Oikeustiede:prosessiperiaatteet/laajempi kuvaus

Prosessioikeuden keskeiset periaatteet

Prosessioikeuden keskeiset periaatteet on muotoiltu käsitelainopin valtakaudella, jolloin oikeudellisten käsitteiden avulla pyrittiin systematisoimaan oikeussäännöksiä. Tässä mielessä periaatteiden tarkastelu ei ole enää hedelmällistä. Periaatteiden aatehistoriallinen perusta on kuitenkin kauempana. Useat niistä pohjautuvat jo Ranskan suuren vallankumouksen taustalla 1700-luvulla olleisiin ihmisoikeusvaatimuksiin. Tältä kannalta periaatteiden merkitys nykyaikaisissa oikeusvaltioissa on entisestään korostunut.

Prosessioikeuden pääperiaatteisiin kuuluu ensinnäkin kontradiktorinen periaate eli audiatur et altera pars -sääntö, joka on kiistatta todellinen oikeusperiaate. Siviili- ja rikosprosessille yhteisiä pääperiaatteita ovat edelleen oikeudenkäynnin julkisuus sekä uudessa alioikeusmenettelyssä omaksutut suullisuus-, välittömyys- ja keskitysperiaatteet. Lisäksi asianosaisten yhdenvertaisuus, joka sisältää ns. aseiden yhtäläisyyden periaatteen (equality of arms, égalité des armes, Waffengleicheit) ja tarvittaessa mahdollisuuden julkiseen (maksuttomaan) oikeusapuun, vapaa todistelu ja tuomioistuinten riippumattomuus (ks. tuomioistuimen riippumattomuusperiaate) kuuluvat merkityksensä vuoksi prosessioikeuden tärkeimpiin periaatteisiin.

Siviiliprosessin keskeisenä periaatteena asioissa, joissa sovinto on sallittu, pidetään määräämisperiaatetta eli dispositiivista periaatetta. Sen mukaan asianosaisella on valta ratkaista, haluaako hän oikeussuojaa, missä laajuudessa hän haluaa sitä ja mitä oikeussuojan muotoa hän käyttää. Rikosasioissa ja indispositiivisissa riita-asioissa, joissa sovinto ei ole sallittu, sovelletaan taas määräämisperiaatteen vastakohtaa virallisperiaatetta eli offisiaaliperiaatetta. Sen mukaan oikeussuojaa annetaan yksityisen henkilön tahdosta riippumatta. Oleellinen merkitys rikosprosessissa on syytetyn suosimisen eli favor defensionis -periaatteella.

Kaikkia mahdollisia prosessiperiaatteita ei ole mahdollista yleispätevästi rajata, vaan ne riippuvat kunkin kirjoittajan sekä lainsäätäjän ja -soveltajan harkinnasta ja arvostuksista. Kun jostakin prosessioikeudellisesta säännöstä puhutaan periaatteena, halutaan usein vain korostaa kyseisen säännön periaatteellista merkitystä erotuksena yksittäisistä prosessinormeista.

Prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa prosessiperiaatteita on jaoteltu eri tavoin, kuten menettelyn käytännöllistä ja teknistä toteuttamista koskeviin menettelyperiaatteisiin ja tehtävien jakoa tuomioistuimen ja asianosaisten välillä koskeviin rooliperiaatteisiin (työnjakoperiaatteisiin). Edelliseen ryhmään on luettu muun muassa menettelyn julkisuus ja kontradiktorisuus sekä suullisuus, välittömyys ja keskitys. Jälkimmäiseen ryhmään on luettu muun muassa määräämis- ja virallisperiaatteet. Toisaalta on eroteltu ylempiä arvo- ja tavoiteperiaatteita pelkistä "keinoperiaatteista". Yksityiskohtaisemmissa jaotteluissa on eroteltu eri ryhmikseen menettelyn aloittamista, toteuttamista ja muotoa sekä todistelua koskevat periaatteet.

Mainituista jaotteluista on hyötyä tarkasteltaessa toisilleen läheisiä (tai vastakkaisia) periaatteita. Yleensä prosessiperiaatteet ovat kuitenkin niin moniaineksisia sisältäen samalla arvoja ja tavoitteita sekä keinoja niiden toteuttamiseksi, ettei periaatteiden systemaattinen ryhmittely vaikuta aina onnistuneelta. Periaatteita ei myöskään ole luontevaa luokitella ainakaan tiukkaan "arvojärjestykseen". Sen sijaan eräät prosessiperiaatteet, kuten esimerkiksi suullisuus-, välittömyys- ja keskitysperiaatteet ovat toisilleen läheisiä ja tukevat samalla toisiaan, jolloin niistä on perusteltua puhua omana ryhmänään.

