Taidehistoria:harpyija
harpyija
harpyija |
Harpyijat kuvattiin tavallisesti siivekkäiksi naispuolisiksi demoneiksi tai neidoiksi, joilla on linnun vartalo ja käyrät kynnet. Kreikkalainen kirjailija Hesiodos mainitsee 700-luvun loppupuolella eaa., että harpyijoita oli kaksi, mutta myöhempi traditio tuntee nimeltä kolme: Aëllo, Okypete ja Kelaino.
British Museumin kokoelmissa on Harpyija-monumenttina tunnetun, Vähä-Aasian Ksanthoksessa nykyisen Turkin alueella sijaitsevan hautakammion (400-luvulle eaa.) kivipilarin reliefejä, joihin on muun muassa kuvattu ruumiita kuljettavia siivekkäitä naishahmoja. Monumentin löysi arkeologi Charles Fellows vuonna 1838. Kuvanveistäjä Benjamin Gibson tulkitsi reliefien aiheeksi Lyykian kuninkaan tytärten raiskauksen, joka kuvataan Odysseiassa harpyijoiden tekemäksi, mutta tulkinta ei selitä reliefikokonaisuutta. Myöhempi tutkimus onkin yleisesti todennut, että lintuhahmot eivät ole harpyijoita vaan seireeneitä, ja reliefikokonaisuuden aiheet käsittelevät kuolemaa ja herooisoituja vainajia, mutta monumentille 1800-luvulla annettu nimitys on säilynyt.
Erikieliset vastineet
harpy | englanti (English) | |
ἅρπυια | kreikka (ελληνικά) | |
harpie | ranska (français) | |
harpyja | ruotsi (svenska) | |
Harpyie | saksa (Deutsch) | |
гарпия | venäjä (русский) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
CastrénP&Pietilä-CastrénL2006, Konttinen&Laajoki2000, PiperR2007, TheBritishMuseum
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Taidehistoria:harpyija. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:harpyija.)