Oikeustiede:oikeusteoria/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeustieteen alat. Oikeustieteeseen kuuluu ainakin seuraava:

1. Lainoppi (oikeusdogmatiikka), joka on oikeudellisen tulkinnan ja systematisoinnin taitoa. Se tuottaa perusteltuja oikeudellisia tulkinta- ja systematisointilauseita voimassa olevan oikeusjärjestyksen tietynhetkisestä sisällöstä. Oikeustieteen alaan kuuluu joukko muitakin tieteenaloja, jotka yhtäältä palvelevat lainopin tiedonintressiä ja toisaalta ovat siihen nähden tiedonintressiltään itsenäisiä.
2. Oikeushistoria tarkastelee oikeusnormien, oikeudellisten ideoiden (kuten käsitteiden, periaatteiden ja ideologioiden) ja oikeudellisen sääntelyn sekä sen vaikutusten historiaa.
3. Vertaileva oikeustiede tarkastelee oikeussääntöjä ja niiden toimintaa sekä oikeudellisia aatteita eri oikeusjärjestyksissä siten, että käytetään apuna jotakin vertailumittaria, esimerkiksi sääntöjen tarkoitusperiä. Oikeushistoria voi olla myös oikeusvertailevaa.
4. Oikeussosiologia tarkastelee samoja ilmiöitä kuin oikeushistoria ja vertaileva oikeustiede, mutta se lisäksi pyrkii yleiseen teorianmuodostukseen ja selitysmalleihin historiallisen tai oikeusvertailevan tiedon perusteella.

Oikeusteorian tulosten käyttö. Oikeusteorialla on siis varsin monia tehtäviä, kun se pyrkii olemaan oikeustieteen eri alojen saavutuksista johtopäätöksiä tekevä teoria, joka samalla arvioi kriittisesti näillä aloilla saavutettuja tuloksia ja niiden tieteenteoreettisia perusteita. Lainopin teoriasta keskusteltaessa joudutaan ottamaan kantaa keskeisiin oikeusfilosofisiin kysymyksiin arvojen relatiivisuudesta tai objektiivisuudesta sekä kielen luonteesta. Tästä paljolti riippuu, katsotaanko oikeusdogmatiikan tasolla mahdolliseksi saavuttaa yksi ainoa oikea ratkaisu.

Oikeusteorian tehtävää määrittää osaltaan myös se, miten sen tuottamia tutkimustuloksia on tarkoitus käyttää. Sen avulla voidaan pyrkiä oikeudellisen argumentaation reunaehtojen tarkasteluun ja selittämiseen. Mutta tarkoituksena voi myös olla erilaisista lähtökohdista johtuvan oikeudellisen rationaalisuuden rekonstruktio, jolloin pyrkimys ratkaisun rationaaliseen teoriaan samalla merkitsee ainakin jonkinasteisesti normatiivista teorianmuodostusta. Esimerkkinä voidaan mainita John Rawlsin reilun ja Jürgen Habermasin rationaalisen diskurssiteorian soveltaminen oikeudelliseen argumentaatioon Aulis Aarnion oikeusteoriassa. Kun nuo ehdot ovat normatiivisia, sen tarkastelu, milloin nuo ehdot täyttyvät oikeudellisessa päättelyssä, tuottaa tulokseksi vähintäänkin heikosti normatiivisia lausumia rationaalisesta ratkaisusta.

Oikeudellisten ilmiöiden teorianmuodostus. Paitsi oikeustieteen alojen perusteella oikeusteoria voidaan jaotella myös sen mukaan, millainen oikeudellisen sääntelyn piiriin kuuluva toiminto on teorianmuodostuksen kohteena. Niinpä voidaan puhua lainsäädännön teoriasta (= legis prudentia) tai oikeudellisen ratkaisun teoriasta. Jälkimmäisen piirissä on toisinaan haluttu erotella oikeudellisen ratkaisun yleinen teoria, oikeusdogmatiikan teoria ja ennakkotapausohjailuun keskittyvä oikeudellisen päätöksenteon teoria (Rechtssprechungslehre). Voidaan myös tarkastella oikeudellisen kontrollin teoriaa.

Kirjoittajat: Hannu Tapani Klami ja Raimo Siltala