Oikeustiede:tarkkailu

Tieteen termipankista

tarkkailu
ympäristöoikeudessa

Tämä sivu on vielä tarkistamatta
tarkkailu
Määritelmä Tarkkailulla tarkoitetaan ympäristöön vaikuttavien hankkeiden vaikutusten seurantaa erityisesti toiminnanharjoittajan omana velvollisuutena. Viranomaisen hankekohtaista valvontatoimintaa kutsutaan vakiintuneesti seurannaksi.
Selite

Erityisesti laajoissa hankkeissa ilmenee joko teknisten ongelmien tai arvaamattomien ympäristöolosuhteiden vuoksi tilanteita, joissa vahinko johtuu siitä, ettei vaikutuksia ole riittävästi tunnettu tai muutoksiin varauduttu. Viranomaisvalvonta ei tässä suhteessa voi olla jatkuvaa tai tehokasta. Siksi sotien jälkeen on säädetty toiminnanharjoittajalle velvollisuus tuntea toimintansa ja sen vaikutukset niin hyvin (selvilläolovelvollisuus), että hän niitä asiantuntevasti tarkkailemalla pystyy reagoimaan yllättäviin muutoksiin ja ilmoittamaan niistä viranomaisille.

Tarkkailu on siten toiminnanharjoittajan velvollisuus, joka yleensä lain nojalla yksilöidään lupapäätöksessä (velvoitetarkkailu). Se voi perustua myös yksin tai täydentävästi hyvään ympäristökäytäntöön. Tarkkailuvelvollisuus koskee erityisesti vesien tilaa (kalataloustarkkailu), mutta myös esimerkiksi ilma- ja maaperäpäästöjen vaikutuksia.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Erkki J. Hollo

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

HolloE2004, Kuusiniemi&al2015

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:tarkkailu. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:tarkkailu.)