Oikeustiede:maanvuokrasopimuksen irtisanominen
maanvuokrasopimuksen irtisanominen
maanvuokrasopimuksen irtisanominen |
Irtisanominen tulee yleensä kyseeseen vain toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa, mutta se on säädetty erikseen mahdolliseksi joskus myös määräaikaisissa sopimuksissa. Irtisanominen on yksipuolinen oikeustoimi, jolla sopimus saadaan päättymään irtisanomisajan kuluttua.
Toistaiseksi voimassa oleva maanvuokrasopimus ei pääty automaattisesti jonkin ajan kuluttua tai tapahtuman satuttua. Lähtökohtana on yleinen periaate, että toistaiseksi voimassa olevissa sopimussuhteissa vallitsee irtisanomisvapaus. Sopimus on voimassa, ellei sitä irtisanota. Maanvuokrassa on kuitenkin otettava huomioon erilaisia maanvuokrasopimuksia koskevat erot. Jotkut maanvuokrasopimukset on säädetty määräaikaisiksi, jolloin irtisanominen tulee kyseeseen vain, jos siitä on erikseen säädetty. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen osapuoli, joka haluaa vapautua sopimuksesta, ilmoittaa siitä vastapuolelle eli irtisanoo sopimuksen. Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen haluamanaan ajankohtana. Irtisanominen ei edellytä erityistä oikeudellista perustetta, ellei toisin ole säädetty tai sovittu, eikä vastapuolen hyväksyntää. Se on maanvuokrassakin yleisen periaatteen mukaisesti yksipuolinen oikeustoimi, joka johtaa sopimuksen päättymiseen vastapuolen.
Irtisanomista ei ole yleissitovasti säännelty, mutta vuokraa koskevissa laeissa sääntely on yleistä. Maanvuokralain (MVL) 23 §:ssä säädetään irtisanomismenettelystä. Säännös on pakottava. Sen 5 momentin mukaan irtisanominen on tehoton, jos sitä ei ole suoritettu MVL 23 §:ssä säädetyllä tavalla. Määräaikaisen maanvuokrasopimuksen saa irtisanoa vain maanvuokralaissa säädetyllä perusteella (MVL 4 §). Sopimukseen ei irtisanomisperusteita ei saa lisätä muissa maanvuokrasopimuksissa kuin rakennetun viljelmän ja maatalousmaan vuokrassa (MVL 4 luku) sekä muussa maanvuokrassa (MVL 5 luku).Kirjoittaja: Ari Saarnilehto
Lähikäsitteet
- asuinhuoneiston vuokrasopimuksen irtisanominen
- asuntoalueen vuokra
- irtisanomisaika
- liikehuoneiston vuokrasopimuksen irtisanominen
- maanvuokra
- määräaikainen vuokrasopimus
- sopimuksen päättyminen
- teollisuusalueen ym. maanvuokra
- toistaiseksi voimassaoleva sopimus
Käytetyt lähteet
EIF-I, KartioL1983, KartioL1988, WirilanderJ1993, HE145/2010
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:maanvuokrasopimuksen irtisanominen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:maanvuokrasopimuksen irtisanominen.)