Taidehistoria:seireeni

    Tieteen termipankista

    seireeni

    Odysseus ja seireenit. Odysseus tukki merimiesten korvat ja sidotutti itsensä mastoon, jolloin seireenit eivät onnistuneet houkuttelemaan laivaa karille. Yksityiskohta attikalaisesta punakuviotekniikalla maalatusta stamnoksesta, noin 480 – 470 eaa. Vulci, Italia. British Museum GR 1843.11-3.31.
    Seireeniä esittävä arkaainen terrakottaveistos, noin 550–500 eaa., Kreikka. 21 x 24,1 x 12,7cm. The Metropolitan Museum of Art, New York.
    seireeni
    Määritelmä antiikin Kreikan mytologiassa taruolento, jolle kuvattiin ihmisen (yleensä naisen) pää ja yläruumis mutta linnun alaruumis
    Selite Mytologiassa seireenit houkuttelivat ihanalla laulullaan merenkulkijoita tuhoon. Tunnetuimmat seireenit esiintyvät Homeroksen Odysseiassa. Myöhempi traditio mainitsee tavallisesti kahdesta neljään seireeniä, joiden niminä tunnetaan vaihtelevasti muun muassa Leukosia, Ligia, Aglaope, Parhenope ja Peisinoë. Seireenejä käytettiin kuva-aiheina muun muassa antiikin hautapatsaissa. Myöhemmin seireeneihin on liitetty uusia piirteitä ja heitä on kuvattu esimerkiksi klassistisissa tai romanttisissa maalauksissa.
    Lisätiedot muinaiskreik. seirenes = seireenit

    Erikieliset vastineet

    Sirenenglanti (English)
    sirèneranska (français)
    сиренаvenäjä (русский)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Konttinen&Laajoki2000, CastrénP&Pietilä-CastrénL2006

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 21.12.2024: Taidehistoria:seireeni. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:seireeni.)