Oikeustiede:maksuosoitus

Tieteen termipankista

maksuosoitus

maksuosoitus
delegaatio
assignaatio
Määritelmä Maksuosoitus (assignaatio, delegaatio, invisning) on oikeustoimi, jossa maksuosoituksen antaja osoittaa maksavan tekemään suorituksen nimeämälleen henkilölle eli maksuosoituksen saajalle. Se eroaa saamisen siirrosta siinä, ettei maksuosoituksen antaja menetä oikeuttaan maksuosoituksen tekemisellä eikä maksuosituksen saaja tule velkojan asemaan. Saaja saa tosin velkojan aseman, jos maksaja hyväksyy maksuosoituksen.
Selite

Maksuosoituksen käyttäminen suorituksen tekemiseen ei liene enää kovin yleistä. Asetettu vekseli ja sekki (shekki), jotka ovat luonteeltaan maksuosoituksia, ovat lähes kokonaan poistuneet käytöstä. Luottokortin käyttöäkin voidaan kuvata maksuosoitusta koskevilla opeilla.

Maksuosoituksessa sitä oikeusperustetta, jonka nojalla maksukehotus annetaan maksavalle osapuolelle, kutsutaan katesuhteeksi. Maksavaksi voi joutua esimerkiksi sen vuoksi, että on velkaa osoituksen antajalle. Luottokorttia käytettäessä luottoyhteisö maksaa kortinhaltijan kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella. Maksuosoituksen saajan ja osoituksen antajan välistä suhdetta kutsutaan valuuttasuhteeksi. Maksuosoitus annetaan yleensä sen vuoksi, että antaja on velkaa osoituksen saajalle.

Kun osoituksen antajalle velkaa oleva maksaja suorittaa maksun, pienenevät sekä maksajan velka antajalle että antajan velka saajalle maksua vastaavalla määrällä. Luottokorttia käytettäessä seuraukset ovat toisenlaiset, koska luottokorttiyhteisö ei ole velkaa kortinhaltijalle. Maksun seurauksena syntyy velkasuhde luottokorttiyhteisön ja osoituksen antajan välille. Osoituksen antajan ja maksun saajan välillä velka tulee maksuksi tai se pienenee maksun määrällä.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Ari Saarnilehto

Erikieliset vastineet

invisningruotsi (svenska)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

EIF-I, Kivimäki&Ylöstalo1964, Saarnilehto&al2012

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:maksuosoitus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:maksuosoitus.)