Oikeustiede:esine

    Tieteen termipankista

    esine

    esine
    Määritelmä rajoitettu aineellinen kappale, johon ihmisellä voi olla määräämisvaltaa
    Selite

    Aineellisia kappaleita ja esineitä oikeudellisessa merkityksessä ovat kaikki yksilöidyt konkreettiset kohteet. Esineellä ei välttämättä ole varallisuusarvoa, eikä sen tarvitse olla kenenkään omistuksessa.

    Roomalaisesta oikeudesta peräisin oleva aineettoman esineen käsite on oikeudessamme torjuttu. Tällaiset kohteet, kuten esimerkiksi saatavat, osakkeet tai keksinnöt, eivät ole havaittavia fyysisiä kappaleita, vaan ilmentävät tosiasiassa erisisältöisiä varallisuusoikeuksia.

    Esineitä on oikeudessamme jaoteltu monin tavoin. Jaottelut ovat tarpeen silloin, kun eri esineryhmiä koskevat jossakin suhteessa eri normit. Esineiden tärkein jako on jako kiinteisiin ja irtaimiin esineisiin. Jaottelussa toiselle puolen kuuluu perimmältään vain maapohja, toiselle puolen muut aineelliset kappaleet. Kiinteitä ja irtaimia esineitä koskevassa sääntelyssä on peruseroja, jotka selittyvät näiden esinelajien omasta luonteesta. Kiinteitä esineitä koskee kirjaamisjärjestelmä, joka luo niihin kohdistuville oikeuksille julkisuutta. Irtaimisto-oikeudessa julkisuutta luo ennen kaikkea hallinta.

    Irtaimen kaupasta tunnettu erityis- ja lajiesineiden (lajitavaran) välinen jako perustuu viime kädessä kaupan kohteiden määrittelytapaan: lajiesineet määritellään laadun ja paljouden mukaan, kun taas erityisesineiden kaupassa sopimuksen kohteena ovat tietyt yksilöidyt esineet. Lajiesineiden kaupan eli hankinnan ei kuitenkaan tarvitse koskea edellä mainittuja paljousesineitä. Hankinnassa olennainen kysymys on, milloin kaupan kohde on yksilöity ostajan lukuun niin, että hän saa esineoikeudellista sivullissuojaa, erityisesti vaihdantasuojaa myyjän velkojia kohtaan.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Leena Kartio

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    KartioL2001, s. 63-69, Kaisto&Tepora2012, s. 175-177

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:esine. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:esine.)