Oikeustiede:vuokrasopimus

Tieteen termipankista

vuokrasopimus

vuokrasopimus
Määritelmä Sopimus, jolla esineen omistaja tai käyttöoikeuden haltija (vuokranantaja) luovuttaa vastiketta vastaan toiselle (vuokralainen, vuokramies) määräysvallassaan olevan käyttöoikeuden määräajaksi tai toistaiseksi. Asia voidaan lyhyesti sanoa niin, että vuokrasopimuksella vuokrataan kohde vuokralaiselle. Vuokrasopimukset voidaan jakaa eri kokonaisuuksiin sen perusteella, mihin käyttöoikeus kohdistuu. Kohteena voi olla esimerkiksi irtain esine, maa-alue tai rakennus taikka sen osa.
Selite

Sopimuksella tarkoitetaan sopijapuolten tahdonilmaisuista muodostuva kokonaisuus, jota osapuolet ovat sitoutuneet noudattamaan. Sopimus -nimitystä voidaan käyttää asiakirjastakin, mutta tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan sovittujen ehtojen kokonaisuutta. Lisäksi lähtökohtana on se, että osapuolet ovat velvollisia noudattamaan niitä säännöksiä, joita lain mukaan sovelletaan sovittuun kokonaisuuteen. Aukkopaikkoja täydentävät myös yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet.

Jotta voidaan puhua vuokrasopimuksesta, sovittujen ehtojen tulee olla sellaiset, että vuokra –nimisen oikeustoimen edellytykset täyttyvät. Kohteesta riippuen voidaan vuokrasopimuksen nimi muodostaa suoraan oman vuokratyypin nimen mukaan, kuten huoneenvuokrasopimus tai maanvuokrasopimus.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Ari Saarnilehto

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

EIF-I, HemmoM2003b, SaarnilehtoA2006

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:vuokrasopimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:vuokrasopimus.)