Oikeustiede:erämaa/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Ylä-Lapissa on vanhastaan ollut omistuksellisesti avointa, isännätöntä maata, joka niin sanottuna yleismaana (allmänning tai kronoallmänning) ei ole kuulunut kenellekään (res nullius). Tällaista yleismaata oli esimerkiksi nykyisessä Norjassa sijaitsevan Kautokeinon käräjien ratkaisun 24.1.1746 perustelujen mukaisesti käytetty pysähtymispaikkana niin sanottujen porosaamelaisten muuttaessa vuosittain talvikylistään varsinaisiin lapinkyliin yli nykyisen Norjan ja Suomen rajan ja takaisin. Tosin jo vuonna 1542 annetun Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan julistuksen perusteella asumattomina, kaukana tilusrajoista sijaitsevat tilukset kuuluivat ”Jumalalle, Kuninkaalle (Meille) ja Ruotsin kruunulle eikä kenellekään muulle”. Tarkoituksena julistuksella Kustaa Vaasalla oli ennen muuta ohjata uudisasutusta yleismaa- tai erämaa-alueille. Haatajan mukaan nykyisen Norjan puolella katsottiin laajat asumattomat erämaat sellaisenaan ja vanhastaan kruunun omiksi.

Vuonna 1683 annettiin Pohjois-Ruotsia ja Suomea koskenut asetus metsistä, joka osoittautui merkittäväksi suurien ja laajojen metsien käytön kannalta. Asetuksen mukaan ”mikä noista suurista metsistä oli käyttämätöntä ja minkä ei voitu pätevästi osoittaa kuuluvan jollekin talolle, kylälle, pitäjälle tai kihlakunnalle, sen tuli olla kruunun oikeata ja yksityistä omaisuutta.” (ks. Haataja 1949: Maanjaot ja talojärjestelmä s. 41 - 42) Vuoden 1683 asetus merkitsi, että missä yksityisten talojen ympärillä ei ollut tarkkoja rajoja, niille oli annettava ainoastaan niin paljon tiluksia kuin ne tarvitsivat ja muu oli erotettava kruunulle. Haatajan mukaan vuoden 1683 asetuksella yksityinen erämaaomistus Ruotsi-Suomen alueella kaikkiaan loppui.

Rajoja historiallisiin asutuskyliin kuuluvien maiden ja erämaiden välillä alettiin käydä Suomen alueella vuodesta 1749 alkaen isojaoissa, jolloin kruunulle erotettiin maaveroa maksaneiden talojen nautinnasta liikamaata tietyn lainsäädännössä täsmennetyn perusteen mukaan. Valtion omistusoikeutta erämaahan ei kuitenkaan vahvistettu isojaoissa. 1.2.1991 voimaan tulleen erämaalain tarkoin määrätyllä soveltamisalueella isojaot ovat pääasiallisesti toimitetut 18.5.1925 voimaan tulleen pohjoisten kuntien isojaosta annetun erityislain (157/1925) perusteella, jolloin kruunun liikamaita ei lainkaan ole erotettu. Utsjoen, Inarin ja Enontekiön nykyisten kuntien alueella alkuperäiset saamelaissuvut olivat hyvin usein uudistalojen omistajina nyt jo lainvoiman saaneiden isojakojen osakkaina.

Venäjän vallan aikana 1800-luvun puoliväliin tultaessa erämaiden metsätaloudellinen merkitys alkoi kasvaa, mikä osaltaan johti nykyisiä valtion metsämaita hallinnoivan Metsähallituksen syntymiseen. Vuoden 1886 metsälain 1 §:n mukaan valtion metsämaihin luetaan:

a) kyläkuntain piirien ulkopuolella olevat metsät ja erämaat; b) kyläkuntain piirien sisäpuolella yksityisten tiloista pyykeillä erotetut metsämaat; c) saaret (kronoholmar jne.); sekä d) kylien alueista valtiolle (kruunulle) erotetut liikamaat.

Kruunun tai valtion liikamaa on määritelty siksi osaksi maaoikeudellisen asutuskylän aikaisemmin nauttimasta alueesta, joka jää jäljelle kun kylälle (joka vastaa isojaon jakokuntaa) on mitattu, mitä sille tynnyrinalan määräämisen tai muun perusteen nojalla kuten verollepanossa määrätyn veroluvun (esim. manttaalin) mukaan on tuleva. Liikamaita olivat maaoikeudelliset asutuskylät nauttineet jo ennen isojakoa. Talo saattoi saada isojaossa metsämaata 600 - 1200 tynnyrinalaa (tynnyrinala vastaa noin 0,5 hehtaaria) manttaalia kohti. Kronoallmänning tai yleismaa puolestaan on se kaikki kruunulle kuuluva maa, joka ei ole luettava erotetuksi liikamaaksi. (Ks. esim. professori Langin määritelmä Haatajan mukaan, Lakimies 1929 s. 252 - 253) Esimerkiksi Utsjoella, Inarissa ja Enontekiöllä veroluvun mukaan kylän kullekin talolle erotettu metsämaa yhteismetsäosuuksineen oli edellä mainitun vuoden 1925 isojakolain nojalla merkittävästi suurempi kuin isojaoissa muualla Suomessa.

