- intentionaalinen suhde (alakäsite)
- läpieläminen
- mielen filosofia (yläkäsite)
- noema (vieruskäsite)
- representaatio (yläkäsite)
- situaatio
Käytetyt lähteet
OksanenMLaunisVSajamaS2010, MäättänenP1995, AudiR1995, ProteviJ2005, SchalowFDenkerA2010, JutiR2013, NiiniluotoI1983, HonderichT1995, CraigE1998, ProteviJ2005, SaarinenE2002, Moran2000, BackmanJ2010
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Filosofia:intentionaalisuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:intentionaalisuus.)