Oikeustiede:tila/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Talolla on tarkoitettu alkuperäistä maakirjataloa, joka on verollepantu talona ja merkitty maakirjaan. Kun maarekisteriä alettiin vuoden 1895 jälkeen laatia kylittäin, periaatteessa jokainen maakirjatalo sai siinä oman alusteensa eli oman paikan maarekisterikirjassa. Kylään kuuluu yleensä useita taloja, joiden tilukset on jaettu isojaossa. Vuoden 1916 jakolaitoksesta annetun asetuksen (AJ) 23 ja 27 §:n nojalla vain isojaon kohteena ollutta taloa tai tilaa sai osittaa eli halkoa tai lohkoa. Yksinäistalo puolestaan ei pääsääntöisesti ole kuulunut isojaon kohteena olleeseen kylään, vaan nykyisin se muodostaa yksin kylään oikeudellisesti rinnastettavan yhdestä talonumerosta muodostuvan yksikön. Yksittäinen maakirjatalo kylässä on hyvin harvoin säilynyt kokonaisena, vaan siitä on nykypäivään tultaessa muodostettu osittamistoimituksissa useita tiloja, jotka oli merkitty maarekisteriin asianomaisen talon alusteelle omalla rekisterinumerollaan.

Palstatila voitiin muodostaa erottamalla vuosina 1864 - 1926. Palstatila oli itsenäinen tila, joka kuitenkin oli verotuksellisesti epäitsenäinen ja ilman verolukua eli manttaalia. Palstatila maksoi maaveroa emäkiinteistölleen eikä sen omistajalla esim. ollut äänioikeutta säätyvaltiopäiville edustajia valittaessa. Palstatilan oikeudellinen merkitys nykypäivänä on tullut esille yhteisalueosuuksia selvitettäessä. Muutoin entinen palstatila nykyisin vastaa oikeudellisesti tilaa. Kiinteistönmuodostamislainsäädännön sääntely yhteisalueosuuksien jakautumisesta lohko- ja palstatilojen osalta on vaihdellut eri aikoina 1800- ja 1900-luvuilla.

AJ:n 3 §:ssä tila (maatila) tarkoitti taloa, verollepantua torppaa ja ulkopalstaa sekä muuta maakirjaan eri numeroksi merkittyä maanviljelyskiinteistöä, niin myös tällaisesta kiinteistöstä halkomalla tai lohkomalla tilaa. Jakolain (604/1951) 284 §:ssä tarkoitettiin maarekisteriin merkittäväksi säännellyllä tilalla:

1. taloja;
2. verollepantuja torppia;
3. ulkopalstoja ja siirtotaloja;
4. niittyjä ja saaria, jotka eivät ole osia tilasta eivätkä valtion metsämaata;
5. omaperäismyllyjä;
6. kaupungin ja eri kuntana olevan kauppalan alueella olevia maa- ja vesikiinteistöjä, sikäli kuin niitä ei ole lopullisesti merkitty tonttikirjaan tai siihen ole merkittävä; sekä
7. osittamalla syntyneitä tiloja.

Edellinen luettelo poistettiin jakolaista lain muutoksella (984/1976), koska erityisnimityksiä ei lain perustelujen mukaan enää käytetty (HE 10/1975 II vp. sivu 7). Hyvönen on esittänyt tilan kuusi tunnusmerkkiä. Tilan perustamismenettelyn on tullut olla lakiin perustuva. Tilaa on koskenut erillinen verollepano omana yksikkönään. Tilasta on merkintä maakirjassa yleensä jo ennen maarekisterin perustamista. Tilalla on omat rajoilla varustetut tilukset maalla tai vesialueella. Tilalla on erikseen myönnetyt lainhuudot ja kiinnekirjat sekä mahdolliset kiinteistökiinnitykset. Tilaa on koskenut pitkään jatkunut itsenäinen lailliseen saantoon perustunut omistajahallinta, jolloin ylimuistoista nautintaa on pidetty laillisen saannon vertaisena. Tämän suuntaa antavan tunnusmerkistön täyttävä yksikkö on tila, vaikkei sitä olisi merkitty kiinteistörekisteriin. Vaikka joku tunnusmerkeistä puuttuisi satunnaisesti, niin oikeuskäytännössä on pääasiallinen huomio kiinnitetty tunnusmerkistön kokonaisuuteen. Kiinteistöjärjestelmässä oleva epäselvyys tietyn, kiinteistörekisterin ulkopuolisen yksikön oikeudellisesta statuksesta on ollut selvitettävä KML 101 §:ssä tarkoitetussa kiinteistönmääritystoimituksessa, jonka tuloksena rekisteristä puuttuva yksikkö on voitu esim. merkitä tilana kiinteistörekisteriin. KML 110 §:ssä säädetään, että edellä tarkoitetun alueen omistus ratkeaa pääsääntöisesti omistajanhallinnan perusteella.

Kiinteistörekisteriin merkittävät tiedot

1.3.1977 lukien kiinteistöjen luettelo jakolain (604/1951) 284 §:ssä vastaa nykyistä kiinteistörekisteriin merkittävien kiinteistöjen ja muiden rekisteriyksiköiden luetteloa kiinteistörekisterilain 2 §:ssä. Kiinteistötunnuksen lisäksi merkitään kiinteistörekisteriin rekisteriyksikön mahdollinen nimi, rekisteröintiajankohta, pinta-ala, laatu, rasitteet, osuudet yhteisiin sekä eräitä muita tietoja. Rekisteriin merkitään tilaa koskevina tietoina myös määräalat, jotka luovutuksen perusteella ovat tulleet muun kuin tilan omistajan omistukseen. Määräala, joka ei ole tila, saa määräalatunnuksen, jolloin se myös teknisesti on lainhuudatuskelpoinen ja kiinnityskelpoinen yksikkö.

Kiinteistörekisterin osana olevasta kiinteistörekisterikartasta ilmenevät muun muassa tilan rajat, käyttöoikeusyksiköt (rasite- ja tieoikeudet) ja palstaluku. Suomen kiinteistöjärjestelmässä tilaan voi kuulua maa- tai vesialuetta useassa eri pyykein varustetussa yksikössä (palstassa), joilla on sama kiinteistötunnus. Asemakaava-alueen rakennuskorttelin tilat ja tontit ovat tästä poikkeus. Ne ovat asemakaavassa ja tonttijaossa määrätysti yhdessä palstassa. Perinnönjakotilanteessa esim. tilaan tai tonttiin voi kohdistua yhteisomistus, joka puretaan halkomistoimituksessa, sikäli kuin yhteisomistus on perinnönjaon kautta saatettu määräosaiseksi.