Oikeustiede:kansainvälinen vesistö
kansainvälinen vesistö
| kansainvälinen vesistö |
Kansainvälisinä vesistöinä (international watercourses) tulevat kysymykseen lähinnä joet ja järvet sekä niiden yhdistelmistä muodostuvat vesistöreitit, jotka rajaavat kahta tai useampaa valtiota tai ulottuvat niiden välisten rajojen yli. Kansainväliset vesistöt eivät ole oikeusasemaltaan kansainvälisiä alueita, vaan ne kuuluvat valtioalueisiin sisävesinä asianomaisten rajajärjestelyjen mukaisesti. Kansainvälisyydellä tässä yhteydessä viitataan vesistöjen käyttöä koskeviin kansainvälisoikeudellisiin järjestelyihin.
Aiemmin päähuomio kansainvälisten vesistöjen sääntelyssä kohdistui rajanmääritystä ja kauttakulkuoikeutta koskeviin kysymyksiin. Rajajoissa pääsäännöksi muodostui rajan määrittäminen syvimmän kulkuväylän mukaiseksi. Liikennejärjestelyt ovat pääosin sopimusperusteisia. Kaikkia aluksia koskevaa tavanomaisoikeudellista kauttakulkuoikeutta kansainvälisissä vesistöissä ei ole syntynyt. Toisaalta Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1982 merioikeusyleissopimuksessa vahvistetaan sisämaavaltioille oikeus päästä merelle kauttakulkuvaltioiden kautta. Kauttakulkuoikeuksia on käsitelty yleisesti Barcelonassa vuonna 1921 laadituissa sopimuksessa ja pöytäkirjassa (SopS 12/1923). Barcelonan sopimus tunnustaa kulkuvapauden kansainvälisillä sisävesiväylillä sopimuspuolten yhtäläisen kohtelun pohjalta muille kuin julkisiin tarkoituksiin käytettäville valtion aluksille. Kaikki sopimuksen soveltamisen kannalta keskeiset vesistövaltiot eivät ole kuitenkaan siihen liittyneet. Kansainvälisten vesistöjen muuta kuin liikennekäyttöä on säännelty esimerkiksi vesivoiman hyödyntämistä ja vesistöympäristön suojelua koskevissa valtiosopimuksissa. Useissa sopimusjärjestelyissä on niiden soveltamista ohjaamaan perustettu yhteistyöelimiä, joiden toimivaltuudet vaihtelevat. Kansainvälisten vesistöjen käyttöön voivat vaikuttaa myös sellaiset meriympäristön suojelua koskeviin sopimuksiin sisältyvät säännökset, joilla pyritään ehkäisemään maalta käsin aiheutuvaa meren pilaantumista.
Kansainvälisiä vesistöjä koskevat kysymykset ovat olleet näkyvästi esillä Institut de droit international (IDI) ja International Law Association (ILA) -järjestöjen työssä. Kansainvälisten vesistöjen muuta kuin liikennekäyttöä käsiteltiin pitkään myös YK:n Kansainvälisen oikeuden toimikunnassa. Vuonna 1994 toimikunta sai valmiiksi säännöstöluonnoksen, jonka pohjalta Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi vuonna 1997 asiaa koskevan yleissopimuksen, joka tuli voimaan 2014. Vallitseva kanta kansainvälisten vesistöjen muuhun kuin liikennekäyttöön löytyy ehdottoman alueellisen valtiosuvereenisuuden (täysivaltaisuuden) ja ehdottoman alueellisen koskemattomuuden periaatteiden väliltä. Sen tueksi on tavallisesti viitattu hyvän naapuruuden käsitteeseen, oikeuksien väärinkäytön kieltämiseen tai ILA:n Helsingin ja Berliinin sääntöjen mukaiseen vesistön tasapuolisen (tai oikeudenmukaisen) käytön (equitable utilization) periaatteeseen, joka hyväksyttiin myös vuoden 1997 yleissopimukseen.Kirjoittajat: Kari Hakapää ja Lotta Viikari
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
HakapääK2010, s. 353-366, LammersJ1984, Manner&Metsälampi(eds.)1988, VitanyiB1979
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Oikeustiede:kansainvälinen vesistö. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:kansainvälinen vesistö.)