Oikeustiede:aava meri/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeuskehitys. Kansainvälisen merioikeuden historiassa aavan meren vapaudella on ollut keskeinen asema. Vuonna 1609 hollantilainen Hugo Grotius julkaisi teoksen Mare Liberum, jonka mukaan aavan meren tuli olla avoinna kaikkien valtioiden merenkulkijoille. Vaikka myös vastakkaisia näkemyksiä esitettiin, aavan meren vapaudesta kehittyi vähitellen yksi kansainvälisen merioikeuden pääperiaatteista.

Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1958 aavaa merta koskevan yleissopimuksen mukaan "aavaa merta" ovat kaikki ne merialueet, jotka eivät kuulu valtion aluemereen tai sisäisiin aluevesiin. YK:n vuoden 1982 merioikeusyleissopimuksen mukaiset uudet vyöhykejärjestelyt merkitsivät kuitenkin aavan meren alueen tuntuvaa kaventumista. On laskettu, että mikäli kaikki rantavaltiot perustaisivat sopimuksen salliman talousvyöhykkeen, aavan meren alue kattaisi enää 64 % merialueiden kokonaispinta-alasta. Mikäli rantavaltio ei perusta talousvyöhykettä, mutta sillä on lisävyöhyke ja kalastusvyöhyke, nämä luetaan oikeudelliselta luonteeltaan aavaan mereen. Myös talousvyöhyke rinnastuu merenkulun osalta aavaan mereen.

Oikeusasema. Aavalla merellä vallitsee merenkulun vapaus. Aavalla merellä liikkuvaan alukseen voivat pääsääntöisesti puuttua vain sen lippuvaltion viranomaiset. Perinteisen poikkeuksen muodostaa merirosvous. Jokainen valtio voi aavalla merellä ottaa haltuunsa merirosvoaluksen ja pidättää merirosvouteen syyllistyneet henkilöt sekä takavarikoida merirosvoaluksessa olevan omaisuuden. Myös orjakaupasta epäilty ulkomainen alus voidaan tarkastaa aavalla merellä.

YK:n vuoden 1982 merioikeusyleissopimukseen sisältyy lisäksi määräyksiä ns. merirosvoradiotoiminnasta eli luvattomista radiolähetyksistä aavalta mereltä. Kysymys voi olla puhtaasti taloudellisesta toiminnasta tai esimerkiksi rantavaltioihin osoitetuista poliittisista propagandalähetyksistä. Tällaiseen toimintaan syyllistyvän aluksen voi aavalla merellä pidättää lippuvaltion lisäksi myös valtio, jossa luvaton lähetys on vastaanotettavissa tai jossa luvalliset radioyhteydet kärsivät luvattoman lähetyksen aiheuttamasta häirinnästä.

Puuttuminen vieraaseen alukseen aavalla merellä on mahdollista myös ympäristönsuojelusyistä. Rantavaltio voi näin menetellä silloin, kun sen rannikon edustalla on tapahtunut onnettomuus, josta aiheutuu huomattavaa ympäristövahingon vaaraa.

Kansainvälinen merioikeus tuntee edelleen ns. välittömän takaa-ajon oikeuden: jos ulkomainen alus on rantavaltion alueella (tai saaristovesillä, mannerjalustalla, lisävyöhykkeellä tai talousvyöhykkeellä) rikkonut sen lakeja tai määräyksiä, rantavaltion viranomaiset voivat ajaa alusta takaa, vaikka se ehtisi takaa-ajon alettua poistua aluevesiltä (tai saaristovesiltä, mannerjalustalta, lisävyöhykkeeltä tai talousvyöhykkeeltä). Takaa-ajettu alus voidaan pysäyttää aavalla merellä ja pakottaa palaamaan rantavaltion satamaan syytetoimia varten.

Ulkomaisiin aluksiin puuttuminen aavalla merellä voi olla mahdollista myös Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston toimivaltansa puitteissa tekemän päätöksen perusteella. Esimerkiksi Irakin vallattua vuonna 1990 Kuwaitin turvallisuusneuvosto asetti Irakin taloussaartoon, johon liittyi myös valtioiden oikeus estää saartoa murtavat merikuljetukset.

Tyynellämerellä tehtyjen ydinasekokeiden yhteydessä oli tavallista, että laajoja merialueita suljettiin meriliikenteeltä. Menettely johti protesteihin, ja on selvää, ettei ainakaan pitkäaikainen aavan meren alueiden sulkeminen merenkululta ole kansainvälisen oikeuden mukaista.

Aavalla merellä sovelletaan pääsääntöisesti myös kalastuksen vapautta. Varsinkin kalavarojen suojelemiseksi on toisaalta tehty useita kalastusta säänteleviä alueellisia valtiosopimuksia. YK:n puitteissa on myös tehty vuonna 1995 yleissopimus aavalla merellä tapahtuvasta "hajallaan olevien ja laajasti vaeltavien" kalakantojen säilyttämisestä.