Historia:isoviha
isoviha
| isoviha |
Määritelmä
historiankirjoituksessa käytetty nimitys suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikaisesta koko Suomen alueen venäläismiehityksestä vuosina 1714–1721
Selite
Venäjä valtasi suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikana koko Suomen aivan pohjoisinta aluetta lukuunottamatta. Ruotsi oli kärsinyt Venäjälle murskatappion Pultavan taistelussa vuonna 1709, mikä mahdollisti Venäjän hyökkäyksen Suomeen. Viipuri ja Käkisalmi vallattiin jo vuonna 1710, jolloin venäläiset perustivat myös Viipurin komendanttikunnan. Hyökkäys jatkui Porvoon, Helsingin ja Turun valtaamisilla vuonna 1713, jolloin Carl Gustaf Armfeltin johtamat ruotsalaiset puolustajat myös kärsivät venäläisille tappion Pälkäneellä Kostianvirran taistelussa 6. lokakuuta jättäen koko Etelä-Suomen venäläisvaltaan. Pohjanmaalla miehityskausi alkoi vuonna 1714 Armfeltin jäljellä olleiden joukkojen hävittyä Napuen taistelun Isossakyrössä 19. helmikuuta. Miltei koko Suomen miehitysajasta vuosina 1714–1721 käytetään nimitystä isoviha. Miehitykselle olivat tyypillisiä venäläisten sotilaiden kurittomuus ja mielivalta paikallista väestöä kohtaan, suomalaisten sissitoiminta (isonvihan sisseistä tunnetuin lienee Stefan tai Tapani Löfving), venäläisten kostoiskut, pakko-otot armeijaan ja väestönsiirrot Venäjälle. Keisari Pietari I antoi kaksi kertaa käskyn Suomen hävittämisestä. Venäläisten terrori oli kuitenkin järjestelmällistä ainoastaan muutamilla alueilla, joista laajimmat olivat Pohjanmaa ja Ahvenanmaa. Väkivallan voidaan kuitenkin sanoa olleen yleistä, ja kaikkiaan arvellaan tapetun tuhansia. Lisäksi suomalaisia ryöstettiin Venäjälle orjiksi, joista muutamat pääsivät lopulta takaisin kotiseuduilleen. Suomalaiset pyrkivät pakenemaan venäläisten mielivaltaa miten kukin pystyi. Suomen alueen virkamiehiä ja varakkainta yhteiskuntaluokkaa pakeni kuninkaan käskystä suurin joukoin Ruotsiin. Tavallista kansaa pakeni varsinkin miehityksen alussa piilopirtteihin, ja elinkeinot toimivat vain tyydyttävästi, minkä lisäksi Suomeen juuri tuolloin iskenyt paiseruttoepidemia pahensi tilannetta. Suomi joutui miehityksen alkuvuosiksi Venäjän sotilashallinnon alaisuuteen, mikä loi tilanteeseen tiettyä väliaikaisuutta, välinpitämättömyyttä ja mielivaltaisuutta. Suurimmat väkivaltaisuudet ajoittuivat juuri sotilashallintokaudelle. Vasta siviilihallinnon luominen vuodesta 1717 eteenpäin normalisoi vähitellen maan oloja isonvihan loppua kohden. Läntisen Suomen siviilihallintoa johtamaan nimitettiin Turun kenraalikuvernööriksi kesäkuun alussa 1717 ruotsalainen kreivi Gustav Otto Douglas, joka oli jäänyt venäläisten vangiksi Pultavassa ja siirtynyt sen jälkeen näiden puolelle. Isoviha loppui Uudenkaupungin rauhaan 1721, jossa Ruotsi luovutti Inkerinmaan sekä Kaakkois-Suomen eli Karjalankannaksen ja suurimman osan eteläistä Karjalaa (ml. Viipurin ja Käkisalmen) Venäjälle. Muusta Suomesta venäläiset vetäytyivät, ja alue palasi Ruotsille.
Erikieliset vastineet
| stora ofreden | ruotsi (svenska) |
Lähikäsitteet
- Kostianvirran taistelu (vieruskäsite)
- Napuen taistelu (vieruskäsite)
- Pultavan taistelu (vieruskäsite)
- Riilahden meritaistelu (vieruskäsite)
- suuri Pohjan sota (yläkäsite)
- Uudenkaupungin rauha 1721 (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Historia:isoviha. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:isoviha.)