Oikeustiede:lakimieslatina/laajempi kuvaus

From Tieteen termipankki
Jump to navigation Jump to search

Palaa takaisin käsitesivulle

Eurooppalainen historia. Roomalaisen oikeuden alkuperäinen kieli on latina, jonka taitoa kirkko ylläpiti Rooman valtakunnan tuhouduttua ja jonka se levitti kaikkialle katoliseen Eurooppaan. Koska roomalainen oikeus määritti pitkälti oikeuskulttuurin koko Euroopan alueella ja koska juridiikka on luonteeltaan konservatiivista, muutos latinasta kansalliskieliin oli oikeuden alalla erityisen hidas.

Kaikkein selvimmin tämä näkyi akateemisessa maailmassa. Kautta länsimaiden oikeustiede toimi pääosin latinaksi aina 1800-luvulle asti. Niin ikään tuomioistuinten, viranomaisten ja notaarien pöytäkirjat tehtiin yleensä keskiajalla ja monissa maissa vielä uuden ajan ensimmäisinä vuosisatoina joko kokonaan tai osin latinaksi, ja sama koski pitkälti lainsäädäntöä. Kansainvälisissä oikeussuhteissa latina oli neuvotteluiden ja valtiosopimusten kieli 1600-luvulle asti, jolloin ranska alkoi syrjäyttää sitä.

Ruotsi-Suomi. Muun katolisen Euroopan tavoin myös Pohjoismaissa käytettiin latinaa keskiajalla erilaisissa juridisissa yhteyksissä. Kirjoitustaidon leviäminen ja viime kädessä uskonpuhdistus johtivat latinan korvautumiseen ruotsilla käytännön oikeuselämässä.

Latina vahvisti kuitenkin asemaansa juridisena kielenä jälleen uuden ajan alussa, erityisesti 1600-luvulla. Taustalla oli maan yliopistolaitoksen kehittyminen ja tähän kytkeytynyt roomalaisen oikeuden vaikutus. Muun tieteen tavoin latina oli akateemisen oikeustieteen kieli. Lainsäädännön ja lainkäytön kieli oli ruotsi. Tästä huolimatta latinalainen oikeustieteellinen kulttuuri vaikutti voimakkaasti ylempien tuomioistuinten kielenkäyttöön. 1600-luvun hovioikeustuomareiden äänestyslausumat olivat sekakieltä, jossa latina ja ruotsi sekoittuivat, välistä niin että kieli oli valtaosin latinaa.

Yleiseurooppalaisen kehityksen mukaisesti Suomessa luovuttiin asteittain latinasta oikeustieteen kielenä 1800-luvun puoleenväliin mennessä. Viimeinen merkittävä latinankielisen juridiikan edustaja Suomessa, Matthias Calonius, vaikutti 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. 1800-luvun puolenvälin jälkeen lakimieslatinaa on Suomessa (ja Ruotsissa) esiintynyt ainoastaan ilmauksen modernissa merkityksessä: lainopillisiin teksteihin siroteltuina latinankielisinä termeinä ja lauseparsina.

Kanoninen latina. Keskiajalla luotiin kanoninen oikeus, ts. katolisen kirkon oikeusjärjestys, joka pohjautuu merkittävästi roomalaiseen oikeuteen. Sen myötä muovautui vähitellen kanoninen oikeuskieli, jonka keskeinen kehittäjä oli katolisen kirkon keskushallinto, paavin kanslia. Paavin kanslian standardisoidulla hallinnollis-juridisella kielellä oli valtava vaikutus maallisten kanslioiden, notaarien ja vastaavien orgaanien kieleen kaikkialla katolisessa Euroopassa.

Kanoninen oikeus ei ole pelkkää historiaa. Se on yhä katolisen kirkon oikeusjärjestelmä, jonka pohjana on nykyisin vuoden 1983 Codex iuris canonici koonnos. Edelleen voidaan myös puhua erityisestä kanonisesta oikeuskielestä. Sen näkyvin erikoispiirre on latinan kielen käyttö. Vaikka Codex iuris canonici on julkaistu latinan lisäksi lukuisilla nykykielillä, ainoastaan sen latinalainen teksti on oikeudellisesti sitova.

Käytön laajuus. Lakimieslatinan käyttö kattaa kaikki länsimaat ainakin oikeustieteellisen kirjallisuuden osalta. Sama koskee niitä ulkoeurooppalaisia oikeuskulttuureita, jotka ovat siirtomaavallan aikana tai muutoin länsimaistuessaan omaksuneet huomattavasti länsimaista oikeutta.

