Filosofia:tieteenfilosofia

From Tieteen termipankki
Jump to navigation Jump to search

tieteenfilosofia

tieteenfilosofia
Definition filosofian osa-alue, jossa keskitytään tieteellisen tiedon luonteeseen, hankintaan ja pätevyyteen, tieteiden luokittelun ja tiedon kasvun ongelmiin
Explanation Tieteenfilosofiassa käsitellään tieteen luonnetta ja tuloksia yleisellä tasolla. Sen kysymyksiä ovat esimerkiksi: mihin tiede pyrkii? miten tiede edistyy? mikä on tieteellistä? Filosofian osa-alueena tieteenfilosofia on varsin nuori, vaikka tieteellisen tiedon luonnetta on pohdittu antiikista alkaen. Sen perustajaksi voidaan sanoa William Whewelliä (1794-1866) ja 1900-luvulla tieteenfilosofiaa kehitettiin erityisesti looginen positivismin ja loogisen empirismin piirissä. 1900-luvun mannermaisen filosofian piirissä tieteenfilosofian katsotaan yleisesti olevan osa tietoteoriaa.
Tieteen menetelmiä pohditaan tieteenfilosofian osa-alueessa metodologiassa tai menetelmäopissa. Siihen kuuluvia aiheita ovat mm. teorioiden hyväksymisen kriteerit, tavat, joilla todisteet tukevat hypoteeseja ja missä määrin empiiriset havainnot voivat kumota tieteellisiä väitteitä. Muuten tieteenfilosofiassa tutkitaan tieteellisten tulosten merkitystä ja sisältöä ja yhteys metafysiikkaan ja kielifilosofiaan on vahva. Toisinaan tieteenfilosofiaa pidetään myös tietoteorian osa-alueena ja puhutaan tieteen metafysiikasta ja tieteen epistemologiasta. Joka tapauksessa tieteenfilosofian tyypillisiä ongelmia ovat mm. tieteellisten lakien luonne, tieteellisten teorioiden havaitsemattomien entiteettien kognitiivinen sisältö ja tieteellisten selitysten rakenne. Lisäksi tieteenfilosofiassa tutkitaan tieteiden tulosten metafyysisiä taustaoletuksia, kuten aika-avaruus-teorioiden ennakko-oletuksia, todennäköisyyden roolia tilastollisessa fysiikassa, evoluutiobiologian selitysten rakennetta, kausaalisuhdetta jne.
Erityiset kiinnostuksen kohteena ovat tieteelliset hypoteesit, joiden kokoelmasta tieteelliset teoriat muodostuvat. Niiden uskottavuutta voidaan tutkia eri tietoteoreettisten näkemysten kautta. Induktivismin mukaan hypoteesit rakentuvat yksittäistapauksien kautta (traditio ulottuu aina Francis Baconiin (1561-1622) saakka) kun taas hypoteettis-deduktiivisessa tieteenkäsityksessä (erityisesti Karl Popper (1902-1994)) hypoteesit nähdään tieteentekijän mielikuvituksen tuotteena, ja niiden pohjalta laaditut ennusteet joko saavat tai eivät saa tukea reaalimaailman ilmiöistä. Abduktioksi sanotaan näkemystä, jonka mukaan tietoaineistoon parhaiten sopiva selitys vahvistaa hypoteesia. Lisäksi voidaan tutkia hypoteesin tukemista sinänsä - miten todennäköisyysteoria toimii tässä suhteessa? On pohdittu myös totuudenkaltaisuutta - raja-arvoa todennäköisyyden ja totuuden välillä, jossa hypoteesi muuttuu olettamuksesta todeksi. 1980-luvulta on vallannut alaa naturalismi, joka perustuu W. V. Quinen (1908-2000) filosofiaan. Naturalistisen tieteenfilosofian mukaan totuuden vaatimuksesta on luovuttava ja pyrittävä pikemmin teorioiden yksinkertaisuuteen, hedelmällisyyteen ja suureen ennustettavuuteen.
Kielifilosofisesta näkökulmasta on puolestaan mietitty hypoteesien rakennetta. Instrumentalismin mukaan teorioiden havaintolauseet, jotka sisältävät teoreettisia termejä (esim. kvarkki), eivät vastaa mitään todellisuudessa ja siten ne eivät ole sen enempää totta kuin epätotta. Verifikationismin mukaan termeille on oltava vastine todellisuudessa, jotta teoria voidaan hyväksyä. Operationalismi taas vaatii, että teoreettiset lauseet on pystyttävä kääntämään havaintokielelle. Semanttisen holismin mukaan teorioiden termien merkitykset määrää se tehtävä, joka niillä on kokonaisteoriassa. Instrumentalismin vastakohdaksi asettuu tieteellinen realismi, jonka mukaan tieteellisten teorioiden olettamat entiteetit ovat olemassa reaalimaailmassa. Toisin sanoen tieteelliset teoriat on ymmärrettävä tosina kuvauksina todellisuudesta.
Mikäli tieteellinen realismi on oikeassa, toden teorian yleistyksellä on lainvoimaa eli se on ymmärrettävä luonnonlakina. Mikäli nämä lait määräävät kaiken maailmassa, puhutaan determinismistä. Luonnonlakien perustaan liittyvät eräät muut tieteenfilosofian käsitteet, kuten relationismi (aika ja avaruus ovat maailmassa vallitsevien paikallisten ja ajallisten suhteiden perhe) ja substantivalismi (edellisten lisäksi on myös avaruus itsessään).
Tieteellisen tiedon luonteen ja pätevyyden lisäksi tieteenfilosofiassa voidaan tutkia tieteiden välisiä suhteita ja hierarkioita sekä tieteen etiikkaa, tieteellisiä malleja ja tieteellistä luovuutta. Erityisen tärkeä aihealue on lisäksi tieteellisen tiedon kasvu ja tieteen edistyminen. Tämän keskustelun klassikko on Thomas Kuhnin (1922-1996) The Structure of Scientific Revolutions (1962), jossa hän esittää, että tiede edistyy vallankumousten kanssa. Uusi tieteellinen käsitystapa (paradigma) syrjäyttää siihen asti vallinneen yleisen käsityksen (normaalitiede), kunnes tämä paradigma vakiintyy uudeksi normaalitieteeksi, tullakseen taas uudelleen syrjäytetyksi. Keskustelu aiheesta jatkuu edelleen.

Equivalents

philosophy of scienceenglanti
vetenskapsfilosofiruotsi
Wissenschaftstheoriesaksa

Related Concepts

Sources

MäättänenP1995, AudiR1995, BunninNYuJ2004, HonderichT1995, YrjönsuuriM2009

References

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.10.2021: Filosofia:tieteenfilosofia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:tieteenfilosofia.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →