Oikeustiede:sisämarkkinaoikeus

    Tieteen termipankista

    sisämarkkinaoikeus

    sisämarkkinaoikeus
    Määritelmä Euroopan unionin oikeusjärjestelmään kuuluva oikeudenala, joka koostuu voimassa olevasta sisämarkkinoiden toimintaan liittyvästä sääntelystä, mutta myös lainopillisen tutkimuksen alueista, jotka tutkivat sisämarkkinoiden sääntelyyn liittyviä kysymyksiä
    Selite

    Sisämarkkinaoikeus muodostaa osan aineellista eurooppaoikeutta. Sisämarkkinaoikeudessa on kyse markkinoiden ja tuotannontekijöiden vapauttamisesta kilpailulle Euroopan unionin laajuisella markkina-alueella.

    Sisämarkkinaoikeus suppeassa merkityksessä koskee erityisesti neljän sisämarkkinoiden perusvapauden eli tavaroiden, palveluiden, henkilöiden ja pääoman vapaata liikkuvuutta, sijoittautumisoikeutta sekä julkisia hankintoja ja niitä koskevaa sääntelyä. Laajassa merkityksessä sisämarkkinaoikeuden piiriin katsotaan kuuluvaksi myös kilpailuoikeus.

    Euroopan unionin sisämarkkinaoikeus ei muodostu kuitenkaan ainoastaan sisämarkkinaoikeudellisista säädöksistä eli kirjoitetusta lainsäädännöstä vaan sen lisäksi erilaisista tavoitteista ja periaatteista, jotka ovat syntyneet muun muassa Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä ja jotka tulee ottaa huomioon sisämarkkinaoikeutta sovellettaessa.
    Lisätiedot
    Kirjoittajat: Sirja-Liisa Penttinen ja Kim Talus

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    RaitioJ2013, KuoppamäkiP2003

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:sisämarkkinaoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:sisämarkkinaoikeus.)