Oikeustiede:oikeusjärjestys/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeusjärjestys ja oikeusjärjestelmä. Oikeusnormeilla voidaan (a) ohjata määrätyn henkilötahon käyttäytymistä käskyjen, kieltojen ja lupien avulla eli kohdentamalla oikeussubjekteille oikeuksia ja velvollisuuksia ja (b) perustaa määrätylle henkilötaholle oikeudellisen kelpoisuus eli kompetenssi sanottujen oikeuksien ja velvollisuuksien muotoamiseen eli luomiseen, muuttamiseen ja kumoamiseen esimerkiksi oikeudellisesti pätevän sopimuksen, avioehdon tai testamentin tekokelpoisuuden tarkoittamalla tavalla. Oikeusjärjestys muodostuu voimassa olevien oikeusnormien ja niihin perustuvien, oikeussubjekteille kohdennettujen oikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuudesta. Edellisiä eli oikeusnormeja kutsutaan usein objektiiviseksi oikeudeksi ja jälkimmäisiä eli oikeuksia ja velvollisuuksia subjektiivisiksi oikeuksiksi. Oikeusjärjestys on voimassa olevien oikeusnormien eli oikeussääntöjen ja oikeusperiaatteiden kokonaisuus.

Oikeusjärjestyksen täsmällinen määrittely on keskeisesti sidoksissa siihen, miten voimassa oleva oikeus ylipäätään hahmotetaan. Jos voimassa oleva oikeus määritellään oikeuspositivistien tavoin lainsäätäjän määrämuodossa ilmoittamana tahtona, oikeusjärjestys viittaa parlamentaarisen lainsäädännön ja sitä alemman asteisten hallinnollisten säädösten ilmentämien oikeusnormien kokonaisuuteen. Jos voimassa oleva oikeus määritellään oikeusrealistien tavoin toteutuneena ja myös tulevaisuudessa todennäköisesti toteutettavissa olevana oikeutena (law in action, not law in the books) eli oikeussubjekteille kohdennettujen tehokasta oikeussuojaa nauttivien oikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuutena, oikeusjärjestys kiinnittyy vahvemmin prejudikaatteihin ja muihin tuomioistuinten ja viranomaisten tekemiin yksittäisiin lainsoveltamisratkaisuihin ja niiden sisältämiin yleisiin oikeusohjeisiin.

Usein lainsäädännössä asetetut oikeussäännöt jäävät eri syistä tulkinnanvaraisiksi: säädöstekstiin kielellinen ilmaisu voi olla tulkinnanvarainen, uuden oikeussäännöksen suhde aikaisempiin säännöksiin saattaa jäädä täsmentämättä tai myöhempi yhteiskuntakehitys voi tuoda mukanaan tilanteita, joita ei osattu ennakoida säädöstä valmisteltaessa. Oikeudellinen tulkinnanvaraisuus joudutaan tällöin ratkaisemaan aina kulloisessakin erillisessä soveltamistilanteessa. Toisinaan lainsäätäjä voi tietoisesti jättää jonkin vaikeana koetun kysymyksen sääntelemättä (kuten poikien uskonnollisen ympärileikkauksen suhde rikosoikeuteen) tai tietoisen epämääräisen sääntelyn varaan (kuten alkoholin etämyynnin luvallisuus).

Oikeusvaltiossa oikeudelliset tulkinnanvaraisuudet tulee pyrkiä hahmottamaan ennakollisesti ennen kuin kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat yksittäistapaukset tulevat viranomaisten arvioitaviksi. Jos ja kun koko oikeusjärjestys on systemaattisesti jäsennetty oikeustieteen harjoittajien toimesta, puhutaan oikeusjärjestelmästä eli voimassa olevien oikeusnormien sisäisesti koherentista kokonaisuudesta. Oikeusjärjestys on siis (monikollisesti ymmärretyn) lainsäätäjän asettamien ja tuomioistuinten ja muiden viranomaisten ratkaisuillaan vahvistamien normien kokonaisuus, kun taas oikeusjärjestelmä on siis oikeustieteen aikaansaannos.

Oikeusjärjestys valtajärjestyksenä. Koska oikeusjärjestykseen sisältyvien normien synty on välittömässä yhteydessä yhteiskuntapolitiikkaan, oikeusjärjestys kuvastaa vallitsevia yhteiskunnallisia valtasuhteita. Oikeusjärjestyksestä valtajärjestyksenä on sanottu, että se on ikään kuin “jäädytettyä politiikkaa” (frozen politics), niin kuin mainstream-henkiseen oikeustieteeseen kriittisesti suhtautuneet Critical Legal Studies -liikkeen edustajat ovat asian Yhdysvalloissa ilmaisseet. Vastaus kysymykseen, miksi vuoksi joistakin yhteiskunnallisista asioista on annettu juuri tietynlaisia oikeusnormeja, löytyy arvioimalla, millaiset asiaryhmät ovat kulloistenkin valtasuhteiden kannalta olleet merkityksellisiä. Sen sijaan oikeusjärjestelmä saattaa kantaa poliittisia motiiveja pikemminkin piilevästi kuin avoimesti. Esimerkiksi yksityistä omistusoikeutta määrittelevien oikeusnormien sisältö on yhteiskuntapoliittisen keskustelun kohteeksi etenkin silloin, kun tuotantovälineiden tai muiden hyödykkeiden kollektiivista yhteisomistusta pohditaan yhteiskunnallisena vaihtoehtona. Varallisuusoikeuden järjestelmän perustana omaksutulla omistusjärjestelyllä on kuitenkin keskeinen merkitys osana oikeusjärjestystä siitä riippumatta, millaista keskustelua omistusoikeudesta käydään.

Kirjoittajat: Juha Karhu ja Raimo Siltala