vilpitön mieli


vilpitön mieli

Määritelmä Esineoikeudessa vilpitön mieli eli hyvä usko (bona fides) liitetään yleensä luovutuksensaajan, pantinsaajan tai muun vastaavassa asemassa olevan henkilön tietämättömyyteen siitä, että luovuttajan, pantinantajan tai vastaavassa asemassa olevan tahon määräämisvalta on puutteellinen. Jos henkilö tietää puutteellisuuden, ei luottamuksen suojasta eikä vilpittömän mielen suojasta ole lainkaan kysymys.

Selite

Vilpitön mieli toimii yhtenä kollisionratkaisuperusteena vaihdannan ja luottotalouden piirissä silloin, kun oikeusjärjestyksessä halutaan suojata henkilön (yrittäjän) luottamusta hänen kuvitelmaansa asiantilasta, joka ei vastaakaan todellisuutta. Vilpittömässä mielessä on siten kysymys tietämättömyydestä, so. erehtymisestä oikean asiantilan suhteen. Vilpittömän mielen vaatimus perustuu rehellisyyden ja kunniallisuuden ajatukseen oikeustointen tekemisessä.

Luottamuksen suojaaminen vaikuttaa välittömästi henkilön selonottovelvollisuuden laajuuteen. Tämä koskee sekä luovutustapauksia että oikeudenkäyttötilanteita. Erityisesti liike-elämän ja siihen liittyen rahoitus- ja luottotalouden kannalta rationaliteettinäkökohta puoltaa sitä, että yrittäjä vapautetaan liiallisesta selonottovelvollisuudesta. Tätä kantaa usein perustellaan myös ns. vaihdannan intressillä. Viime kädessä kyse on riskinjakoa koskevasta lainsäätäjän suorittamasta oikeuspoliittisesta ratkaisusta eri etutahojen välillä. Tästä on kysymys esimerkiksi oikean omistajan ja vilpittömässä mielessä olevan sivullisseuraajan välisessä kollisiossa (vindikaatio vai ekstinktio) ja kaksoisluovutuksessa tarkasteltaessa sekunduksen asemassa olevan henkilön dynaamisen suojan saantia primuksen asemassa olevaan tahoon nähden.

Tarkasteltaessa vilpittömän mielen suojaa antavia kollisionratkaisusäännöksiä voidaan havaita, että luottamuksensuojan tehostuessa selonotto(velvollisuus) vähenee. Niinpä luottamuksensuoja, selonottovelvollisuuden laajuus ja vilpittömän mielen vaatimus liittyvät läheisesti toisiinsa. Vilpittömän mielen vaatimus määritellään tavallisesti siten, että henkilö ei tiennyt eikä hänen pitänyt tietää kysymyksessä olevasta seikasta. Kysymys on silloin ns. perustellusta vilpittömästä mielestä. Tällöin henkilöllä sanotaan olevan normaali selonottovelvollisuus. Lainsäädännössä voidaan tästä poiketa kumpaankin suuntaan.

Selonottovelvollisuuden aste voi käytännössä vaihdella varallisuusobjektin laadun, saantotavan, sopijapuolten ammatin, luovuttajan tai pantinantajan henkilön, vaaditun vastikkeen ym. seikkojen johdosta. Arviointi on suoritettava objektiivisen mittapuun mukaan ottamalla lähtökohdaksi se, onko asianomainen henkilö noudattanut sellaista huolellisuutta ja varovaisuutta, jota hänen asemassaan olevalta ymmärtäväiseltä henkilöltä on kohtuuden mukaan edellytettävä.

Vilpittömän mielen vaatimusta edellytetään paitsi oikeustoimitahdonilmaisujen ajankohtina myös vielä julkivarmistuksen tapahtuessa.

Lisätiedot
Kirjoittaja: Jarno Tepora

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

AurejärviE1986, s. 91-92, 103-105 ja 155-157, HavansiE1992, s. 117-119, 127-128, 174-175, 194-195 ja 248-249, ZittingS1956, s. 81-94, ZittingS1989, s. 39-42 ja 65-68, KartioL2001, s. 253-303, TeporaJ2006, HesslerH1973, s. 102-106, 126-130 ja 283-286

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Oikeustiede:vilpitön mieli. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:vilpitön mieli.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →