Oikeustiede:laina
laina
laina |
Laina on rajoitettu esineoikeus, mutta sen perustuminen sopimukseen tuo osapuolten väliseen suhteeseen velvoiteoikeudellisen vaikutuksen. Laina eroaa vuokrasta vastikkeellisuuden osalta. Lainaa koskeva sopimus on reaalisopimus, joka on sitova vasta esineen luovutuksen jälkeen.
Velaksioton yhteydessä puhutaan usein rahan lainaamisesta. Se poikkeaa kuitenkin esineen lainasta, sillä esineen lainassa palautetaan aina lainan päättyessä lainattu esine omistajalleen tai muulle sen haltijalle. Lainattuja rahoja ei aina anneta lainansaajalle, vaan niiden siirto tehdään tililtä toiselle, eikä lainattuja rahoja palauteta lainanantajalle, vaan lainanantaja saa takaisin velaksi annetun määrän rahaa yleensä korkoineen. Sama koskee osakelainaa. Siinä lainanottajan on palautettava haltuunsa saamansa määrä osakkeita.
Lainassa voidaan puhua, kuten vuokrankin yhteydessä, lainakohteen mukaan irtaimen, huoneiston ja maa-alueen lainasta käyttökohteen perusteella. Jaottelu ei välttämättä ole kattava eikä myöskään tarpeellinen, koska eri kohteiden osalta ei ole omaa sääntelyä. Kauppakaaren 11 luvun 1 §:n mukaan kohteena voi olla "jotakin, hengetöntä tai elävätä" eli mitä tahansa. Yleensä lainan kohteena on irtain esine.
Käyttöoikeuden luovuttaja on usein lainaesineen tai muun kohteen omistaja. Kauppakaaren 11 luvussa ei kuitenkaan edellytetä, että lainanantaja olisi lainaesineen omistaja.Kirjoittaja: Ari Saarnilehto
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
EIF-I, SaarnilehtoA2006, Saarnilehto&al2012
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:laina. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:laina.)