Oikeustiede:yksityistietoimitus

Tieteen termipankista

yksityistietoimitus

yksityistietoimitus
Määritelmä Yksityistietoimitus on yksityistä tietä koskevan hankkeen toteuttamiseksi pidettävä maanmittaustoimitus tai kiinteistötoimitus, jossa tieoikeuden perustamisen, siirtämisen, poistamisen tai muun muuttamisen lisäksi muun ohella arvioidaan ja määrätään tiekorvaukset, päätetään tien rakentamisen ja kunnossapidon osittelusta sekä perustetaan tarvittaessa tiekunta yksityistien hallinnointia varten. Uusien oikeuksien perustamista tai järjestelyä koskevan edellä tarkoitetun konstitutiivisen luonteen ohella yksityistietoimitus voi deklaratiivisen luonteisena koskea myös olemassa olevien tie- ym. oikeuksien selvittämistä ja niistä määräämistä.
Selite

Kiinteistötoimituksen on katsottu tarkoittavan kaikkia niitä menettelyjä, joita muodollisessa suhteessa koskevien säännösten perusrakenne on kiinteistönmuodostamislain (KML) 2 luvussa, joka sisältää yleiset menettelysäännökset toimituksessa. Kun yksityistielain 51 §:n nojalla menettelystä yksityistietoimituksessa, virheen oikaisemisesta tai ratkaisun purkamista koskevassa esityksessä, jollei sanotun lain säännöksistä muuta johdu, on soveltuvin osin voimassa, mitä KML:ssa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä on kiinteistötoimituksista säännelty, yksityistielain 5 luvussa tarkoitettua yksityistietoimitusta on pidettävä kiinteistötoimitusta vastaavana yksityistielaissa säänneltyjen tie- ja muiden käyttöoikeuksien järjestelytoimituksena. Näin on siitä riippumatta, että yksityistietoimitus ei varsinaisesti ole KML:ssa säännelty toimitus.

Yksityistielain 53 §:ssä tarkoitetussa tielautakunnan toimituksessa menettely asianosaiskuulemisineen ja katselmuksineen on tarkoitettu samanlaiseksi kuin maanmittausinsinöörin suoritettavaksi 38 §:ssä säädetyssä yksityistietoimituksessa. Tässä yhteydessä yksityistietoimituksella kuitenkin tarkoitetaan yksityistielain 38 §:ssä säädettyä toimitusmenettelyä.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Markku Markkula

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

HolloE2006, s. 427-446, HolloE1984, s. 287-300, HolmaK1995, HyvönenV2001, s. 513-554, VihervuoriP1985, MarkkulaM2005 s. 314-354, RepoM1995

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:yksityistietoimitus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:yksityistietoimitus.)