Oikeustiede:vertaileva oikeustiede/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Kehitys tieteenalana. Vertailevan oikeustieteen synty tieteenä sijoittuu 1800-luvulle, jolloin myös vertaileva menetelmä tuli laajasti käyttöön lainsäädäntöhankkeiden valmistelussa. Niinpä 1800-luvun puolivälissä perustettiin ensimmäiset oikeusvertailevat aikakauskirjat, vertailevan oikeustieteen seurat ja vertailevan oikeustieteen oppituolit.

Varsinainen vertaileva oikeustiede painottui 1800-luvulla historiaan, ja yleisen historian tavoin keskeisenä pyrkimyksenä oli selvittää oikeushistorian suuria kehityslakeja. Käytännöllinen oikeusvertailu puolestaan oli tärkeässä asemassa esimerkiksi vuosisadan suurten kodifikaatioiden valmistelussa. Maailmansotien välisenä aikana käytännön oikeusvertailu palveli aiempaa selvemmin oikeuden yhtenäistämisen tavoitetta. Toisen maailmansodan jälkeen oikeusvertailun käyttö on entisestään vakiintunut erityisesti lainvalmistelussa. Voimakkaimmin tähän on vaikuttanut Euroopan yhdentyminen, joka on luonut oikeusvertailevan käyttötiedon tarvetta ennen tuntemattomissa mittasuhteissa.

1900-luvulla vertaileva oikeustiede on tieteenalana saanut Suomessakin vakiintuneen aseman: se esiintyy alakokonaisuutena oikeustieteellisten tiedekuntien tutkintovaatimuksissa ja myös oppituolien määrityksissä. Toisaalta käytännöllinen oikeusvertailu on meillä ollut varsin laajaa, ja sitä harjoitetaan sekä lainvalmistelutyön yhteydessä että muutoin. Vertailevan oikeustieteen piiriin kuuluvaa teoreettista tutkimusta tehtiin Suomessa aiemmin varsin vähän. Nyttemmin tilanne on korjaantunut. Viimeaikaisena kehityspiirteenä saatetaan mainita yhteys oikeuskulttuurin tutkimukseen.

Tehtävänkuva. Vertailevan oikeustieteen tehtävät jakautuvat karkeasti kahtia: vertailu palvelee joko teoreettisluonteisia tai käytännöllisluonteisia tarkoitusperiä. Voidaan puhua teoreettisesta oikeusvertailusta ja praktisesta oikeusvertailusta (ks. kansainvälisyksityisoikeudellinen vertailu, lainkäytöllinen oikeusvertailu, lainvalmistelullinen oikeusvertailu).

Teoreettisluonteisia tehtäviä ovat juristin yleissivistyksen kartuttaminen, kansainvälisen yhteisymmärryksen edistäminen, ulkomaisten lakimiesten ajattelutapojen, vieraan oikeuden ja oman oikeuden syvempi ymmärtäminen sekä muiden oikeuden yleistieteiden palveleminen menetelmänä. Käytännöllisluonteisiksi tehtäviksi on puolestaan vakiintuneesti luettu oikeuspolitiikan ja oikeuden yhtenäistämisen edistäminen sekä toimiminen kansainvälisen julkis- ja yksityisoikeuden aputieteenä. Tällaisia tehtäviä voidaan esittää muitakin: kansainvälistyvässä maailmassa on aiempaa suurempaa merkitystä saamassa vertaileva oikeuslingvistiikka, mm. sen alaan kuuluva juridisten käännössanakirjojen laatiminen.

Perustehtävät ja käyttö aputieteenä. Eräät tehtävät ovat vertailevalle oikeustieteelle luonteenomaisia nimenomaan itsenäisenä tieteenalana. Tämä koskee erityisesti oikeusjärjestysten jaottelua oikeusryhmiin ja niissä esiintyviin alaryhmiin. Toisaalta vertaileva oikeustiede toimii usein muiden oikeustieteen lohkojen aputieteenä, jolloin voidaan myös puhua näiden alojen piirissä käytetystä vertailevasta menetelmästä.

Aputieteen asema vertailevalla oikeustieteellä on ensinnäkin suhteessa muihin oikeuden yleistieteisiin: oikeusteoriaan, oikeushistoriaan, oikeussosiologiaan, oikeuslingvistiikkaan ja oikeuskulttuurien tutkimukseen sekä - harvinaisempana esimerkkinä - oikeusetnologiaan. Vertaileva oikeustiede auttaa osaltaan antamaan vastauksia esimerkiksi kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi juristin päättelymenetelmien universaalisuutta, oikeuden historiallisen kehityksen yhdensuuntaisuutta tai oikeuden toimintaan ja asemaan vaikuttavia tekijöitä. Vertailevan oikeustieteen ja edellä mainittujen lähitieteiden välinen raja on tällöin liukuva.

Toisaalta oikeusvertailu on laajasti käytössä positiivisen oikeuden eri aloilla ja käytännön lainvalmistelussa. Kysymys voi olla esimerkiksi säädösten, nimenomaan yhtenäislakien, asianmukaisen tulkinnan selvittämisestä vertailun keinoin tai vertailevista tutkimuksista parhaiden lainsäädännöllisten ratkaisumallien kehittämiseksi. Tässäkin tapauksessa selvitystyössä käytetään oikeusvertailevaa menetelmää.

Oikeusvertailun makro- ja mikrotaso. Oikeusryhmäluokittelujen pohjana on oikeusjärjestysten kokonaisvaltainen tarkastelu (ks. common law, islamilainen oikeus, pohjoismainen oikeus, romaanis-germaaninen oikeus). Tällöin luonteva nimitys on makro-oikeusvertailu. Sama koskee tapauksia, joissa analyysin kohteena on esimerkiksi lainsäädäntötekniikka, säännösten kirjoittamistyyli, oikeusalasystematiikka tai oikeuslähdeoppi. Silloin, kun vertaileva tutkimus kohdistuu yksittäisiin oikeusinstituutioihin, oikeussääntöihin tai juridisiin detaljikäsitteisiin (esimerkiksi oikeuskielen kääntämisen yhteydessä), kysymys on mikro-oikeusvertailusta.

Menetelmät. Kuten edellä lausuttu osoittaa, vertailevaa oikeustiedettä käytetään monenlaisiin tarkoituksiin. Tästä syystä on selvää, että vertailevassa tutkimuksessa ei kaikissa tapauksissa voida menetellä metodisesti samalla tavoin. Onkin todettu, että ei ole asianmukaista puhua yksikössä vertailevan oikeustieteen metodista vaan monikossa metodeista.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila