Taidehistoria:pietra dura
pietra dura | firenzeläinen mosaiikki
pietra dura | |||
firenzeläinen mosaiikki |
Pietra dura rakennetaan pohjalevylle, joka on tavallisesti mustaa marmoria. Upotetyöhön käytettävät mosaiikkipalat voidaan valmistaa esimerkiksi akaatista, porfyyrista, sinertävästä kalsedonista tai jaspiksesta. Eri kiviä voidaan yhdistellä dekoratiivisesti käyttäen hyväksi sekä värejä että kiven leikkauspinnan rakennetta. Palat ovat ohuita ja erimuotoisia. Niiden työstämiseen tarvitaan erikoistyökaluja, esimerkiksi vastaavia, joita käytetään timantin leikkaamiseen. Palat kiinnitetään alustaan niin, että saumoista tulee mahdollisimman huomaamattomia.
Termiä on käytetty erityisesti mosaiikeista, jotka imitoivat maalauksia ja joissa on käytetty laajaa valikoimaa erivärisiä kiviä. Antiikin Kreikassa ja Roomassa samoin kuin Bysantissa valmistettiin upotetöitä pietra dura -tekniikalla, ja renessanssiaikana tästä kiinnostuttiin uudelleen. Firenzestä muodostui alan keskus, kun Toscanan suurherttua Ferdinand I (1549–1609) perusti vuonna 1588 kaupunkiin Galleria de' Lavori in pietre dure -työpajan, jolle 1800-luvun puolivälissä annettiin uusi nimi Opificio delle pietre dure ja joka on edelleen toiminnassa. Sen valmistamista kuvapaneeleista tuli kuuluisia kautta Euroopan. Erityisen suosittuja aiheita 1500-luvulla olivat linnut, kukat ja maisemat. Paneeleista valmistettiin pöytälevyjä tai muita huonekalujen osia. Toisinaan kokonaisia interiöörejä koristeltiin pietra duralla. Näistä tunnetuin on Medici-suvun hautakappeli Cappella dei Principi Firenzessä San Lorenzon basilikassa (1604).
Erikieliset vastineet
pietra dura | englanti (English) | |
pietre dure | englanti (English) | |
pietra dura | italia (italiano) | |
pietre dure | italia (italiano) | |
пьетра дура | venäjä (русский) | |
флоретийская мозайка | venäjä (русский) | (suositeltu) |
Lähikäsitteet
- damaskointi (vieruskäsite)
- intarsia (vieruskäsite)
- marketeria (vieruskäsite)
- mosaiikki
- upotetyö (yläkäsite)
Käytetyt lähteet
Konttinen&Laajoki2000, TheOxfordDictionaryofArt2004, ВласовВГ1993
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Taidehistoria:pietra dura. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:pietra dura.)