Filosofia:merkitys

    Tieteen termipankista

    merkitys

    merkitys
    Määritelmä
    1. ilmauksen, tulkinnan tai merkin tavanomainen sisältö
    2. ilmauksen, tulkinnan tai merkin tarkoitettu sisältö
    3. ilmauksen, tulkinnan tai merkin tulkittu sisältö
    4. havaintoon, kokemukseen tai havainnon kohteeseen liittyvä mentaalinen sisältö
    Selite

    Merkitys on terminä hyvin moninaisessa käytössä etenkin filosofiassa, semiotiikassa, kognitiotieteissä ja kielitieteissä. Merkitys voidaan liittää olioihin, asiaintiloihin, tapahtumiin, havaintoihin ja erilaisiin ilmaisuihin. Filosofiassa on tavallista liittää merkitys jotenkin kielellisten ilmaisujen merkityksen ymmärtämiseen. Tällöin merkityksestä voidaan puhua kirjaimellisena, joka on lauseen tai ilmaisun ei-kuvaannollinen merkitys (lauseen sanojen sanakirjamerkitys) sisältäen ilmaisun syntaktiset rakenteet tai synonyymisena, jolla tarkoitetaan kirjaimellisen merkityksen samuutta (esimerkiksi naimaton mies=poikamies). Yleisesti voidaan sanoa, että merkitys on se, minkä hyvä käännös säilyttää. Toisessa mielessä merkitys on se, jonka henkilö aikoo kommunikoida tietyllä ilmaukselle (H. P. Crice, 1913-1988) kutsuu tätä merkitystä termillä lausujan merkitys). Tämä merkitys voi olla tai olla olematta yhteensopiva kirjaimellisen merkityksen kanssa tai sen kanssa mitä on lausuttu, ja se voi olla ei-kielellistä (esimerkiksi eleet tai ilmeet, jotka ilmaisevat puhujan tarkoitusta ja jotka voivat olla tahattomia). Siten semantiikkaa selitetään psykologian avulla, mikä on herättänyt myös paljon vastaväitteitä. Lauseen kirjaimellinen merkitys sisältää myös sen potentiaalisuuden esittää tiettyjä illokutionaarisiä akteja (J. L. Austin, 1911-1960). Esimerkiksi imperatiivi "Istu alas!" voi sisältää kirjaimellisen merkityksen jollekin henkilölle istua alas tietyssä paikassa tiettynä aikana.

    Etiikassa on erotettu ekspressiivinen tai emotiivinen merkitys kognitiivisesta merkityksestä. Loogisessa positivismissa yleisen emotivismin mukaan lauseen tai sanan emotiivinen merkitys on se asenne, jonka se ilmaisee. Toinen non-kognitivistinen eettinen merkityksen teoria on löydettävissä R. M. Harelta (1919-2002), jonka mukaan sanan "pitäisi" kirjaimellinen merkitys on kuvaileva merkitys, sen määräävä vaikutus lauseen muihin sanoihin. Eettinen kognitivisti taas pitää eettisen termin merkitystä sen kognitiivisena merkityksenä: hyvä on objektiivinen ominaisuus ja väite "se on hyvää" ilmaisee kirjaimellisesti toden tai väärän arvostelman.

    Kognitiivinen merkitys on ollut keskeinen merkityksen laji 1900-luvulla, mutta se on vaikea määritellä tarkasti ei-teoreettisten termien kautta. Varhaismodernin ajan filosofiassa puhuttiin merkityksen sijaan tyypillisesti ideoista (esim. Descartes ja Locke), mutta 1800-luvun loppupuolella merkityskäsityksiä muovasivat modernin logiikan pioneerit. C. S. Peircen (1839-1914) looginen semiotiikka sisältää yleisen loogisen merkityksen ja representaation teorian, joka osaltaan käsittelee myös symbolisten tai kielellisten merkkien merkitystä. Peircen pragmatismin periaate on nimenomaan merkityskäsitys: käsityksen merkitys on siitä johdettu toinen käsitys, joka konkretisoi sen mitä käytännön seurauksia siitä olisi, jos tämän käsityksen mukaisesti toimittaisiin. Gottlob Fregen (1848-1925) myötä syntyi looginen semantiikka, jossa keskityttiin kielellisten merkkien (loogisiin) merkityksiin. Fregen kontekstiperiaatteen mukaan sanan merkitystä ei saisi koskaan kysyä muutoin kuin sen lauseyhteydessä ja kompositionaalisuus­periaatteen mukaan taas lauseen merkitys määräytyy jäännöksettömästi sen osina olevien ilmaisujen merkityksistä sen rakenteen määräämänä. Fregen ehkä tärkein filosofinen keksintö oli soveltaa kompositionaalisuusperiaatetta vanhempaan erotteluun kielellisen ilmaisun sisällön tai mielen (Sinn) ja sen viittauksen kohteen eli tarkoitteen (Bedeutung) välillä. Kahdella nimellä tai muulla ilmaisulla voi Fregen mukaan olla eri mieli (intensio), vaikka niillä olisikin sama tarkoite tai viittauksen kohde (ekstensio). Esimerkiksi ilmaisut ”Aamutähti” ja ”Iltatähti” viittaavat samaan olioon, planeetta Venukseen, mitä ei aluksi tiedetty, mutta niillä on Fregen mukaan eri mieli. Mielet ovat Fregen mukaan niitä ajatuksen välttämättömiä sisältöjä, joiden avulla identifioimme viittauksen kohteet. Ilmaisujen tarkoitteita ei voida koskaan tavoittaa suoraan ilman välittävää mieltä. Vaikkei ilmaisulla (esim. ”Joulupukki”, ”Pegasus”) olisikaan viittauksen kohdetta, on sillä silti mieli sikäli kun se on ylipäänsä mielekäs ilmaisu. Frege arvosteli jyrkästi subjektiivisia merkitysteorioita ja korosti, että ”mielet” ovat ihmismielestä riippumattomia, jopa Platonin ideoiden kaltaisia abstrakteja olioita. Vaikka Fregen mieli oli oikeastaan pikemminkin tietoteoreettinen kuin kielifilosofinen käsite, hänen tarkastelunsa vaikuttivat soveltuvan lähes sellaisinaan kielelliseen merkitykseen. Monet ovat pitäneet Fregen argumentteja vahvana perusteena ajatukselle, jonka mukaan viittaavan kielellisen ilmaisun, esimerkiksi nimen, merkitys ei voi olla – kuten esimerkiksi John Stuart Mill esitti – pelkästään sen tarkoite eli olio, johon ilmaus viittaa.

