Oikeustiede:pakkolunastus (valtiosääntöoikeus)
pakkolunastusvaltiosääntöoikeus
| pakkolunastus |
Pakkolunastukselle asetetaan perustuslain 15.2 §:ssä kolme ehtoa. Pakkolunastuksen tulee perustua joko ennakolta säädettyyn yleislakiin tai ad hoc varallisuuseräkohtaiseen erityislakiin. Toiseksi lunastettavan omaisuuden omistajan tulee saada täysi korvaus eli markkinahinta. Joskus on katsottu, että se olisi lisäksi korkein käypä hinta. Kolmanneksi edellytetään "yleisen tarpeen" olemassaoloa. Lunastuksen saajana on yleensä valtio tai kunta, poikkeustapauksessa yksityinen omistaja "yleisen tarpeen" edellyttäessä tätä. Pakkolunastukseen valtuuttavassa yleislaissa (pakkolunastuslaki, 603/1977) yleisen tarpeen olemassaolon arvioi ensi vaiheessa hallintoviranomainen, mutta muutoksenhakuoikeuksin tuomioistuimeen. Erityislain tapauksessa yleisen tarpeen olemassaolo arvioidaan eduskuntakäsittelyvaiheessa tai siten, että yleisen tarpeen arviointi säädetään toteutettavaksi pakkolunastuslain sääntelyjen mukaan.
Varallisuuseräkohtaisessa pakkolunastusta tarkoittavassa laissa voi olla viittaus yleiseen pakkolunastuslakiin erityislain tarkoittamalla alalla esimerkiksi pakkolunastuskorvauksen määräytymisperusteiden osalta.Kirjoittaja: Ilkka Saraviita
Lähikäsitteet
- konfiskatorinen vero
- omaisuudensuoja
- pakkolunastuslaki
- perusoikeuksien yleiset rajoittamisedellytykset
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Oikeustiede:pakkolunastus (valtiosääntöoikeus). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:pakkolunastus (valtiosääntöoikeus).)