Suhde yhteiskuntaan

Prosessiperiaatteiden ja yhteiskunnassa vallitsevien peruskatsomusten välillä on tietty yhteys. Primitiivisissä oikeusjärjestyksissä kuten esimerkiksi vanhimmassa roomalaisessa ja muinaisgermaanisessa oikeudessa noudatettiin tarkkaa muotosidonnaisuutta. Moderneissa oikeudenkäyntimenettelyissä pyritään yksittäisten ongelmien ratkaisuissa ottamaan huomioon niiden erityispiirteet. Toisinaan autoritaarisissa valtiojärjestelmissä on pyritty korostamaan tuomioistuinten tai pahimmassa tapauksessa hallinnollisten viranomaisten määräämisvaltaa oikeudenkäyntimenettelyssä. Demokraattisissa yhteiskunnissa on painotettu ihmisoikeuksia ja haluttu jättää asianosaisille itselleen enemmän määräysvaltaa.

Prosessiperiaatteet käytännössä

Prosessiperiaatteiden noudattaminen ei pääsääntöisesti ole pakollista, ellei niitä ole vahvistettu laissa tai valtiota sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa. Käytännössä periaatteet eivät yleensä ole esiintyneet täysin puhtaassa muodossaan, vaan enemmän tai vähemmän modifioituina. Toisinaan periaatteet voivat olla ristiriidassa keskenään, jolloin lainsäätäjän on valittava eri periaatteiden välillä. Tällöin eri maissa voidaan päätyä erilaisiin valintoihin, koska prosessi on osa yleistä yhteiskuntajärjestystä ja yhteydessä historiallisiin, kulttuurisiin ja sosiaalisiin seikkoihin.

Tietyt prosessiperiaatteet ovat kuitenkin ehdottomia oikeusperiaatteita. Vanhemmassa prosessioikeudessa vain asianosaisen kuulemisen periaatetta eli kontradiktorista periaatetta pidettiin todellisena oikeusperiaatteena. Nykyisin monet prosessiperiaatteista luetaan ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien piiriin, jolloin ne ovat jo sinänsä itseisarvoja. Näitä ovat ainakin osittain oikeudenkäynnin julkisuus ja välittömyys, kuten esimerkiksi syytetyn oikeus tulla asiassa suullisesti tuomioistuimessa kuulluksi ja kuulustuttaa siinä todistajia, asianosaisen oikeus saattaa asiansa riippumattoman tuomioistuimen käsiteltäväksi (access to court) ja asianosaisten todellinen tasa-arvoisuus oikeudenkäynnissä varallisuudestaan riippumatta (equal access to justice).

Monet prosessiperiaatteet ovat vasta pitkän oikeuspoliittisen kamppailun jälkeen tulleet vahvistetuiksi lainsäädännössä. Esimerkiksi tärkeät oikeudenkäyntimenettelyn suullisuus-, välittömyys- ja keskitysperiaatteet vahvistettiin laissa 1.12.1993 voimaan tulleen riita-asioiden alioikeusmenettelyn uudistuksen yhteydessä. Erityisesti Suomen liittyminen Euroopan neuvostoon ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen allekirjoittaminen vuonna 1989 sekä sopimuksen ratifiointi seuraavana vuonna ovat osaltaan lisänneet prosessiperiaatteiden merkitystä.

Perustuslakien perusoikeussäännöksiä uudistettiin 1.8.1995 lukien. Tässä yhteydessä silloiseen hallitusmuotoon lisättiin aikaisempaa täsmällisemmät säännökset ihmisen perusoikeuksiin luetusta oikeudesta lailliseen tuomioistuimeen ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Vastaavat säännökset oikeusturvasta ovat hallitusmuodon sijaan vuonna 2000 voimaan tulleessa Suomen nykyisessä perustuslaissa.

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa viranomaisessa sekä oikeus saada velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, oikeus saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet turvataan lailla. Mainitut perusoikeussäännökset luovat samalla institutionaalista suojaa tärkeimmille prosessitavoitteille ja -periaatteille.