Eri maissa lakimieslatinan käytön laajuus ja intensiteetti vaihtelevat. Yleisesti voidaan sanoa, että ilmiö on huomattavasti laajempi oikeustieteessä kuin käytännön oikeuselämässä (lainsäädännössä, tuomioistuinpäätöksissä, yksityisissä asiakirjoissa jne.). Monissa maissa (mm. Pohjoismaissa) käytännön juristien laatimissa teksteissä ei esiinny juurikaan latinaa. Toisissa, kuten Italiassa, Puolassa ja anglosaksisissa maissa, sitä esiintyy. Niinpä common law -maissa annetuissa tuomioistuinratkaisuissa ja muissa asiakirjoissa saatetaan käyttää esimerkiksi ilmauksia mens rea ('rikollinen mieli t. aikomus') ja per stirpes ('sukuhaarakohtaisesti').

Lainsäädännössä, tuomioissa jne. esiintyvä latina aiheuttaa maallikoille ja myös monille juristeille ymmärtämisvaikeuksia. Siksi sitä on pyritty eri puolilla torjumaan viranomaisten ja yksityisten antamin suosituksin.

Toisin kuin erityisesti 1600-luvulla, käytännön oikeuselämässä ei Suomessa enää esiinny latinaa. Poikkeuksen muodostaa eräiden latinalaisten lyhenteiden ja sanontojen käyttö tuomioistuinten sisäisissä asiakirjoissa. Oikeustieteessä asia on toisin. Tietyillä oikeudenaloilla viljellään meilläkin edelleen latinankielisiä termejä ja lauseparsia. Tästä syystä tärkeimpien latinalaisten ilmausten tuntemus kuuluu yhä juristin perusvalmiuksiin myös Suomessa.

Empiirinen tutkimus (Mattila 2000) on osoittanut, että 1990-luvulla suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa oli käytössä yhteensä noin 600 erilaista lakimieslatinan termiä ja fraasia. Tapauksiin, joissa ilmaus esiintyi vähintään kolmessa eri teoksessa, kuului tuolloin noin 170 termiä ja fraasia. Tutkimuksen mukaan lakimieslatinan käyttö oppikirjoissa painottuu selvästi tietyille oikeudenaloille (siviilioikeus, rikos- ja prosessioikeus sekä kansainvälinen yksityis- ja julkisoikeus). Kysymyksessä ovat oikeudenalat, joilla klassisten yleisten oppien vaikutus on huomattava, joiden peruskäsitteistö on muutoin vanhaa tai jotka ovat luonteeltaan kansainvälisiä.

Käyttötavat. Latinalainen vaikutus näkyy nykyisissä oikeuskielissä selkeimmin suorina sitaattilainoina, ts. nykykielen sekaan siroteltuina latinalaisina ilmauksina ja lauseparsina. Näillä ilmauksilla ja lauseparsilla voi olla kolmenlaisia tehtäviä. Ne toimivat retorisena keinona, niillä on symbolinen merkitys (ns. representaatiofunktio) tai niillä ilmaistaan juridisia käsitteitä ja periaatteita.

Retoriikka. Eurooppalaisessa kulttuuriperinteessä klassisista kielistä otetut ilmaukset ja lauseparret kohottavat tekstin statusta ja antavat kielelle säihkyvyyttä. Tällainen retorisuus koskee myös suomalaista oikeustiedettä. Em. tutkimuksessa (Mattila 2000: 295) esiintyivät erityisen usein seuraavat ilmaukset (käännöksissä vain keskeisimmät merkitykset): ratio ('peruste'; 'tavoite'; 'keino'), de facto ('todellisuudessa', 'tosiasiallisesti'), e contrario ('vastakohtaisesti'; 'vastakohdan perusteella', 'vastakohtaispäätelmän nojalla'), prima facie ('ensi näkemältä'; 'kokemussäännön nojalla'). On myös huomattava, että bibliografisissa viittauksissa monet suomalaiset juristit noudattavat kulttuurilatinan perinnettä, esim. & sqq. = et sequentes, 'ja seuraavat' (kun lähdeviittauksessa mainitaan vain sivu, jolta esitys alkaa).

Symbolikäyttö. Latinan kielen korkeasta statusarvosta johtuu se, että sitä on käytetty – ja käytetään yhä edelleen – symbolisessa merkityksessä: sitomaan oikeustiede ja lainkäyttö Euroopan yhteiseen perinteeseen. Latinalaisia lauseparsia on perinnäisesti hakattu mm. oikeuspalatsien seinille, sisällytetty oikeusviranomaisten sinetteihin (ks. curia) ja otettu juridisten järjestöjen ja toimielinten tunnuslauseiksi. Myös julkaisuille annetaan usein latinalainen nimi. Puhutaan latinan kielen representaatiofunktiosta. Hyvä esimerkki on aikakauskirja Defensor Legis ('Oikeuden puolustaja').

