Oikeustiede:juristioikeus (oikeusteoria)/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Juristioikeus ja oikeuskehitys. Historiallisessa katsannossa on juristioikeudella ollut suuri merkitys. Roomalainen oikeus oli pääosin juristioikeutta, ja siltäkin osin kuin se perustui praetorin edictumiin tai keisarillisiin ennakkotapauksiin, oikeuden kehityksestä vastasivat tosiasiallisesti oppineet juristit. Keskiajalla ja myöhemminkin roomalaisen oikeuden reseption varaan rakentunut oikeus oli keskeisesti juristioikeutta. Ruotsi-Suomen oikeutta kehitettiin hovioikeuksien ja niiden juristien toimesta 1600-luvun loppupuolella nimenomaan roomalaisoikeudellisen doktriinin hengessä. Vielä 1800-luvun alkupuolella von Savigny esitti ajatuksen, että oikeustiede ja sen harjoittajat kykenivät antamaan kansan oikeusvakaumukselle johdonmukaisen, systemaattisen tulkinnan. Tämän vuoksi orgaanista oikeuskehitystä kangistava kodifikaatio ei ollut tarpeellinen eikä toivottava.

Monet suuret kodifikaatiot ovat kuitenkin olleet nimenomaan juristioikeuden pohjalta vakiintuneiden sääntöjen ja periaatteiden kirjaamista. Corpus Iuris Civilis-lakiteoksen keskeiset osat, Digesta ja Institutiones, ovat kauttaaltaan juristioikeutta. Ruotsi-Suomen vuoden 1734 laki perustui varsinkin yksityisoikeudellisilta osiltaan keskeisesti juristioikeutena syntyneeseen oikeuskäytäntöön. Napoleonin suuret kodifikaatiot, etenkin Code civil, olivat leimallisesti juristioikeutta, kuten myös Saksan Bürgerliches Gesetzbuch.

Juristioikeus meidän aikanamme. Huolimatta siitä, että lainsäädäntö nykyään on keskeinen oikeudellisen sääntelyn väline, ei juristioikeus ole nykyäänkään menettänyt merkitystään. Esimerkiksi Suomessa ylimpien tuomioistuinten rooli oikeuden luomisessa yhä sitovammiksi miellettyjen ennakkotapausten kautta on viime vuosina selvästi korostunut. Euroopan yhteisössä puolestaan EY-tuomioistuimella on keskeisen tärkeä rooli integraation toteuttamisessa, kun yhteisön normisto kansallisten ristiriitojen vuoksi on jäänyt aukolliseksi tai kun yksittäiset valtiot omine sääntelyineen hangoittelevat yhteisön oikeutta vastaan.

Juristioikeuden ongelmia. Milloin lakimiesammattikunnalla on tuomioistuinorganisaation ja oikeustiedeyhteisön kautta merkittävä rooli oikeuden kehittämisessä, mutta sääntely rakentuu pääosin lainsäädännön varaan, syntyy erilaisten ristiriitojen mahdollisuuksia. On näet muistettava, että tulkintaratkaisut ja niitä sisältävät ennakkotapaukset rakentuvat viime kädessä samankaltaisten oikeusideologisten punnintojen varaan kuin lainsäädäntökin. Onko tällöin juristien omaksuma tai ainakin soveltama ideologia samankaltainen kuin lainsäädännön? Vai syntyykö ristiriitoja, jolloin esimerkiksi tuomioistuimet vesittävät lainsäädännön taustalla olevia pyrkimyksiä tai toteuttavat omiaan? Kysymys on erityisen tärkeä siitä syystä, että lainsäädäntöprosessi liittyy parlamentaariseen, edustukselliseen demokratiaan, mutta juristikunnan yhteiskunnallinen tausta ja näkemykset poikkeavat kansan demografisesta koostumuksesta.

Toinen ongelma on yksittäistapauksen ratkaisemisen ja abstraktin oikeussäännön asettamisen yhteensovittaminen. Tässä yhteydessä tuomioistuimella ei useinkaan ole mahdollisuutta sanottavasti pohtia abstraktin ratkaisunormin vaikutuksia yleisellä tasolla, kun käytettävissä ei ole samanlaista selvityskoneistoa kuin lakeja säädettäessä.

Oikeustiede ja juristioikeus. Hieman vastaavia ongelmia liittyy oikeustieteen (oikeusdogmatiikan) tutkimustuloksina syntyneiden normisuositusten taustaan ja käyttöön. Kysymys on tässäkin normisuositusten ideologisista perusteista, mutta myös siitä, että nämä suositukset on usein asetettu pitäen enemmän silmällä abstraktia, käsitteellis-systemaattista oikeudellista johdonmukaisuutta kuin ratkaisujen vaikutuksia makrotasolla. Lisäksi oikeustiede on usein jättänyt huomiotta normisuosituksiin liittyvät näyttöongelmat, jollaiset saattavat merkittävästikin vääristää normien toimintaa.

Kirjoittajat: Hannu Tapani Klami ja Raimo Siltala