Oikeustiede:tulli
tulli
tulli |
Tulli on ulkomaankaupasta kannettava vero. Tärkein tulli on nykyisin tuontitulli, jota on suoritettava, jos tavara ei ole tullivapaa. Vientitulleja ei yleensä käytetä. Tullit voivat olla finanssitulleja, joita kannetaan ensisijaisesti valtiontaloudellisista syistä, tai suojatulleja, joilla pyritään suojaamaan kotimaista tuotantoa ulkomaiselta kilpailulta. Euroopan unioni on tulliliitto ja se muodostaa yhtenäisen tullialueen. Unionin jäsenmaiden välisessä kaupassa ei saa kantaa tulleja. Unionin tullilainsäädäntöä sovelletaan unionin tullialueen rajan ylittävään tavaroiden tuontiin ja vientiin. Unionin tullialueeseen kuulumattomista maista tuotaviin tavaroihin sovelletaan unionin ulkorajoilla yhteistä tullitariffia. Unionin tullikoodeksilla varmistetaan, että jäsenvaltioiden tulliviranomaiset toimivat yhdenmukaisesti.
Tullien valtiontaloudellinen merkitys Suomelle on nykyisin vähäinen. Suomi tilittää kantamansa tullit EU:lle. Tullit kuuluvat Euroopan unionin omiin rahoituslähteisiin. Suomi saa kantamistaan tulleista 25 %:n kantopalkkion. Tulliverotuksesta vastaavat Suomessa kansalliset viranomaiset EU:n tullilainsäädännön mukaisesti.Kirjoittaja: Asko Lehtonen
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
HE135/1994, HE145/2012, HE174/2014, HE153/2015, Juanto&Saukko2014, Kotivuori&Selin1995, SneckT2002, TKKII, HE257/1994
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:tulli. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:tulli.)