    Merkityksen teorian kannalta on keskeistä myös se, sijoittuuko merkitys yksilön puheeseen vai sosiaaliseen käytäntöön. Edellisessä tapauksessa merkitys lähtee täysin ajatusten sisällöistä tai propositionaalisista asenteista (ajatukset, uskomukset, intentiot) ja tähän ajatukseen perustuvat teoriat määräytyvät puhujan merkitystä säätelevistä käytännöistä tai implisiittisistä konventioista (erityisesti Grice). Jälkimmäisessä tapauksessa uskomusten sisältö ja kommunikaativiset tarkoitukset juontuvat puheen ulkopuolisesta merkityksestä tai sosiaalisista käytännöistä. Tähän ajatukseen perustuvat teoriat korostavat sekä puhujan tarkoituksia että lausumien merkitystä (erityisesti Donald Davidson (1917-2003). Ludwig Wittgensteinin (1889-1951) myöhäisfilosofiaan perustuvissa teorioissa kielellinen merkitys on olemuksellisesti sosiaalinen. Saul Kripke (1940-) on tulkinnut Wittgensteinin pitäneen sosiaalisia sääntöjä olemuksellisina merkityksen kannalta, sillä vain ne ilmaisevat merkityksen normatiivisen aspektin. Hilary Putnam (1926-) on korostanut kielellisen työnjaon merkitystä - tietyn alan asiantuntijat voivat luoda merkityksen muille sosiaalisille ryhmille. Kripken ja Putnamin teorioita on kutsuttu yhteisnimityksellä uuden viittaamisen teoria.

    Merkityksen suhde totuuteen on ollut tärkeä loogisen semantiikan tutkimusaihe. Kompositionaalisuusperiaate (Frege, Wittgenstein) katsoo, että lauseen merkitys on sen sanojen ja rakenteiden funktio ja sen pohjalta voidaan rakentaa uusia lauseita. Alfred Tarskin (1901-1983) ja Davidsonin työ on edustanut merkityksen totuusehtoteoriaa, joka perustuu Tarskin ajatukseen, että tietyille formaalisille kielille voidaan laatia äärellinen määrä sääntöjä, jota voidaan kutsua kielen totuusmääritelmäksi. Davidsonin mukaan Tarskin teoriaa voidaan soveltaa myös luonnollisiin kieliin.

    Paitsi suhteessa väitelauseiden totuusehtoihin, lauseen merkitystä on tutkittu myös suhteessa siihen mitä sillä ymmärretään ja lauseen ymmärtämiseen sisältyy sen tietäminen miten sitä käytetään. Loogisen positivismin verifikationismi on yksi näistä suuntauksista, ja muista voidaan mainita myöhäisen Wittgensteinin filosofiaan perustuva väitettävyyden ehtoihin pohjautuva teoria (merkitys rakentuu olosuhteisiin, joiden vallitessa lause on oikeutettua väittää) ja merkityksen käsitteellisen roolin teoria (pohjautuu ideaan ajatuksen kielestä (Jerry Fodor (1935-)). Skeptisesti merkityksen välittymiseen on suhtautunut V. W. Quine (1908-2000), jonka teesi käännöksen epämääräisyydestä sanoo, että on mahdollista laatia useita vaihtoehtoisia, kaiken havaintomateriaalin kanssa sopusoinnussa olevia, mutta samalla keskenään ristiriitaisia kielten välisiä käännöksiä ilman, että olisi olemassa mitään ”tosiasioita”, jotka ratkaisisivat asian suuntaan tai toiseen: ne ovat kaikki yhtä ”tosia”. Kyse ei Quinen mukaan ole vain siitä, ettemme voi tietää oikeaa merkitystä: merkitykset itse eivät hänen mukaansa ole täysin määrättyjä, ja oikeastaan merkityksiä niin kuin ne on perinteisesti ymmärretty – määrättyinä olioina – ei ole olemassakaan.

    Merkitys liittyy yleisessä mielessä myös elämän merkityksellisyyden pohtimiseen, jota on harjoitettu mm. Edmund Husserlin (1859-1938) myöhäisfilosofiassa ja eksistentialistien piirissä. Tämänkaltaista pohdintaa kutsutaan yleisesti elämänfilosofiaksi.
    Lisätiedot

    Ks. myös kielitiede:merkitys

    Lue lisää Logos-ensyklopediasta!

    Erikieliset vastineet

    meaningenglanti (English)
    Bedeutungsaksa (Deutsch)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    AhokasA2010, AudiR1995, RaatikainenP2014a, Logos2007, BlackburnS1996, CraigE1998, NöthW1995

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 4.3.2024: Filosofia:merkitys. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:merkitys.)