Oikeustiede:yksityistietoimitus/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Tie- ja muista rasiteoikeuksista on ensimmäisen kerran nimenomaisesti säädetty vuoden 1895 osittamisasetuksessa, jonka mukaan rasitteena saatiin perustaa oikeudet muiden ohella tiehen, karjanajoon, venevalkamaan ja kalastuspaikkaan. Saksan oikeudesta myös Suomen oikeuteen oli omaksuttu ns. tyyppipakkoperiaate, jonka mukaan vain laissa lueteltuja rasitetyyppejä saatiin perustaa kiinteistökohtaisina ja merkitä maarekisteriin. Vuoden 1916 jakolaitoksesta annetussa asetuksessa (AJ 16 §) säädettiin rasiteoikeuksien tyypeistä kuten vuoden 1895 asetuksessa, kuitenkin niin, että kalastuspaikkarasite korvautui rasiteoikeudella kalastusta varten tarpeelliseen maahan. Tie-, johto- ja muiden rasiteoikeuksien syntyminen oli aikaisemmin sidottu osapuolten välisen sopimuksen syntymiseen, jolla sellaisenaan katsottiin olevan myös kolmatta osapuolta sitovia, ns. esineoikeudellisia vaikutuksia. Sittemmin rasite- ja muiden käyttöoikeuksien perustamiseen on alkanut liittyä sopimuksen lisäksi viranomaismenettely ja oikeuden merkitseminen kiinteistöjä koskevaan rekisteriin, jolla riittävä julkisuusvaikutus on saatu aikaan.

Naapuruussuhdelakiin (26/1920) otettiin Ruotsin lainsäädäntöä seuraten säännös (15 §) tieyhteyden järjestämisestä ilman maanomistajien välistä sopimusta kiinteistön sellaiselle erilliselle palstalle kulkemiseksi, jolle ei ollut vanhastaan tieyhteyttä. Tilustielaki (167/1927) sisälsi vastaavaa sääntelyä, mutta toisin kuin naapuruussuhdelaissa, tilan hyväksi tieoikeuden toisen tilan alueella (em. 15 §:n nojalla) perusti kihlakunnanoikeuden sijasta kunnan tielautakunta. Sekä kihlakunnanoikeuden kanteen perusteella vahvistamien kulkuoikeuksien että tielautakunnan tilustielain ja NaapSL 15 §:n nojalla perustamien tieoikeuksien dokumentointi Maanmittauslaitoksen ja kuntien ylläpitämissä kiinteistöjä koskevissa rekistereissä on ollut puutteellista, minkä johdosta maanmittaustoimitusten ulkopuolella perustettuja oikeuksia on vaikea de facto selvittää esim. kiinteistörekisteristä jälkeenpäin.

Kun yksityistielaki (358/1962) tuli voimaan vuoden 1963 alussa, uusien tieoikeuksien perustaminen tuli mahdolliseksi vain joko yksityistietoimituksessa tai jakolaissa (604/1951)tarkoitetussa osittamistoimituksessa (yleisimmin lohkomisessa). Lisäksi koko kylää tai suppeampaa aluetta koskevan järjestelytoimituksen (esim. uusjaon tai tilusvaihdon) yhteydessä voitiin perustaa ja järjestellä tierasitteita. Kun kiinteistönmuodostamislaki tuli voimaan vuonna 1997, kaikki tieoikeudet tulivat perustettavaksi myös esim. osittamistoimituksissa tai uusjaoissa yksityistielaissa tarkoitettuina tieoikeuksina, jollaisia on mahdollista perustaa myös asemakaava-alueilla. Tielautakunnalle jäi vuoden 1962 alusta oikeus perustaa ns. lisätieoikeus ennestään oleville tielle, joilla tarkoitetaan pääasiallisesti sellaista tietä, jolle on aikaisemmassa kiinteistötoimituksessa perustettu ulkopuolisen kiinteistön hyväksi tieoikeus tai tierasite. Tällä sääntelyllä varmistettiin se, että yksityistielaissa tarkoitetut oikeudet saatiin merkityiksi maarekisteriin niiden tilojen ja muiden rekisteriyksiköiden kohdalle, joita tiet rasittavat. Tieoikeuksiin oikeutettujen kiinteistöjen tiedot ovat valitettavasti eri tavoin dokumentoidut maarekisteriin eri puolilla maata. Kulkuoikeutta koskevista rasiteoikeuksista kaikki perustetut oikeudet karjanajoon lakkautettiin lailla 2000-luvun alussa, jolloin tämän tyyppiset rasiteoikeudet oli mahdollista tietyllä menettelyllä muuttaa yksityistielaissa tarkoitetuiksi tieoikeuksiksi.

