hyökkäysteko

Määritelmä aseellisen voiman käyttö toisen valtion suvereenisuutta, alueellista koskemattomuutta ja poliittista riippumattomuutta vastaan

Selite

Hyökkäysteon (’aggression’) määritteleminen nousi ongelmaksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Vuoden 1928 ns. Briand-Kelloggin sopimuksessa valtiot sitoutuivat luopumaan sodasta kansallisen politiikan välikappaleena. Sittemmin YK:n peruskirja on kieltänyt voiman tai sen uhan käytön valtioiden välillä (2 art. 4 mom.). Kieltoa on käytännössä kierretty mm. väittämällä oman asevoiman käytön olevan oikeutettua itsepuolustusta toisen valtion hyökkäystekoa vastaan. Tällöin on näyttänyt tärkeältä saavuttaa yhteisymmärrys siitä, mitä voidaan pitää ’hyökkäystekona’.

Pitkän valmistelutyön jälkeen YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 1974 päätöslauselman (3314), joka sisälsi hyökkäysteon määritelmän. Sen pääsääntönä on, että hyökkäystekona on pidettävä aseellisen voiman käyttöä toisen valtion suvereenisuutta, alueellista koskemattomuutta ja poliittista riippumattomuutta vastaan. Määritelmä ei kata vähäistä ammuskelua eikä sen ole tarkoitus vaikuttaa kansallisen itsemääräämisoikeuden saavuttamista koskeviin oikeussääntöihin. Hyökkäysteoiksi kvalifioituvat asevoimien suorittaman hyökkäyksen ohella valtion satamien saarto sekä palkkasoturi tai terroristiryhmien lähettäminen toiseen valtioon suorittamaan aseellisia operaatioita. Määritelmä rakentuu diplomaattisista kompromisseista ja sisältää monia tulkinnanvaraisia ja ristiriitaisia elementtejä.

Käytännössä hyökkäysteon määritelmän tavoitteena oli avustaa turvallisuusneuvostoa tämän ryhtyessä peruskirjan VII luvun mukaisiin kollektiivisen turvallisuuden vahvistamista tarkoittaviin toimiin tai määrittäessä valtion aseellisen toiminnan peruskirjan 51 artiklan mukaiseksi itsepuolustukseksi. Määritelmää ei ole sovellettu YK:n turvallisuusneuvostossa kertaakaan. Samaan aikaan viime vuosikymmeninä aseellisia toimia on perusteltu uusilla perusteilla kuten esimerkiksi humanitaarisella pakkotilalla (ks. humanitaarinen interventio) tai kansainvälisellä suojeluvastuulla. Valtioiden väliseen voimankäyttöön liittyvät poliittiset ongelmat eivät lienekään ratkaistavissa yhdellä abstraktilla määritelmällä.

Ns. hyökkäysrikos eli hyökkäyssodan aloittaminen on mm. Rooman perussäännössä tunnustettu kansainvälinen rikos, johon syyllistyneet valtionpäämiehet tai muut keskeiset päättäjät voivat joutua rikosoikeudelliseen henkilökohtaiseen vastuuseen. Hyökkäysteon piirteitä onkin puitu runsaasti myös kansainvälisissä rikostuomioistuimissa kuten Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynneissä, Jugoslavian ja Ruandan sotarikostuomioistuimissa sekä Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Onkin esitetty, että YK:n turvallisuusneuvoston ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen välillä voisi esiintyä asiassa jännitettä, koska ensinmainittu tunnistaa hyökkäysteot poliittisen ja jälkimmäinen oikeudellisen tutkinnan perusteella.

Lisätiedot
Kirjoittajat: Martti Koskenniemi ja Ville Kari

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

DinsteinY2017, Kreß&Barriga2016, BromsB1977

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 19.4.2024: Oikeustiede:hyökkäysteko. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:hyökkäysteko.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →