Oikeustiede:optiosopimus
optiosopimus
optiosopimus |
Optiosopimus on itsenäinen sopimus, jolla valmistellaan varsinaista sopimusta osapuolten välillä. Optiosopimuksessa määritellään tarkoitetun pääsopimuksen sisältö ja annetaan toiselle sopijapuolelle yksipuolinen oikeus saattaa pääsopimus voimaan. Pääsopimuksen lisäksi optiosopimuksessa voidaan sopia option käyttämiseen liittyvistä kysymyksistä, kuten option käyttämisajasta ja –tavasta sekä mahdollisesta vastikkeesta, joka suoritetaan korvaukseksi sopimukseen sitoutuneelle osapuolelle.
Vaikka optiosopimus olisi toisen sopimuksen osana, se on itsenäinen sopimus. Sen tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon se kokonaisuus, jonka osa se on. Optiosopimus voi olla ehdollinen tai se on liitetty toisen sopimuksen pysyvyyteen. Jos ehto ei täyty tai toisen sopimuksen pysyvyys päättyy, myös optiosopimus menettää merkityksensä.
Optiosopimuksen laatimisella korostetaan sitä, että optio perustuu sopijapuolten yhteiseen tahtoon. Toisaalta optio voi perustua voi myös yksipuoliseen tahdonilmaisuun.
Optiosopimus on esisopimuksen tavoin sopimusta valmisteleva oikeustoimi. Se poikkeaa esisopimuksesta siinä, että esisopimus velvoittaa molemmat osapuolet solmimaan pääsopimuksen. Option saajalla velvollisuutta ei ole, vaan vain toinen osapuoli on sidottu pääsopimukseen.Kirjoittaja: Ari Saarnilehto
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
EIF-I, Kivimäki&Ylöstalo1964, Saarnilehto&al2012
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:optiosopimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:optiosopimus.)