Toimitusmenettely

Yksityistietoimitus tulee vireille Maanmittauslaitokseen (ks. HE 68/2013 vp.) jätettävällä hakemuksella, jonka tekee tavallisesti tien tarvitsija tai tiekunta. Kunta on myös oikeutettu tietoimituksen vireillepanoon, mutta käyttää tosiasiallisesti harvoin tätä oikeutta. Toimituksen alkuvaiheessa painotutaan tieoikeuden perustamisen tai muuttamisen edellytysten selvittämiseen ja ratkaisemiseen. Tieoikeus kiinteistön hyväksi mahdollisine liitännäisalueineen voidaan perustaa toisen kiinteistön alueelle, jos se on hakijan kiinteistön tarkoituksenmukaisen käytön kannalta tärkeää. Samoin perustein voidaan antaa lisätieoikeus ennestään olevaan tiehen. Edellä olevan edellytyksen lisäksi on harkittava miten, minkä laatuisena ja mihin paikkaan sijoitettuna tiestä koituu rasitetulle kiinteistölle tai muulle rekisteriyksikölle vähiten haittaa. Sikäli kuin tiestä aiheutuu jollekin kiinteistölle huomattavaa haittaa, ei tietä lainkaan voida perustaa. Kolmanneksi on ratkaistava, mitkä kiinteistöt ovat tieosakkaina velvolliset osallistumaan tien rakentamiseen ja kunnossapitoon (tienpitoon). Tieoikeuden haltijana ja tienpitoon velvoitettuna voi kiinteistön lisäksi olla määräala, yhteismetsä, kaivos tai toisen maalla oleva pysyvä rakennus taikka laitos. Yhteisalueen osakaskunta ei kuitenkaan voi saada hyväkseen tieoikeutta (KKO 2007:92). Kun uutta yksityistietä sijoitetaan, kunta on aina asianosaisena tietoimituksessa.

Tieoikeudesta aiheutuvan huomattavan haitan tai vahingon vähentämiseksi taikka eliminoimiseksi yksityistietoimituksessa on tehtävä tilusjärjestelyjä. Samoin tiealueelle jäävien rajapyykkien siirtämiseksi sekä epäselvien rajojen määräämiseksi voidaan yksityistietoimituksessa suorittaa kiinteistönmäärityksiä (rajankäyntejä). Tiekorvauskysymykset on käsiteltävä viran puolesta (KKO 1981 II 139 ja KKO 1986 II 127). Toimituksesta poissa ollut asianosainen saa vielä maaoikeuteen tehtävällä valituksella tehdä korvausvaatimuksia. Sekä yksityistietoimituksessa että tielautakunnan toimituksessa voidaan perustaa tiekunta vastaamaan yksityistien hallinnosta. Tielautakunta voi perustaa tieoikeuden vain ennestään olevaa tietä eli ns. toimitustietä varten.

Yksityistietoimitus on käytännössä aina tarpeen, kun lisämaata tarvitaan olemassa olevan yksityistien levennykseen tai siirtoon. Jos tientarve kohdistuu ennestään olevaan yksityis- tai muuhun ns. toimitustiehen, lisätieoikeuden saa myöntää tiekunta. Riitatilanteessa asian ratkaisee tielautakunta.

Tierasitetoimitus, josta säädettiin alkuperäisessä jakolaissa (604/1951), on vuonna 1963 korvautunut yksityistietoimituksella. Asemakaava-alueella tosin saadaan perustaa rasiteoikeus kulkuyhteyttä varten tarvittavaan alueeseen, joka asiantila lienee historiallinen jäänne kaavoitusalueiden jakolaissa (101/1960) säädetystä rasitetoimituksesta ja sitä edeltäneeltä ajalta. Ulkoilureitteihin, moottorikelkkareitteihin ja maankäyttö- ja rakennuslain 75 §:ssä tarkoitettuihin rantakunnan perustamismenettelyihin sovelletaan yksityistielaissa säänneltyä toimitusmenettelyä. Muutoksenhaku yksityistielain mukaan tapahtuu valittamalla tai tuomiovirhekantelulla maaoikeuteen, jonka ratkaisuun voidaan hakea muutosta valittamalla korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Kehitysnäkymiä

Hyvin yksityiskohtaiseen ja kasuistiseen sääntelyyn perustuvaa vuoden 1962 yksityistielakia olisi tarpeen uudistaa kokonaisuudessaan. Samalla olisi tarkistettava eräitä päällekkäisiä sääntelyjä, joita on yhä kiinteistönmuodostamislaissa ja yksityistielainsäädännössä. Alueellisen tietoimituksen käyttöalan laajentaminen tieoikeuksien perusparannukseen kiinteistörekisterissä on mahdollista. Tielautakunnan toimitusasioiden siirtäminen yksityistietoimitukseen on ollut esillä muun muassa siitä syystä, että yksityistieriidat harvoin toistuvina ja juridiikaltaan joskus hyvin hankalina eivät sovellu maallikoista koostuvien kunnallisten lautakuntien käsiteltäviksi ja ratkottaviksi. Yksityistielain tiekuntia koskevan sääntelyn ja yhteisaluelain (758/1989) järjestäytyneitä osakaskuntia koskevan sääntelyn yhtenäistämisen tarpeellisuutta olisi harkittava. Tieoikeudella oikeutettujen subjektien monipuolistamista siten, että kiinteistöjen lisäksi oikeutettuja tieoikeuden haltijoita voisivat olla (yleishyödylliset) yhteisöt, kuten kunnat sekä kunnallistekniikasta vastaavat muut yhteisöt, jopa osakeyhtiöt, ilman kiinteistön omistamista, olisi lisäksi aiheellista selvittää.