Oikeustiede:Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

YK:n peruskirja ei ole pelkästään asiakirja, jossa vahvistettiin ne valtioiden toimivallan rajoitukset, joihin kansainvälinen yhteisö oli valmis toisen maailmansodan päättymisen aikaan. Se on myös perustuslaillinen asiakirja, joka osoittaa suuntaviivat tulevalle kehitykselle. Tämän kehityksen luonne ei luonnollisestikaan riipu vain peruskirjasta itsestään. Erityistä merkitystä on myös sillä, kuinka jäsenvaltiot kehitykselle asetettuja suuntaviivoja tulkitsevat. Keskeistä on etenkin valtioiden halu käyttää peruskirjan suomia mahdollisuuksia kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, kansakuntien välisten ystävällisten suhteiden kehittämiseksi ja kansainvälisen yhteistyön aikaansaamiseksi. YK:n tulee toimia keskuksena näiden päämäärien saavuttamiseksi.

Pyrkiessään päämääriinsä YK:n ja sen jäsenvaltioiden on toimittava peruskirjassa lueteltujen periaatteiden mukaisesti (ks. lähemmin Yhdistyneet kansakunnat). Peruskirjan tulkinnan helpottamiseksi yleiskokous hyväksyi 1970 valtioiden välisiä ystävällisiä suhteita ja yhteistyötä koskevan julistuksen.

Rakenne. Peruskirjan alussa ovat määräykset YK:n jäsenyydestä, jäsenoikeuksien pidättämisestä ja jäsenyydestä erottamisesta. Peruskirjassa ei ole määräyksiä varaumien tekemisestä tai sopimuksesta luopumisesta. Valtio voi kuitenkin irtisanoa YK:n peruskirjan, jos se on täyttänyt kaikki siihenastiset sopimusvelvoitteensa. Käytännössä tämä ei ole aivan yksinkertaista, eikä yksikään jäsen ole tähän mennessä lähtenyt tälle tielle.

Jäsenyyttä koskevien määräysten jälkeen peruskirja sisältää YK:n päätoimielimiä - yleiskokousta ja turvallisuusneuvostoa - koskevat luvut (ks. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto, Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous). Sitä ennen luetellaan muutkin elimet (talous- ja sosiaalineuvosto, huoltohallintoneuvosto, kansainvälinen tuomioistuin ja sihteeristö), joita käsitellään jäljempänä peruskirjassa. Yleiskokousta koskevat luvut sisältävät säännökset sen kokoonpanosta, tehtävistä ja valtuuksista, äänestysmenettelystä ja muista menettelytapakysymyksistä. Turvallisuusneuvostoa koskevassa luvussa määrätään samoin sen kokoonpanosta, tehtävistä ja valtuuksista, äänestysmenettelystä ja menettelytapakysymyksistä.

Peruskirjan VI, VII ja VIII lukuihin on sijoitettu määräykset kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä eli YK:n kollektiivisesta turvallisuusjärjestelmästä (ks. valtioriitojen ratkaiseminen, rauhanturvatoiminta). Peruskirjaa laadittaessa kaikki valtiot eivät olleet valmiita suoralta kädeltä alistumaan turvallisuusneuvoston toimivaltaan. Tästä syystä VIII luku sisältää määräyksiä YK:n ja alueellisten järjestöjen suhteesta kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Alueellisten konfliktien ratkaisemiseksi valtioiden on ensin turvauduttava alueellisiin järjestöihin. On huomattava, että tällaiset järjestöt saavat käyttää pakotteita vain turvallisuusneuvoston luvalla.

Peruskirjan ensisijaisuus ja muuttaminen. Maailmanjärjestyksen ja kansainvälisen oikeuden kannalta peruskirjan 103 artiklalla on suuri merkitys. Sen mukaan peruskirjan velvoitteilla on etusija tapauksissa, joissa YK:n jäsenten peruskirjaan ja muuhun kansainväliseen sopimukseen perustuvat velvoitteet ovat ristiriidassa keskenään. Kansainvälisen tilanteen muututtua kritiikkiä on herättänyt peruskirjan muuttamisen vaikeus. Siitä riippumatta, muutetaanko peruskirjaa yleiskokouksen vai erityisen tarkistuskonferenssin päätöksellä, muutokseen tarvitaan kaikkien turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten myötävaikutus.

Kirjoittajat: Erkki Kourula ja Tarja Långström