Käsitteiden ja periaatteiden ilmaiseminen. Latinankielisillä termeillä on pyritty ilmaisemaan juridisia käsitteitä myös sen jälkeen, kun latinasta oikeuden yleiskielenä oli luovuttu. Varsinkin common law -oikeudessa on yhä käsitteitä, jotka voidaan ilmaista vain latinankielisellä termillä, Tällainen on esim. amicus curiae (sananmuk. 'tuomioistuimen ystävä'; ks. tarkemmin curia).

Eräille oikeudenaloille käsitteiden ilmaiseminen latinaksi on erityisen tyypillistä. Tällaisia aloja ovat mm. kansainvälinen yksityisoikeus (ks. myös forum ja lex) ja kansainvälinen oikeus. Näillä oikeusaloilla latina turvaa osaltaan termistön kansainvälistä ymmärrettävyyttä. Sama tavoite näkyy mm. kauppaoikeudellisen välimiesmenettelyn yhteydessä. Esimerkiksi UNCITRALin välimiesmenettelyä koskevassa säännöstössä käytetään ilmausta ex aequo et bono (juridinen sisältö: 'kohtuusperusteella').

Juridisten käsitteiden lisäksi latinaksi ilmaistaan usein oikeusperiaatteita. Tämä koskee myös Suomea. Eräät latinalaiset maksiimit ovat suomalaisessa oikeustieteessä yhtä suosittuja kuin käytetyimmät latinalaiset termit (Mattila 2000). Erityisesti mainittakoon nulla poena sine lege ('ei rangaistusta ilman lakia') ja pacta sunt servanda ('sopimukset on pidettävä').

Kansainvälinen koherenssi. On oikeusaloja, joilla latinalla on suuri kansainvälinen kommunikaatioarvo. Tällaisia aloja ovat mm. kansainvälinen yksityisoikeus ja kansainvälinen julkisoikeus. Näiden oikeusalojen latinalaiset ilmaukset ovat käytössä kaikkialla maailmassa ja niiden merkitys on sama. Myös oikeusteoriassa ja muilla oikeusaloilla on ilmauksia, jotka ovat yleismaailmallisesti ymmärrettäviä, esim. ratio legis ('lain tarkoitus') ja bona fides ('vilpitön mieli).

Toisaalta – toisin kuin usein ajatellaan – nykyajan lakimieslatina ei ole kaikin osin aidosti kansainvälistä. Vertailevan empiirisen tutkimuksen mukaan (Mattila 2002) suuri osa lakimieslatinan ilmauksista on vakiintuneessa käytössä vain yksittäisissä oikeuskulttuureissa, ja myös ilmausten merkitys voi vaihdella.

Lisäksi lakimieslatinan kansainvälistä ymmärrettävyyttä haittaa se, että ilmaukset ja maksiimit saattavat eri oikeuskulttuureissa esiintyä eri muodoissa. Viimeksi mainitussa tutkimuksessa (Mattila 2002) havaittiin, että nämä muodot vaihtelevat merkittävästi. Tyypillisiä piirteitä ovat sija- ja verbi-muotojen vaihtelu, synonyymien esiintyminen, sanajärjestyksen variointi ja ilmausten elliptiset (lyhennellyt) muodot. Joskus sama latinalainen maksiimi esiintyy jopa viitenä varianttina.

Lakimieslatinan lausuminen. Erityisen ongelman muodostaa suullinen kommunikaatio. Lakimies-latinan ilmauksia käytetään myös keskusteluissa. Latinaa on lausuttu osin eri tavoin eri aikakausina ja eri kulttuuripiireissä, ja näin on myös nykyaikana. Tämä saattaa tehdä ulkomaisten juristien käyttämien latinalaisten termien ja fraasien ymmärtämisen vaikeaksi silloinkin, kun ne kirjallisessa muodossa ovat tuttuja. Ongelma koskee aivan erityisesti common law -juristien käyttämää kieltä. He lausuvat latinaa pitkälti oman kielensä mukaisesti (ns. Anglo-Latin).

Lakimieslatinan lähteet. Eri maissa on laadittu erityisiä lakimieslatinan sanakirjoja. Jotkut niistä painottuvat oikeushistoriaan, toiset nykykäytössä olevaan lakimieslatinaan. Suurten oikeuskulttuurien (angloamerikkalainen, saksalainen, ranskalainen jne.) piirissä julkaistut tärkeimmät sanakirjat on lueteltu teoksessa Mattila 2017: 249—252.

Kuten edellä on mainittu, samat ilmaukset ja maksiimit eivät välttämättä ole käytössä kaikissa oikeuskulttuureissa ja myös ilmausten merkitys saattaa vaihdella. Siksi ilmausten avaamisessa on varminta käyttää ao. oikeuskulttuurin piirissä julkaistua sanakirjaa.

Erilaisia lakimieslatinan sanaluetteloita on myös Internetissä.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila