Oikeustiede:kalastusvyöhyke
kalastusvyöhyke
kalastusvyöhyke |
Määritelmä
aluemeren edustalla oleva merivyöhyke, jolla rantavaltiolla on yksinomaiset oikeudet kalavarojen hyödyntämiseen
Selite
Valtio voi perustaa aluemerensä edustalle kalastusvyöhykkeen, jolla sillä on yksinomainen oikeus kalavaroihin. Kalastusvyöhyke ei kuulu rantavaltion valtioalueeseen vaan on osa aavaa merta. Kalastuksen osalta kalastusvyöhyke vastaa kuitenkin oikeusasemaltaan talousvyöhykettä. Kalastusvyöhykkeestä ei määrätä kansainvälisen merioikeuden yleissopimuksissa. Se kehittyi käytännössä rantavaltioiden pyrkiessä turvaamaan omien kalastajiensa mahdollisuudet hyödyntää rannikkonsa läheisyydessä olevia kalavaroja. Käytännössä kalastusvyöhyke on pitkälti sulautunut rantavaltion toimivaltuuksien kannalta kattavampaan talousvyöhykkeeseen. Kaikki rantavaltiot eivät ole kuitenkaan perustaneet talousvyöhykettä. Suomellakin oli kalastusvyöhyke vuodesta 1975 vuoteen 2004, jolloin Suomi perusti talousvyöhykkeen (ks. L Suomen talousvyöhykkeestä 1058/2004).
Lisätiedot
Kirjoittajat: Kari Hakapää ja Lotta Viikari
Kirjoittajat: Kari Hakapää ja Lotta Viikari
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
HakapääK1988, s. 154-156, JohnstonDM1987
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:kalastusvyöhyke. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:kalastusvyöhyke.)