Oikeustiede:taannehtiva lainsäädäntö
taannehtiva lainsäädäntö
taannehtiva lainsäädäntö |
Taannehtiva laki rikosoikeuden alalla on länsimaisten oikeusperiaatteiden vastainen: tuolloin aikaisemmin tehty teko tuomitaan teon jälkeen säädetyn lain l. kriminalisoinnin mukaisesti. Tällöin voidaan siis jälkeenpäin nostaa syyte ja tuomita sellaisesta teosta, joka tekohetkellään ei ole rangaistava. Taannehtiva kriminalisointi kielletään perustuslain 8 §:ssä.
Taannehtiva puuttuminen jo vahvistettuihin sopimuksiin tai oikeussuhteisiin ylipäätään arvioidaan niinikään pääsääntöisesti perustuslain vastaiseksi joko viittauksin oikeutettujen odotusten tai luottamuksen suojaan. Taannehtiva laki liittää uusia oikeusseuraamuksia konkreettisiin asianhaaroihin, tosiseikkoihin tai oikeussuhteisiin, joihin aikaisempi laki on liittänyt toisenlaisia oikeusseuraamuksia.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan kehittänyt määreitä siitä, milloin taannehtivia vaikutuksia omaava laki voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä ja milloin taas ei. Kiinnekohtina tulkinnoissa ovat olleet mm. rikosoikeudellinen lainalaisuusperiaate (PeL 8 §, taannehtivan rikossääntelyn kieltoineen), PeL 15 §:n omaisuudensuojasäännöksestä johdettu sopimusvapauden periaate sekä siitä ja EU-oikeudesta peräisin oleva luottamuksensuojaperiaate. Viimeksi mainittu sisältää sen, että sopimus- ja muissa oikeussuhteissaan ihmisen tulee voida luottaa oikeussuhteen syntymisen aikana vallinneen oikeustilan pysyvyyteen. Periaate on ulotettu myös verotusvallan käyttöön.Kirjoittaja: Ilkka Saraviita
Lähikäsitteet
- eduskunnan perustuslakivaliokunta
- luottamuksensuoja (oikeutettujen odotusten suoja
- nulla poena sine lege -periaate
- oikeusturva (hallinto-oikeus)
- oikeusturva (prosessioikeus)
- oikeusvaltio(periaate)
- omaisuudensuoja
- rangaistuksen määrääminen
- rikosoikeudellisen sanktion ennakoitavuussääntö
- rikosoikeuden ajallinen ulottuvuus
- sopimusvapaus
- verotusvalta
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:taannehtiva lainsäädäntö. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:taannehtiva lainsäädäntö.)