Oikeustiede:luovutuskompetenssin suoja
luovutuskompetenssin suoja
luovutuskompetenssin suoja |
Perustuslain 15 §:n mukaan "jokaisen omaisuus on turvattu". Sanamuodon mukaan näyttäisi siltä, että omaisuus on lähinnä perusoikeutena suojattu pakko-ottoja vastaan. Tähän viittaa myös 15 §:n toisen momentin säännös pakkolunastuksen edellytyksistä.
Jo vuoden 1919 hallitusmuodon kaudella kehittyi kuitenkin päättelytapa, jonka mukaan omaisuudensuojasäännös perustuslaissa (hallitusmuodon 6.1 §) turvaa mm. omistajan oikeuden päättää omaisuutensa käyttämisestä. Erinäiset varallisuuden käyttörajoitukset, kuten säännöstely sekä myynti- ja vientikiellot, katsottiin perustuslain vastaisiksi. Vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä hallituksen esityksessä todettiin omaisuudensuojan säilyvän perusoikeusuudistuksessa ennallaan suhteessa hallitusmuodossa säädettyyn omaisuudensuojaan.
Omistajan oikeus päättää siitä, kenelle hän omaisuuttansa luovuttaa, määriteltiin siis vanhassa hallitusmuodon kauden omaisuudensuojasääntelyssä omaisuudensuojan piiriin kuuluvaksi seikaksi. Tämä näkyi mm. perustuslakivaliokunnan lausunnoista, jotka koskivat kunnallista etuostojärjestelmää. Kriittisenä sääntelynä oli se, että yksityisen myytyä varallisuutta toiselle, julkisyhteisö (kunta) saattoi käyttää etuosto-oikeutta, ja ostajan maksamaa korvausta vastaan hankkia myydyn varallisuuden omistukseensa.
Vuoden 2000 perustuslain kaudella omaisuuden käyttörajoituksia arvioidaan perusoikeuksien yleisten rajoittamisedellytysten säännöin. Luovutuksensuojakompetenssia voidaan rajoittaa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä rajoittamisedellytysten toteutuessa.Kirjoittaja: Ilkka Saraviita
Lähikäsitteet
- luonnollinen monopoli
- omaisuudensuoja
- omaisuudensuojan pörssiyhtiökriteeri
- pakkolunastus (valtiosääntöoikeus)
- perusoikeuksien yleiset rajoittamisedellytykset
- säännöstelyvaltuuslainsäädäntö
- yksityisautonomia
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:luovutuskompetenssin suoja. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:luovutuskompetenssin suoja.)