Määritelmä
filosofian osa-alue, joka tutkii tiedon tai tietämisen ehtoja, mahdollisuutta, pätevyyttä sekä totuuden ongelmaa
Selite
Tietoteoria koskee tiedon lajeja, sen luonnetta, totuutta ja oikeuttamista. Filosofian historian kuluessa on erotettu lukuisia tiedon lajeja, esimerkiksi propositionaalinen tieto (tiedän, että jokin on niin), ei-propositionaalinen tieto jostakin (esimerkiksi tuttuustieto tai suora tietoisuus), empiirinen (a posteriori) propositionaalinen tieto, ei-empiirinen (a priori) propositionaalinen tieto ja tietotaito. 1600- ja 1700-luvuilla keskeinen kysymys koski a priori-tiedon rajoja suhteessa a posteriori-tietoon. Rationalistit kuten Descartes, Malebranche, Spinoza, Leibniz ja Wolff katsoivat, että maailmasta voidaan saada a priori-tietoa (esim. matematiikka, geometria) kun taas empiristit kuten Locke, Berkeley ja Hume pitivät kaikkea tietoamme kokemukseen perustuvana. Kant pyrki yhteensovittamaan nämä kaksi katsantokantaa transsendentaalisessa idealismissaan ja tästä voidaan varsinaisen modernin tietoteorian alkaneen. Sekä analyyttisen filosofian että mannermaisen filosofian tradition voidaan katsoa olevan Kantin kriittisen filosofian jatkoa. Siinä missä looginen positivismi pyrki hävittämään täysin a priori-tiedon, Edmund Husserlin (1859-1938) fenomenologia pysyi uskollisempana Kantin pyrkimyksille ja pyrki tarkastelemaan inhimillisen kokemuksen ehtoja. Tyypillisesti mannermaiseen filosofiaan on liitetty tiedon sosiologia, joka ei ole niinkään kiinnostunut totuudesta kuin tiedon sosiaalisesta rakentumisesta. Ehkä varhaisin tietoon liittyvä tutkimuskohde on ollut tieto yleensä eli miten tieto voidaan määritellä? Kysymys palautuu Platonin (427-347 eaa.) Meno-dialogiin ja klassinen ratkaisuehdotus ongelmaan tulee myös häneltä: propositionaalisen tiedon täytyy täyttää kolme ehtoa: oikeutus, totuus ja uskomus. Uskomus merkitsee sitä, että jos joku tietää, että taivas on sininen, hän myös uskoo näin olevan. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. On myös oltava niin, että taivas on todella sininen (totuusehto). Vielä tiedon on täytettävä kolmas ehto - tietäjällä on oltava perusteltu syy olettaa, että hänen uskomuksensa on tosi. Niinpä esimerkiksi voimme katsoa taivasta ja havaita sen olevan sininen. Jos se näyttää samanväriseltä myös monille muille ihmisille, meillä on syytä uskoa, että uskomuksemme on tosi. Ja mikäli se on tosi, taivas on todella väriltään sininen. Kaikkiin näihin kolmeen ehtoon liittyy tietenkin paljon ongelmia ja ne on kiistetty eri tavoin. Voidaan esimerkiksi keskustella siitä, onko Descartesin cogito-argumentti pätevä tai onko olemassa eri ihmisille yhteisiä peruskokemuksia. Platonin tosi uskomus-argumentin tiedosta haastoi vastaesimerkeillään vuonna 1963 Edmund Gettier (1927-), joka pystyi osoittamaan, että kolmen edellytyksen argumentti ei toimi jokaisessa tapauksessa. Gettierin kritiikkiä ei ole vielä kyetty kumoamaan uupumattomista yrityksistä huolimatta. Nykyisessä analyyttisessä filosofiassa tiedon oikeutusta on lähestytty eri oikeutusteorioissa, kuten fundamentalismissa, koherentismissa ja reliabilismissa. Oikeutusteoriat voidaan jakaa myös kahteen eri tyyppiin sen mukaan millaiset tekijät tai ehdot niiden mukaan voivat tehdä uskomuksesta oikeutetun. Internalististen oikeutusteorioiden mukaan sen, mikä oikeuttaa uskomuksen, täytyy olla jollakin tavalla uskojan kannalta sisäistä. Eksternalismi ei puolestaan aseta tälläistä rajoitusta niille ehdoille, jotka tekevät uskomuksesta oikeutetun. Lähes tietoteorioiden varhaishistoriasta lähtien on tietoon suhtauduttu myös epäilevästi. Skeptisismin lajeista tunnetuimmat ovat tietoskeptisismi ja oikeutusskeptisismi. Vahvimmassa muodossaan tietoskeptisismi väittää, että on mahdotonta tietää mitään ja heikomman version mukaan meillä ei voi olla tietoa, mutta sen mahdollisuus jätetään avoimeksi. Tiedon mahdottomuus voi koskea myös tiettyjä osa-alueita, kuten ulkoinen maailma, toisten mielien olemassaolo, menneisyyttä tai tulevaisuutta koskevan tiedon mahdottomuus tai havaitsemattomia olioita koskeva tieto. Tinkimättömin varhainen skeptisismin muoto oli pyrrhonilainen skeptisismi, joka tuli tunnetuksi Sekstos Empeirikoksen (m. 175-225) kirjoitusten kautta. Pyrrhonilaisen skeptisismin mukaan meidän pitää lakata muodostamasta mielipiteitä todellisuudesta. Oikeutusskeptismin klassinen argumentti löytyy Michel de Montaignelta (1533-1592). Hänen mukaansa erottaaksemme oikean ja väärän vaikutelman toisistaan meillä tulee olla jokin metodi, mutta jotta voimme osoittaa tämän metodin päteväksi, me tarvitsemme juuri tämän metodin. Ja tämä jatkuu äärettömästi. Tämä riittävän kriteerin ongelma on edelleen epistemologian yksi visaisimmista vaikeuksista. Myöhempiä tunnettuja skeptikkoja ovat olleet René Descartes (cogito-argumentti) ja David Hume (Humen giljotiini).
Lähdeviittaus tähän sivuun: Tieteen termipankki 21.11.2024: Filosofia:tietoteoria. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:tietoteoria.)