Käsitteellisesti asumaton erämaa on pidettävä erossa kruunulle isojaossa erotetusta liikamaasta. Liikamaan kruunu käytti joko asutukseen eli uudistalojen perustamiseen tai sitten isojaossa mukana olleet kyläläiset saivat ns. optio-oikeutta käyttäen ostaa maan takaisin manttaalin korotusta vastaan (ns. metsäveromaana, ks. esim. KKO 25.8.2008 nro 1719), jos alue esimerkiksi ei ollut kelvollinen uudistalon perustamiseen. Joissain tapauksissa isojaossa kruunulle erotettu liikamaa voi myös olla valtion metsämaana kiinteistörekisterissä.

Lain lähtökohdat

Koska erämaa-alueet ovat valtion omistuksessa ja Metsähallituksen hallinnassa, erämaalaki ei niinkään koske julkisen vallan ja yksityisen välisiä käyttösuhteita. Lain päämerkitys on siinä, että sillä ohjataan ja rajoitetaan hallinnon toimenpiteitä alueiden käytössä. Talouskäyttöä sellaisenaan ei ole kielletty, ja luonnonsuojelulakiin (1096/1996) verrattuna lakiin perustuvat käyttörajoitukset ovat huomattavasti väljempiä.

Erämaa-alueiden säilyttämisessä ja käytössä noudatetaan lisäksi erämaalain lisäksi muiden lakien säännöksiä. Erämaalain säännökset eivät siten vaikuta velvollisuuteen noudattaa esimerkiksi metsälain (1093/1996) suojametsiä koskevaa sääntelyä.

Oikeusvaikutukset

Erämaa-alueeseen kuuluvaa maa-aluetta tai siihen kohdistuvaa käyttöoikeutta ei saa luovuttaa eikä antaa vuokralle ilman valtioneuvoston lupaa. Sääntö ei koske eräitä luontaiselinkeinoihin liittyviä luovutuksia eikä hankkeita, jotka ovat tarpeen puolustusvalmiuden tai rajavartiolaitoksen toiminnan kannalta.

Erämaa-alueilla ei saa rakentaa pysyviä teitä. Valtioneuvosto voi kuitenkin antaa luvan sellaisen tien rakentamiseen, jolla on yleisen edun tai luontaiselinkeinojen harjoittamisen kannalta huomattava merkitys. Kielto ei koske tietä, joka rakennetaan ennen lain voimaantuloa saadun oikeuden perusteella. Oikeus voidaan kuitenkin lunastaa jäljempänä selostettavalla tavalla.

Kaivoslaissa (621/2011) tarkoitettua kaivoslupaa erämaa-alueelle ei saa myöntää, ellei valtioneuvosto ole antanut siihen lupaa.

Erämaa-alueen metsät säilytetään luonnontilaisina tai niissä harjoitetaan luonnonmukaista metsänhoitoa. Metsähallitus laatii luonnonmukaisesti hoidettavien metsien käsittelyohjeet.

Hoito- ja käyttösuunnitelma

Alueen käytössä ja hoidossa on noudatettava hoito- ja käyttösuunnitelmaa, jonka laatii Metsähallitus ja vahvistaa ympäristöministeriö. Suunnitelmaa laadittaessa otetaan luonnonmukaisesti hoidettavia metsiä koskien huomioon Metsähallituksen vahvistamat käsittelyohjeet.

Oikeuksien lunastaminen

Valtioneuvosto voi antaa luvan yksityistä tietä varten perustetun tieoikeuden, muun käyttöoikeuden tai vastaavan rasiteoikeuden lunastamiseen, jos tie- tai muulla oikeudella haitataan alueen erämaaluonteen säilyttämistä. Jos lunastuksesta seuraa, ettei erämaa-alueen sisällä olevalle yksityiselle alueelle voida järjestää tyydyttävää kulkuyhteyttä, valtio on omistajan vaatimuksesta velvollinen lunastamaan alueen. Menettelyssä sovelletaan muutoin kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettua lakia (603/1977).