Oikeustiede:irrottamisoikeudet

    Tieteen termipankista

    irrottamisoikeudet

    irrottamisoikeudet
    Määritelmä rajoitetut esineoikeudet ja erityiset oikeudet, joiden sisältönä on oikeus irrottaa esineen ainesosia tai kasvutuotteita
    Selite

    Irrottamisoikeus voi kohdistua sekä irtaimeen että kiinteään omaisuuteen. Käytännössä merkitystä on lähinnä kiinteistöihin kohdistuvilla irrottamisoikeuksilla. Oikeus merkitsee tällöin sen haltijan oikeutta erottaa toisen omistaman kiinteistön ainesosia tai kasvutuotteita ja saada irrottamisen avulla ainesosiin tai kasvutuotteisiin suojattu omistajan asema. Irrottamisoikeudet luettiin aiemmin usein nautintaoikeuksiin käyttöoikeuksiin tämän käsitteen laajassa merkityksessä. Nykyisen maakaaren systematiikassa sekä käyttöoikeudet että irrottamisoikeudet ovat erityisiä oikeuksia. Irrottamisoikeus voi perustua sopimukseen, muuhun oikeustoimeen, kiinteistötoimitukseen tai viranomaisen lupaan.

    Irrottamisoikeuden sisältönä voi olla oikeus irrottaa soraa, turvetta, kiveä, savea, kaivoskivennäisiä tai muita maa-aineksia. Irrottamisoikeus voi tarkoittaa myös oikeutta hakata puutavaraa toisen omistamalta kiinteistöltä tai irrottaa muita kasvutuotteita. Puutavaran ostaja saa metsänhakkuuoikeuden puutavaran ns. pystykaupalla. Oikeustoimeen perustuva maa-ainesten irrottamisoikeus ja metsänhakkuuoikeus ovat maakaaren (540/1995) 14:1:n mukaan kirjaamiskelpoisia erityisiä oikeuksia, ja ne voidaan lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Irrottamisoikeus voi sisältyä eläkeoikeuteen, joka on myös kirjaamiskelpoinen erityinen oikeus em. säännöksen mukaan. Irrottamisoikeus voi olla rasitteen sisältönä, jolloin se perustetaan kiinteistötoimituksella ja merkitään kiinteistörekisteriin.

    Jokaiselle sallittuun malminetsintään sisältyy oikeus ottaa vähäisiä näytteitä toisen omistamalla alueella. Sitä laajempaan etsintään voi saada kaivoslain mukaisen etsintäluvan. Mineraalien ja muiden maa-ainesten irrottaminen kaivostoiminnan muodossa edellyttää kaivosluvan.

    Maanomistaja tai vuokralainen voi myydä tai muuten luovuttaa kiinteistöönsä tai vuokraoikeuteensa kuuluvan ja omistamansa rakennuksen, muun rakennelman tai laitteen sivulliselle. Kun luovutuksensaajana on vuokralainen tai muu käyttöoikeuden haltija, luovutuksen kohde voidaan kirjaamisen avulla siirtää osaksi vuokraoikeutta. Kun rakennus, rakennelma tai laite on luovutettu sen pois siirtämistä varten, luovutuksensaaja saa irrottamisoikeuden. Kysymys on tällöin maakaaren (540/1995) 3:8:n mukaisesta kirjaamiskelvottomasta erityisestä oikeudesta.

    Aiemmin määräalan luovutuksensaajan oikeus hahmotettiin irrottamisoikeudeksi. Nykyisen maakaaren mukaan kysymys on kiinteä omaisuuden saannosta, ja määräalan luovutuksensaajan asema rinnastuu kiinteistön luovutuksensaajan asemaan.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Matti Ilmari Niemi

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    NiemiM2012, WirilanderJ1980

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:irrottamisoikeudet. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:irrottamisoikeudet.)