Kirjallisuudentutkimus:adaptaatio
versiointi | adaptaatio
| versiointi | |||
| adaptaatio |
1. tuotteesta: julkilausuttu ja laaja tietyn teoksen tai tiettyjen teosten muunnos, sovitus, versio, mukaelma.
2. prosessista: uuden itsenäisen teoksen tuottaminen muuntamalla tiettyä teosta tai tiettyjä teoksia; sovittaminen, versiointi, mukailu.Etymologia: adaptatio (lat.), "asian muuntuminen uusiin olosuhteisiin sopivaksi". Vrt. sopeutuminen (biologiassa).
Linda Hutcheonin teoriaa seuraten adaptaatiossa jo olemassa olevaan teokseen eli pohjateokseen tai emotekstiin viitataan laajasti, mikä erottaa sen suppeista intertekstuaalisuuden muodoista, joissa yhdessä tekstissä voidaan osoittaa toisen tekstin paikallinen läsnäolo. Toisaalta pohjateokseen tai emotekstiin viitataan avoimesti tai julkilausuen, mikä erottaa adaptaation esimerkiksi alluusiosta, jossa viitataan toiseen tekstiin paikallisesti ja julkilausumatta. Adaptaatio eroaa myös plagiaateista ja väärennöksistä, joissa toista tekstiä käytetään hyväksi laajasti mutta julkilausumatta ja tuottamatta uutta itsenäistä teosta.
Vastaavasti teosta tarkastellaan adaptaationa ennen muuta kiistattomassa suhteessaan toiseen teokseen kokonaisuutena ja nimenomaan siltä kannalta, miten se muuntaa tätä kokonaisuutta. Muuntamisella (transpositiolla) tarkoitetaan tässä yhteydessä emotekstin piirteiden siirtoa mediumista, lajista tai esitystavasta toiseen, fiktiosta faktaan tai päinvastoin.
Muuntamisen kriteerin perusteella adaptaatiotutkimuksen ydinaluetta ovat sellaiset muunnokset kuin elokuvan pohjalta kirjoitettu romaani (romaanisointi, novelization), romaanin sovitus draamalliseksi esitykseksi (dramatisointi) tai elokuvallistaminen (filmatisointi). Marginaaliin jäävät puolestaan kääntäminen luonnollisesta kielestä toiseen, kunkin taiteenlajin sisällä tapahtuvat muunnokset (elokuvasta elokuvaksi, saman elokuvan uudelleen tekeminen eli remake, kirjoitetun kertomuksen laajentaminen romaaniksi jne.). Näin käy myös jatko-osien, fanifiktioiden ja sarjallisuuden laajoille ilmiöille sikäli kuin niissä ei muunneta tiettyä olemassa olevaa teosta. Hutcheonin mukaan adaptaatio ilmaisee halua kertoa sama tarina yhä uudelleen pikemmin kuin halua jatkaa tarinaa loputtomiin.
Muuntamisen osalta adaptaatioteoriaa voidaan täydentää Genetten teorialla hypertekstuaalisuudesta, joka on osa hänen laajaa tekstienvälisten suhteiden eli transtekstuaalisuuden teoriaansa. Genette erottelee tapoja, joilla uusi teos eli hyperteksti syntyy jäljittelemällä tai muuntamalla vanhaa teosta eli hypotekstia. Muuntamisen eli transposition tapojen erottelut koskevat nimenomaan kirjallisten teosten verbaalisia suhteita, joten niitä ei voi suoraan soveltaa adaptaatiotutkimuksessa laajemmin. Vastaavasti adaptaation ymmärtäminen pelkästään semioottisten suhteiden kannalta tuo mukanaan haitallisia rajoituksia (vrt. intersemioottinen kääntäminen).
Genetten teoriaa täydentää Lubomír Doleželin teoria transduktiosta, kirjallisen teoksen rakentumisesta toisen teoksen maailmaa lainaamalla ja muuntamalla. "Maailma" määrittyy tässä mahdollisten maailmojen teorian mukaan. Doleželin mukaan teos voidaan rakentaa laajasti toisen teoksen maailman varaan ilman laajaa verbaalisen tai semioottisen tason samankaltaisuutta teosten välillä. Kun teoksen maailma luetaan emotekstin muunnettaviin piirteisiin, adaptaation, sarjan osan ja fanifiktion erottelu mutkistuu. Samoin on syytä selvittää tarkemmin kääntämisen ja adaptaation rajavyöhykettä.
Hutcheon erottelee kolme pääasiallista ”osallistamisen tapaa” (mode of engagement), joilla teos voidaan tarjota yleisöilleen: kertominen (hallitseva esim. romaanissa), näyttäminen (hallitseva esim. maalaustaiteessa) ja vuorovaikutteisuus (hallitseva esim. peleissä). Vastaavasti voidaan yhden osallistamisen tavan sisällä tapahtuvan sovittamisen lisäksi erotella kuusi esitystavan muunnosta huolimatta teosten lajeista: kertomisesta näyttämiseen, kertomisesta vuorovaikutteisuuteen, näyttämisestä kertomiseen, näyttämisestä vuorovaikutteisuuteen, vuorovaikutteisuudesta kertomiseen ja vuorovaikutteisuudesta näyttämiseen.
Osallistamisen tapojen erottelua voidaan tarkentaa edelleen esimerkiksi Aarsethin ja Eskelisen kybertekstiteorialla, joka erottelee kulttuurituotteita niiden käytettävyyden ja mediapositioiden mukaan.
Adaptaation käsite rakentuu toisin evoluutioteoriasta vaikutteita saaneessa darwinistisessa kirjallisuusteoriassa sekä Richard Dawkinsin kulttuuristen meemien teoriassa.
Adaptaatio voidaan lukea yhdeksi teostenvälisten eli interoperaalisten suhteiden muodoksi. Kokeellisessa kirjallisuudessa ja transmediaalisessa kaupallisessa kulttuurissa on kehitetty interoperaalisuuden muotoja, joita ei ole mielekästä tarkastella adaptaatioina.Erikieliset vastineet
| adaptation | englanti (English) |
Lähikäsitteet
- dramatisointi (alakäsite)
- filmatisointi (alakäsite)
- hypertekstuaalisuus (alakäsite)
- interoperaalisuus (yläkäsite)
- intertekstuaalisuus (vieruskäsite)
- kulttuurinen omiminen (vieruskäsite)
- romaanisointi (alakäsite)
- transduktio (osakäsite)
- transfiktionaalisuus (alakäsite)
- transmediaalisuus (vieruskäsite)
- transpositio (alakäsite)
- transtekstuaalisuus (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
Hutcheon&O'Flynn2013, GenetteG1982, McHaleB2011, PyrhönenH2014, RabinowitzP1980, DoleželL1999, AarsethE1997, EskelinenM2012
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kirjallisuudentutkimus:adaptaatio. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:adaptaatio.)