Oikeustiede:vuokrasuhde

    Tieteen termipankista

    vuokrasuhde

    vuokrasuhde
    Määritelmä Vuokrasopimuksella syntyy osapuolten välille vuokrasuhde, jonka sisältö määräytyy vuokrasopimuksen lisäksi sopimukseen sovellettavien säännösten, tavanomaisen oikeuden, yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden ja osapuolten välisten käytäntöjen perusteella. Sopimusvapauden johdosta osapuolilla on mahdollisuus sopia muutoksesta tai lisäyksestä suhteen sisältöön.
    Selite

    Sopimuksen solmimisella osapuolten eli vuokranantajan ja vuokralaisen välille syntyy oikeussuhde samalla tavalla kuin vuokrassa yleensäkin. Jos vuokranantajana on yhtä useampi henkilö, vuokranantajaksi katsotaan heidät kaikki yhdessä. Vastaavasti vuokralaisena voi olla useita henkilöitä, jotka yhdessä ovat vuokralainen. Vuokranantajaosapuolet vastaavat yhteisvastuullisesti vuokranantajan ja vuokralaisosapuolet vuokralaisen velvoitteiden täyttämisestä, ellei toisin ole sovittu.

    Jos ainakin toisella osapuolella on vähintään kaksi henkilöä, varsinaisen vuokranantajan ja vuokralaisen välisen vuokrasuhteen lisäksi syntyy oikeussuhde kunkin vuokranantaja- ja vuokralaisosapuolen välille. Sekin perustuu vuokrasopimukseen, mutta sen sisältö ei välttämättä ole saman kuin vuokrasuhteen, koska vähintään toinen osapuoli on eri kuin vuokrasuhteen osapuoli. Velvoitteiden kohdalla yhteisvastuu voi tosin johtaa siihen, että yksittäisen henkilön suoritusvelvollisuus on saman sisältöinen kuin vuokranantajan tai vuokralaisen.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Ari Saarnilehto

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 16.4.2024: Oikeustiede:vuokrasuhde. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:vuokrasuhde.)