Oikeustiede:saamisen siirto
saamisen siirto
saamisen siirto |
Kun velkoja vaihtuu, velallisen suoritus pysyy muuttumattomana. Sen vuoksi on voitu omaksua lähtökohta siitä, että velkoja voi siirtää saatavansa. Siirto voidaan tehdä velallista kuulematta. Siirrosta ei tarvitse edes ilmoittaa velalliselle, mutta ilmoittamatta jättäminen voi huonontaa siirronsaajan oikeudellista asemaa. Joskus saamisoikeus voi kuitenkin olla niin henkilökohtainen, ettei luovutus ole sallittu. Esimerkkinä tällaisista suhteista voidaan mainita työsopimus.
Saamisoikeuden siirto perustuu useimmin velkojan tekemään oikeustoimeen. Se voi olla yksi- tai kaksipuolinen oikeustoimi. Siirto on syytä tehdä niin, että se pystytään jälkikäteen näyttämään. Saamisoikeus voidaan siirtää osittain tai kokonaan. Saamisoikeus voi kuitenkin siirtyä henkilöltä toiselle myös muutoinkin kuin oikeustoimen perusteella esimerkiksi yleisseuraannon yhteydessä.
Siirron jälkeen luovutuksensaaja tulee velkojan asemaan. Hän saa käyttää velkojan oikeuksia. Uuden velkojan asema on pääsäännön mukaan yhtä hyvä kuin siirtäjällä oli. Velallinen voi tehdä samat väitteet kuin siirtäjää vastaan myös uutta velkojaa vastaan. Pääsäännöstä on kuitenkin poikkeuksia. Poikkeukset koskevat erityisesti sellaisia saamisoikeuksia, jotka on alun perin tarkoitettu siirrettäviksi, kuten juokseva velkakirja.Kirjoittaja: Ari Saarnilehto
Lähikäsitteet
- maksusuoja
- rahavelka
- saantosuoja
- velallisen vaihdos
- velkakirja
- vilpitön mieli
- vuokrasopimuksen siirto
- väiteoikeus
Käytetyt lähteet
Aurejärvi&Hemmo2006, EIF-I, HemmoM2013, NorrosO2012, SaarnilehtoA2005
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:saamisen siirto. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:saamisen siirto.)