Oikeustiede:eurooppavero-oikeus
europpavero-oikeus | EU-vero-oikeus
| europpavero-oikeus | |||
| EU-vero-oikeus | (EU-oikeuden vaikutus vero-oikeuden alalla) |
EU-vero-oikeus, kuten muukin EU-oikeus, voidaan jakaa primäärioikeuteen eli unionin perussopimuksiin ja sekundäärioikeuteen eli johdettuun oikeuteen. EU-oikeuden ja kansallisen verolainsäädännön ristiriitatilanteessa EU-oikeudella on etusija. EU-oikeudella on verotuksessa olennaista merkitystä erityisesti silloin, kun kysymys on EU:n jäsenvaltioiden rajat ylittävistä tilanteista. EU-vero-oikeus voidaan nähdä siten kansainvälisen verotuksen yhtenä lohkona yhdessä rajat ylittäviä tilanteita koskevan kansallisen verolainsäädännön ja verosopimusoikeuden kanssa.
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 113 artiklan mukaan neuvosto antaa yksimielisesti erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä säännökset välillisiä veroja koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamisesta siltä osin kuin yhdenmukaistaminen on tarpeen sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan varmistamiseksi sekä kilpailun vääristymien välttämiseksi. Arvonlisäverotus on harmonisoitu arvonlisäverodirektiivillä.
Arvonlisäverolain ja muiden direktiiveihin perustuvien vero-oikeudellisten säännösten tulkinnassa on otettava huomioon direktiivin määräykset ja unionin tuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö.
Eurooppa-oikeudella on merkitystä myös välittömässä verotuksessa, vaikka välitön verotus kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan. Välittömän verotuksen alaan koskevia direktiivejä on annettu vain muutamia ja ne koskevat vain yksittäisiä tuloverotuksen osa-alueita. Tämä johtuu siitä, että sääntelyn harmonisointi edellyttää kaikkien jäsenvaltioiden yksimielistä päätöksentekoa ja jäsenvaltiot ovat halunneet pitää kiinni verosuvereniteetistaan.
Välittömässä verotuksessa EU-oikeuden vaikutus tulee esiin erityisesti, kun Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen kansallisuuteen perustuvaa syrjintäkieltoa ja perusvapauksia koskevia määräyksiä sovelletaan verotuksen alalla. Näiden määräysten merkitys verotuksessa on täsmentynyt erityisesti unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kautta.
Lähtökohtaisesti unionin jäsenvaltion verolainsäädäntö ei saa syrjiä toisen jäsenvaltion kansallisia eikä rajoittaa perusvapauksien käyttämistä. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että unionin jäsenvaltioiden rajat ylittäviä tilanteita ei saa kohdella verotuksessa ankarammin kuin vastaavia kansallisia tilanteita. Perusvapauksia rajoittavat kansalliset säännökset voivat kuitenkin olla perusteltavissa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä syntyneillä oikeuttamisperusteilla. Jotta perusvapauksia koskeva rajoitus olisi sallittu, tällaisen rajoituksen on lisäksi oltava tehokas sillä tavoiteltavaan päämäärään nähden ja sillä ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen sääntelyllä tavoiteltavan päämäärän saavuttamiseksi.
Kansallisen lainsäädännön ristiriidat unionin oikeuden kanssa ovat johtaneet jäsenvaltioiden, myös Suomen, kansallisen verolainsäädännön muutoksiin. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kautta tapahtuvaa verotuksen harmonisointia kutsutaan negatiiviseksi harmonisoinniksi erotuksena poliittisten ratkaisujen kautta tapahtuvasta positiivisesta harmonisoinnista.
Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen perusvapauksia koskevilla määräyksillä on vastaava merkitys vero-oikeuden alalla kuin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen vastaavilla määräyksillä.
Euroopan ihmisoikeussopimuksella on ollut ainakin toistaiseksi varsin rajoitetusti merkitystä verotuksen alalla. Tämä johtuu pitkälti siitä, että verotuksen alalla sopimusvaltioiden harkintamarginaali on laaja. Ihmisoikeussopimuksen merkitys on tullut esille erityisesti veronkorotusta koskevissa asioissa (7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan ne bis in idem -kielto).Kirjoittaja: Pekka Nykänen
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
HelminenM2012, NykänenP2015, s. 49-83
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 4.11.2024: Oikeustiede:eurooppavero-oikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:eurooppavero-oikeus.)