Oikeustiede:jälkivalvonta
jälkivalvontaympäristöoikeudessa
jälkivalvonta |
Jälkivalvontaa vaiheittaisesti tarkasteltaessa voidaan erottaa hankkeen toteuttamisvaiheen tai toiminnan harjoittamisajan vaikutusten seuranta ja luvattomiin vaiheisiin puuttuminen. Seuranta on jaettavissa toiminnanharjoittajan itsensä harjoittamaan tarkkailuun ja viranomaisten ylläpitämään seurantatietojen järjestelmään. Luvattomissa tilanteissa on saatettu jättää hakematta tarpeellinen lupa tai muu päätös, rikkoa luvan tai muun päätöksen määräyksiä taikka jättää ympäristö hankkeen tai toiminnan jälkeen lainvastaiseen tilaan. Näissä tilanteissa viranomaisella on käytettävissään hallintopakko toiminnan kieltämiseksi, ennallistamisen määräämiseksi tai muun velvoitteen asettamiseksi. Tehosteena tulevat kysymykseen uhkasakko tai teettämisuhka. Toisena keinona on rangaistus. Sitä sääntelee ympäristörikosta koskeva sääntely.
Viranomaisen ohella yksityisellä asianosaisella on yleensä aloiteoikeus jälkivalvonnassa. Jos kysymys on aiheutetun vahingon korvaamisesta, asia tulee pääsääntöisesti saattaa vireille käräjäoikeudessa kanteella, joissakin tapauksissa, esimerkiksi tiehankkeissa, näitä koskevassa toimituksessa esitettävällä vaatimuksella.Kirjoittaja: Erkki J. Hollo
Lähikäsitteet
- asetusten jälkivalvonta
- ennakkovalvonta
- hallintopakko
- konkurssivalvonta
- maakuntalakien jälkivalvonta
- tarkkailu
- ympäristölupa
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:jälkivalvonta. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:jälkivalvonta.)