Oikeustiede:kansainvälinen vahingonkorvausoikeus
kansainvälinen vahingonkorvausoikeuskansainvälinen julkisoikeus
kansainvälinen vahingonkorvausoikeus (luo nimityssivu) |
Kansainvälisessä oikeudessa vakiintuneen määritelmän mukaan kansainvälinen vahingonkorvausoikeus koskee tilanteita, joissa yhdessä valtiossa (lähdevaltio) harjoitettu toiminta aiheuttaa vahinkoa toiselle valtiolle (kohdevaltio) tai sen edustamalle yksityiselle intressille. Tällaisissa tilanteissa ilmenevä vastuu vahingosta voi olla kahdentyyppistä: 1) lähdevaltion julkisoikeudellista vastuuta tai 2) yksityisen vahingonaiheuttajan vastuuta, joka perustuu kansainväliseen sopimukseen tai muuhun oikeuslähteeseen.
Ilmausta "kansainvälinen vahingonkorvausoikeus" käytetään myös kansainvälisessä yksityisoikeudessa. Tällöin ilmaus kattaa erityisesti yleistoimivalta- ja lainvalintanormit niissä tapauksissa, joissa kysymys on sopimussuhteen ulkopuolisesta vahingosta tapauksissa, joissa yhdessä valtiossa suoritettu teko aiheuttaa vahinkoa toisessa valtiossa. (ks. kansainvälinen vahingonkorvausoikeus (kv. yksityisoikeus))
Kansainvälistä vahingonkorvausoikeutta ei tule sekoittaa erityiseen oppiin valtiovastuusta. Vaikka valtioiden kansainväliset vahingonkorvausvastuut usein määräytyvät valtiovastuun perusteella, itse valtiovastuuoppi on pelkkää vahingonkorvausoikeutta moninaisempi kokonaisuus ja kattaa esimerkiksi kysymyksiä eri osapuolten ennallistamis- ja lakkauttamisvastuista sekä tietyissä tilanteissa sallituista vastatoimista.Kirjoittajat: Martti Koskenniemi ja Ville Kari
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Crawford&al(toim.)2010, CrawfordJ2013, KoskenniemiM1983
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:kansainvälinen vahingonkorvausoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:kansainvälinen vahingonkorvausoikeus.)