Oikeustiede:kansainvälinen vahingonkorvausoikeus/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Valtioiden vahingonkorvausvastuu. Valtion vahingonkorvausvelvollisuutta sääntelee valtiovastuuta koskeva kansainvälinen tapaoikeus. Valtiovastuu on tuottamusvastuuta. Korvausvelvollisuus perustuu siihen, että valtionorgaanin (viranomaisen) asemassa oleva taho on syyllistynyt kansainvälisen oikeuden vastaiseen tekoon, jolla on aiheutettu kohdevaltiolle tai sen edustamalle intressille vahinkoa. Kansainvälisessä oikeudessa tunnetaan perinteisesti laaja kirjo kansainvälisiä korvausvaatimuksia käsitelleitä välimiesoikeuksia ja vaatimuskomissioita (ks. esim. JOHN BASSETT MOOREN kokoelmat). Niinikään 1900-luvulta peräisin oleva varsin laaja määrä oikeustapauksia koskee kansallistamisen yhteydessä ulkomaisille tahoille aiheutettuja vahinkoja ja niiden korvaamista.

Nykyaikaisen kansainvälisen investointioikeuden keskeinen tunnusmerkki ovat erilaiset kansainväliset prosessuaaliset investointisuojamenettelyt, joilla yksityiset tahot voivat vaatia sopivia kohdevaltioita korvausvastuuseen monenlaisista julkisen vallan käytöstä aiheutuneista menetyksistä ja kustannuksista. Näiden osalta myönnettyjä korvauksia voidaan toisaalta kuitenkin pitää kulloistakin investointisuojaa koskevien valtiosopimuksen puitteisiin kuuluvina hyvityksinä eikä sinällään yleisen valtiovastuun varaan perustettuina vahingonkorvauksina.

Vahinko, jonka yksityinen taho on aiheuttanut kohdevaltiolle tai ulkomaalaiselle, tulee valtion julkisoikeudellisen vastuun piiriin vain tietyllä edellytyksellä. Vastuu koskee vain niitä tapauksia, joissa lähdevaltio on laiminlyönyt sille kansainvälisen oikeuden nojalla kuuluvan, isännänvastuun tapaan jäsentyvän velvollisuutensa pitää huolta siitä, ettei sen alueella tai valvonnassa harjoitettu toiminta aiheuta vahinkoa. Tällaisia vastuita tunnettiin esimerkiksi perinteisessä puolueettomuusoikeudessa. Nykyään tällaisia vastuita on voimassa esimerkiksi kansainvälisen ympäristöoikeuden piirissä. Ulkoavaruutta koskevassa toiminnassa valtiot ovat sitoutuneet ankaraan valtiovastuuseen. (SopS 9/1977).

Yksityisten vahingonkorvausvastuu. Erinäisissä vaarallista toimintaa koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa on vahingonvastuu saatettu kohdentaa joko toiminnanharjoittajaan tai muuhun korvausten suhteen maksukykyisenä pidettävään yksityiseen tahoon. Näihin sopimuksiin sisältyy usein vastuun rajoittamista, pakollista vakuutusta ja rahastointia koskevia määräyksiä. Ydinvastuun alalta voidaan mainita vuoden 1963 Wienin (IAEA) sopimus ja vuoden 1960 Pariisin sopimus sekä erityisesti näiden soveltamista koskeva vuoden 1988 yhteispöytäkirja (SopS 98/1994). Merellisistä öljy- ja muista vahingoista ks. vuoden 1968 ja 1971 Brysselin ns. öljyvastuu- ja rahastosopimukset (SopS 78–80/1980). Myös avaruusoikeuden alalla monet vakuutus- ja vastuujärjestelyt edustavat nykyään vakiintuneita kansainvälisiä käytäntöjä.