| Määritelmä | Selite |
---|
aaltoteoria | teoria kielten sukulaisuussuhteesta, jossa kielimuutokset leviävät kieliyhteisöstä toiseen aaltomaisin sysäyksin eikä oksamaisten haarautumien (sukupuuteoria) tavoin | |
abduktiivinen muutos | kielellinen muutos, joka tapahtuu abduktiivisen päättelyn tuloksena | |
ablaut |
- indoeurooppalaiseen kantakieleen rekonstruoitava juurimorfeemien vokaalivaihtelu, jossa kantakielen foneemit *e, *o, *ē ja *ō vaihtelevat morfofonologisesti sekä keskenään että kadon, *Ø, kanssa
- sellainen vokaali- tai vartalovaihtelu, joka myöhemmässä kielimuodossa pohjautuu indoeurooppalaisen kantakielen alkuperäiseen ablaut-ilmiöön
| |
adaptaatioteoria | Alfred Ludwigin 1873 esittämä teoria, jonka mukaan suffikseilla vartaloihin liittyessään olisi ollut vain deiktinen, viittaava funktio ja niille vasta myöhemmin olisi kehittynyt johtimien ja taivutuspäätteiden funktioita | |
adstraatti | maantieteellisesti mutta ei välttämättä geneettisesti läheisten kielten vaikutus toisiinsa | |
agglutinaatioteoria | Franz Boppin (1791—1867) kehittämä teoria, jonka mukaan lauseessa usein rinnakkain joutuvat sanat voivat yhdistyä l. agglutinoitua yhdyssanaksi tai johtimelliseksi sanaksi. | |
alkuperäiskansakieli | jonkin alueen ensimmäisiksi asukkaiksi oletetun etnisen ryhmän, kansan tai heimon jälkeläisten eli alkuperäiskansan puhuma kieli, joka toimii tämän yhteisön etnistä identiteettiä luovana keskeisenä tekijänä | |
apotonia | kvalitatiivinen apofonia | |
areaalilingvistiikka | | |
areaalinen luokittelu | Kieliä ryhmitellään niiden puhuma-alueiden sijainnin mukaan. Esim. Balkanin, Euroopan tai Euraasian kielet. | |
asendenttinen | historiallisessa tutkimuksessa takeneva tarkastelutapa: siirrytään uudemmasta kielimuodosta aikaisempiin | |
contagion | | |
darwinismi | | |
deglutinaatio | diakronisesti väärin perustein suoritettu konstituenttijako | |
desendenttinen | historiallisen kielitieteen tutkimus- tai esitystapa joka ottaa lähtökohdakseen aikaisemmat muodot pyrkien osoittamaan, miten ne ovat kehittyneet myöhemmiksi muodoiksi | |
diakroninen kielentutkimus | kielen historiallisen kehityksen tutkimus; historiallinen kielentutkimus, joka kohdistuu ajallisesti peräkkäisiin ilmiöihin | |
differentiaatio | | |
eksoglossinen valtio | valtio joka on omaksunut viralliseksi kielekseen vieraan, maan rajojen sisäpuolella alun perin esiintymättömän kielen (J. Fishman) | |
epigrafiikka | tieteenala, joka tutkii piirtokirjoituksia | |
etymologia | sanan alkuperä; sanojen alkuperän tutkimus | |
etymologinen nativisaatio | lainasanojen äänteellinen mukauttaminen siten, että se perustuu kahden kielen välillä vallitseviin systemaattisiin etymologisiin äännevastaavuuksiin eikä suoraan, foneettisesti motivoituun äännesubstituutioon | |
fylogeneettinen | | |
fylum | | |
glossaattori | kielispesialisti 3. ja 2. vuosisadalla eaa. Aleksandriassa | |
glottogoninen | kielen syntyä ja alkuperää koskeva | |
glottokronologia | menetelmä, jolla pyritään sukukieliksi epäiltyjen kielien ns. perussanaston tilastollisen vertailun perusteella mittaamaan kielten sukulaisuuden etäisyyttä sekä päättelemään aika, joka on kulunut kielten haarautumisesta kantakielestään | |
glottologia | | |
Grimmin laki | ryhmä äännelakeja, joiden perusteella tietyt konsonantit muuttuivat systemaattisesti indoeurooppalaisesta kantakielestä germaaniseen kantakieleen ja muihin indoeurooppalaisiin kieliin | |
haara | | |
historiallinen fonetiikka | äänteellisten muutosten tutkiminen | |
historiallinen fonologia | kielen äännejärjestelmän strukturaalisten muutosten tutkimus | |
historiallinen kielentutkimus | | |
historiallis-vertaileva kielentutkimus | | |
historioiva kielioppi | kielioppi joka pyrkii esittämään tutkittavan kielen rakenteiden kehityshistorian | |
homonyymien törmäys | tilanne, jossa kahta tavallisesti eri kontekstissa käytettyä homonyymia aletaan käyttää samassa kontekstissa, mikä estää yksiselitteisen ymmärtämisen | |
hybridi | sana tai ilmaus jonka osat ovat peräisin eri kielistä | |
hypostaasi | sanan siirtyminen sanaluokasta toiseen merkityksen laajentuessa | |
indoeurooppalainen kantakieli | kielimuoto, josta indoeurooppalaisten kielten katsotaan kehittyneen | |
indoeuropeistiikka | indoeurooppalaisten kielten vertaileva tutkimus | |
isolaatti | yhden kielen kielikunta | |
itaalinen | latinan tytärkielineen ja kadonneine sisarkielineen muodostamaa kielihaaraa nimitetään itaaliseksi | |
juuri | sukukielissä toisiaan vastaavien sanojen vanhimpien tunnettujen tai oletettujen asujen yhteinen osa, joka muiden ainesten erottamisen jälkeen jää jäljelle; lyhin perusvartalo, johon vertaileva etymologiointi pääsee | |
kantakieli | rekonstruoitu varhainen kielimuoto, josta samaan kielikuntaan kuuluvat myöhemmät kielimuodot (tytärkielet) ovat kehittyneet | |
kantamuoto | rekonstruktion perusteella päätelty kielen elementin varhaisin oletettu ilmiasu, johon tunnetut, kielessä ja sukukielessä esiintyvät muodot voidaan palauttaa | |
kato | äänteen täydellinen katoaminen äänteenmuutoksen seurauksena | |
kielensyntyprosessi | | |
kielenvaihdos | | |
kielialue | | |
kielikunta | laajin mahdollinen sukukielten joukko | |
kieliliitto | | |